Ajatusten vuosi

On kulunut pian vuosi siitä kun meidän perheen elämä muuttui melkoisesti. Kahden hengen talouteen muutti pieni ihminen, joka kieputti molemmat vanhempansa pikkusormiensa ympärille ensihetkistä lähtien. Vuoden aikana tuosta pienestä ihmeestä on kasvanut rajojaan rohkeasti koetteleva neiti, joka haastaa vanhempansa päivittäin. Vuoden aikana olemme oppineet tuntemaan toisemme ja myös itsemme.

Vuosi on herättänyt myös paljon ajatuksia. Omalla kohdallani lähinnä äitiyteen ja sen ympärillä velloviin uskomuksiin liittyen. Koen olevani huolehtiva ja lastani syvästi rakastava äiti. Silti usko omaan äitiyteen on välillä koetuksella, ja uskoa koettelevat pääasiassa itseni ulkopuolelta tulevat ärsykkeet. Jokaisella meistä, minullakin, kun on ajatus siitä millainen hyvä vanhempi on. Pidämme usein tiukasti, jopa toisen tunteita huomioon ottamatta kiinni näistä uskomuksistamme. Äitiydestä mielipiteen esittäminen on usein yhtä riskialtista kuin uskonnoista väittely.

Tähtisilmän elämän alkumetreillä törmäsin ensimmäiseen uskomukseen, jonka en edes uskonut vaivaavan itseäni:

On lapsen parhaaksi tulla syntyneeksi perinteisesti. 

Sillä hetkellä kun lääkäri ilmoitti tekevänsä kiireellisen sektion, en todellakaan edes sekuntia ajatellut väittäväni vastaan. Kyseessä saattoi olla lapsen henki. Jälkikäteenkään en itse ajatellut, että olisin jotenkin luistellut läpi synnytyksen jonkinlaista ohituskaistaa ja "valinnut" helpon tien hoitaa synnytys pois alta. Kuitenkin muutamia kertoja kuulin aiheesta kommentteja sisällöllä: "no, sehän hoitui sitten helposti, oma synnytykseni kesti xx tuntia ja synnytin muuten ilman kivunlievitystä saunan lauteilla sadan asteen pakkasessa ja samalla ammuin karhun vapaalla kädelläni kun taas toisella imetin kuuttatoista muuta lastani".

Vaikka elämme vuotta 2014, tuntuu meissä silti elävän jopa jotenkin romanttinen ajatus siitä kuinka jokainen nainen synnyttää "luonnollisesti". Totuus on kuitenkin se, että kaikki meistä eivät selviäisi asiasta kertomaan.

Tähän en kuitenkaan törmännyt kovinkaan montaa kertaa, ja kun synnytýksestä kului enemmän ja enemmän aikaa, aiheesta tuli aina vain harvemmin enää puhetta.

Tämän jälkeen päätään nosti jo uusi uskomus, jonka rikkominen oli itsellenikin erittäin vaikea kokemus:

Rintaruokinta on parasta lapsellesi.

Tästä aiheesta keskustellaan välillä edelleenkin. Osa ystävistäni tuntui muuttuvan käveleviksi meijereiksi kuin itsestään, osa taas ei. Itse kuuluin tuohon jälkimmäiseen joukkioon.

Nykyisin rintaruokintaa suositellaan lapsen ensisijaiseksi ravinnoksi 6 kuukauden ikään saakka. Monet meistä ottavat suosituksen erittäin kirjaimellisesti ja kun tähän ajatukseen lisätään tunnepuoli mukaan, saadaan uskomus jonka mukaan hyvä ja huolehtiva äiti rintaruokkii lastaan. Hän pystyy siihen, koska haluaa niin. Mikäli tämä suoritus ei onnistu, äidissä on jotain vikaa. Ei siis fyysistä vikaa, vaan äiti ei selkeästi ajattele lapsensa parasta. Mahtaako hän edes välittää lapsestaan?

Omaksi harmikseni keräsin paljon tietoa aiheesta yrittäessäni löytää sitä maagista keinoa muuttaa itseni lapseni tarpeita vastaavaksi maitovarastoksi. Tuntuu, että aiheesta kiistellään usein verissäpäin (toivottavasti vain kuvainnollisesti) ja vastakkain ovat imettäjät ja korviketta käyttävät äidit, sekä heidän lähisukunsa ja luultavasti myös naapurit. Välillä keskusteluun yhtyy myös lähikaupan kassa, jolla on asiaan oma kantansa.

Korviketta käyttävä äiti on monissa keskusteluissa laiska ja itsekeskeinen. Hän ei viitsi yrittää tarpeeksi, koska pullon lämmittäminen on helpompaa ja näin rinnatkaan eivät mene pilalle. Hän saattaa olla jopa hiukan tyhmäkin ja taloudellista puolta tämä nainen ei ymmärrä ainakaan, ostettu maitohan on pirun kallista. Mutta hirveintä imettämättömyydessä on se, että äiti sairastuttaa oman lapsensa. Lapsen vastustuskyky on korvikkeen vuoksi pyöreä nolla, ja tämän vuoksi hän tulee elämään elämämänsä milloin minkäkin sairauden riuduttamana.

Meidän perheessämme ihmettä ei tapahtunut, vaikka välillä paatunut pakana harkitsi jopa rukoilua. Pullojen käyttö oli todellakin helppoa, sen kun saattoi lapselle antaa vaikka perheen mies. Pullojen päivittäinen keittäminen taas oli jotain minkä olisin mielelläni vaihtanut tissien huuteluun. Kävi jopa niin onnellisesti, että lapsemme on täysin terve. Tähtisilmä sairasti ensimmäisen flunssansa viikko sitten. Hänellä ei muuten ole allergioita, ymmärtääkseni lapsellani kuuluisi olla niitäkin juuri korvikeruokinnan vuoksi.

Ilmeisesti vältimme luodin jollain tuurilla.

Kuitenkin näistä syvällä elävistä uskomuksista (nimenomaan uskomuksista, sillä asiaa harvoin perustellaan faktoin) johtuen allekirjoittaneen oli vaikeaa hyväksyä "epäonnistumista" imetyksen saralla. Tiedän etten ole yksin ja toivon, että tämän asian suhteen harrastaisimme enemmän suvaitsevaisuutta toisiamme kohtaan.


Seuraava äitiyden myytti kolahtikin vasta jonkin aikaa myöhemmin:

Hyvä äiti pysyy kotona lapsen kanssa

Itse lähdin töihin Tähtisilmän ollessa 9 kuukauden ikäinen.

Tämä asia oli perheessämme sovittu jo ennen Tähtisilmän syntymää. Lähipiirin ymmärrys tätä valintaa kohtaan oli riittävä.

Perheen ja lähipiirin ulkopuolla tuli vastaan usein kummastelua. Kuinka äiti voi jättää noin pienen lapsen yksin. Suhde lapseen kärsii, lapsi kärsii. Ei kai sitä nyt päiväkotiin sentään?

No ei, Tähtisilmä jäi kotiin toisen vanhemman kanssa. Lapsi viettää päivät isän kanssa, äiti tulee iltaisin töistä kotiin ja kohtaa ovella hymyilevän lapsensa. Lisäksi perhe saa ostettua äidin palkalla leipää ja välillä voitakin.




Näiden muutaman esimerkin lisäksi uskomuksia ja ajatuksia on varmasti niin monta kuin on äitejäkin. Meistä jokainen tekee asiat omalla tavallaan. Olisi mukavaa jos jokainen meistä muistaisi sen ja kunnioittaisi toisten valintoja.

Itse jatkan äitiyden mysteerin tutkimista ja yritän löytää itselleni sopivat toimintatavat. Perheemme on kulkenut yhteistä matkaansa vasta hetken verran. Vuoden kuluttua olemme taas viisaampia ja vahvempia yhdessä.

Tämän tunneoksennuksen jälkeen haluan toivottaa kaikille äideille hyvää matkaa valitsemallaan tiellä. Muistakaa, ettei kaikkia tienviittoja kannata lukea, ja joskus liftarit on hyvä jättää tienposkeen odottamaan kaltaistaan seuraa ;)

Ruuhkaviikot?

Huhu, elossa ollaan, vaikka hiljaista on ollutkin. Olen tuntenut hurjaa kateutta niitä ihmisiä kohtaan joilla on aikaa tehdä käsitöitä ja toteuttaa luovia ideoitaan muutenkin kuin pikaisissa päiväunissaan. Itselläni aika menee melkolailla töissä (kyllä, sinne palattiin. paluu oli vaikeampaa äidille, kuin mitä se oli tyttärelle) ja kotona Tähtisilmää halaillessa.

Viimeisiin äitiyslomaviikkoihin mahtui vierailuja merten takaa, useita illallisia loppukesän auringossa ja MUUTTO uudelle paikkakunnalle. Tuo viimeinen tapahtui kolme viikkoa sitten ja yritän toipua tapahtuneesta edelleen :D

Koska en ole saanut aikaiseksi oikeastaan mitään (noin niinkuin käsitöiden saralla) päätin esitellä teille kotimme valkeita seiniä ja sitä ainoaa viime viikkona harrastamaani käsityötä josta kykenen suoriutumaan: naulojen ja taulukoukkujen seinään kiinnittämistä.

Näistä, ainakin omaa mieltäni lämmittävistä yksityiskohdista siirryn esittelemään käsityön josta en tunnu suoriutuvan kunnialla ihan hetkeen:

Niitä on kuusi.

Synnintunnustus.

Kuinka moni voi rehellisesti sanoa harjoittavansa korjausompelua, tuota isoäideiltä opittua jaloa taitoa? En minä ainakaan. 

Olen varmaan varsinainen häpeäpilkku ahkerien ja säästäväisten käsityöharrastajien keskuudessa. Kierrättäjät luultavasti vaihtaisivat minut nähdessään kadun toiselle puolelle kulkemaan, jos tietäisivät kuinka vähän korjaan vaatteitani. Artesaanit hyökkäisivät kimppuuni sormustimet tanassa ja ratkojiaan heiluttaen. Pelottava mielikuva, josta herkkä saattaisi menettää yöunensa.

Kaikelta kirppistelyltäni aloin miettiä vaatteiden korjaamisen tarpeellisuutta. Ok, ostan vaatteeni suurimmaksi osaksi käytettynä, mutta kai niistä saisi silti enemmän irti jos vain hiukan joskus parsisi. En voi edes vedota siihen että korjattu vaate näyttää resuiselta, sillä osaan toki korjata vaatteen ilman että langanpäät ja väärällä värillä kursitut pistot näkyvät kilometrin päähän. 

Koska viimeaikoina käsitöille on jäänyt uskomattoman vähän aikaa, olen ehtinyt vapaina hetkinäni käydä läpi vaatekaappiani ja puntaroida valintojani. Löysin kaapistani muun muassa nitojalla korjatut shortsit. Pääsi epäuskoinen nauru ja sitten iski häpeä. Samoissa housuissa killuu napin paikalla hakaneula. Se nappi on materiaalilapussa kiinni ja odottaa pääsyään tositoimiin. Samalla kertaa kaapin pohjalta löytyi iänkaikkinen lempparivillatakkini, jonka taskun pohjalla on reikä. Se on ollut siellä monta vuotta. Nyt voisi sanoa että soijaa pukkaa. Nimittäi hävettää niin että hiki meinaa tulla.

Seuraava projektini onkin rakkaiden vaatteideni huolto. Pienien reikien paikkaaminen ja nappien ompelu. Sensellainen. Korjausompelu on siitä hassu juttu että moisesta nyhertämisestä tuppaa tulemaan hyvä olo. Siis sillon kun sitä viitsii tehdä. Nirvanaan halutessaan voi parsia sukasta puhki kuluneen kantapään.

Mikäli tunnistat itsesi tästä synnintunnustuksestani, haastan sinutkin elvyttämään rempalleen päässeet vaatteesi :) 

Jos taas voit rehellisesti sanoa korjausompelua harrastavasi, niin juo vaikka pullakahvit ja päivittele meidän syntisien touhuja

Ensi kertaan,

Toodles!

Hello stud!

Innostuin jokin aika sitten shoppailemaan Facebookin Askartelu -kirppiksellä. Nimensä mukaan kirppikseltä löytyy kaikenlaista askarteluun liittyvää, muun muassa kaipaamiani niittejä ja helmiä. Parin onnenkantamoisen seurauksena postipoika kiikutti minulle sievoisen kasan mm. pyramidiniittejä, joille minulla olikin jo projekti valmiina.

Ostin viime kesänä kirppikseltä Lindexin repaleiset farkkushortsit, joita käytin koko raskausajan (loppuaikana tosin jatkopalan kanssa) ja jotka ovat päässeet ahkeraan käyttöön myös vatsakummun pienennyttyä. Koska omistan kuitenkin useammat shortsit, ajattelin että yhdet  voisi valjastaa diy -projektiin. Nyt jo entistä repaleisemmiksi muuttuneet farkkupöksyt sopivat tähän mainiosti.

Kasa niittejä, ratkoja, sekä pihdit aseinani kävin housujen kimppuun. Useamman niittipiikin aiheuttaman ähkäisyn jälkeen olin saanut aikaiseksi seuraavaa:

(joku voisi tuhahtaa, että et sitten viitsinyt koko taskua irrottaa...)

 

Sisäpuolelle tarvittiin vielä vuorikangasta taskun kohdalle, sillä en välttämättä halua niittien pistelevän jatkuvasti pakaraani. Toisekseen, en tiedä noiden niittien pesunkestävyydestä, joten mahdollisen ruostumisen varalta on ehkä aiheellista välttää ihokontaktia noiden piikkien kanssa.

Lopputulos on ainakin tekijänsä mielestä onnistunut. Räyheyttä löytyy, mutta se ei kuitenkaan loikkaa heti silmille.

Niittejä löytyisi vielä lisää (reilusti), mutta pitänee harkita tarkkaan mihin nuo kallisarvoiset metallipalaset käytän :)

Ensi kertaan,

Toodles!

Jakkaran uudet vaatteet

Mainitsin jo aikaisemmin Tähtisilmän aloittaneen syöttötuolikokeilut. Neidin valtaistuin ei vain aivan täyttänyt ainakaan äidin asettamia kriteerejä jälkikasvulle sopivaksi ruokailupaikaksi. Itse tuolissa ei ollut mitään vikaa (itse asiassa kyseessä on sellainen ihana vanha malli, jonka saa myöhemmin taitettua pikkuiseksi tuoliksi ja pöydäksi), mutta edellisen omistajan ruokalista oli tarttunut istuimeen melkoisen tiukasti kiinni ja päällinenkin puuttui.

Aloitin ihan vaan kunnon puhdistuksella, osan muonajäämistä hankasin ammattitaitoisesti teräsvillalla. Toivottavasti yksikään puuseppä ei lue tätä.

Putsauksen jälkeen vietin yhden illan asuntomme parvekkeella hioen tuoliosaa ja pärskien vimmatusti. Osa jäi vielä hiomatta, mutta tärkein, eli Tähtisilmän ulottuville tuleva alue tuli siistittyä. Loppuun voi palata myöhemmin.

Koska halusin säilyttää tuolin edes jokseenkin puhtaana, halusin saada sille päällisen. En siis varsinaista pehmustetta, vaan PÄÄLLISEN. Muutaman kaupan valikoimia turhaan kurkittuani, päädyin tekemään niinkuin olin alunperin suunnitellutkin: ostin pätkän kivan väristä vahakangasta.

Päällisen valmistus sujui jokseenkin joutuisasti. Otin muutamia mittoja avuksi ja sovittelin päällistä muutaman kerran paikalleen varmistaakseni, että olen yhä oikealla polulla. 

Pyllyn alle ja selän taakse tarvittiin hiukan pehmikettä, joten päädyin leikkelemään kaapissa lojunutta peittoa.

Vahakankaan lisäksi hankin tähän projektiin valkoista kanttinauhaa sekä reilun puoli metriä tarranauhaa. 

Olen lopputulokseen jokseenkin tyytyväinen ja näin viikon verran päällistä testailtuani voin kertoa että tuo on todella helppo pitää puhtaana ja Tähtisilmäkin tuntuu tykkäävän jakkaransa uudesta päällisestä. Ainoa miinus tulee jokseenkin kököistä tikkauksista. Vanha ompelukoneeni ei nimittäin ollut kauhean innoissaan vahakankaan ompelusta..

Projekti oli myös sen verran edukas, että näitä viitsii tehdä useammankin :)

Eipä miulla muuta,

Toodles!

Pelastakaa converset

Törmäsin taannoin kirppisreissullani pariin erityisen surkean näköisiä tennareita. Kyseessä olivat täysin ehjät ja käyttökelpoiset kengät, mutta edellinen omistaja ei ollut joko halunnut/jaksanut/osannut pestä niitä koskaan. Hintaa rusehtaviksi muuttuneille rassukoille oli laitettu 2 euroa.

Tuolla hetkellä kenkien kotiuttamisen ainoa syy oli se, että olen melkoisen merkkiuskollinen mitä tulee tennareihin. Converse on selkeä suosikki, sillä en ole koskaan käyttänyt mukavampia kenkiä.

Kotona pyykkäsin kendät tahranpoistoaineella ja muutamalla muulla hiukan epäilyttävällä töhnällä (mm. hankausnesteellä) ja puhdistin kumiosat "taikasienellä". Selvisi, että kenkävanhusten alkuperäinen väri oli ollut lohenpunainen. Kulunut vaalea pinkki oli mielestäni suloinen, mutta mielen perukoilla muhi jo idea kenkien muokkaamiseen.

...Kului pari kuukautta ja tulin hankkineeksi parilla eurolla suuren pussillisen sekalaisia helmiä. Siitä se ajatus sitten lähti.

Valikoin helmipussista violetin ja pinkin sävyisiä, sekä hempeitä pastellivärisiä helmiä. Mutu-tuntumalla sommitellen mentiin. Aluksi suunnittelin myös kiinnittäväni sekaan muutamia pyramidiniittejä, mutta päädyin hylkäämään niitit projektin edetessä.

 

Helmet on ommeltu kaksinkertaisella langalla (krhm..yksi kerrallaan) tennareiden ulkoreunaan. Toisen puolen jätin tyhjäksi, koska en halunnut helmien hankaavan toisiaan vasten kävellessä (toissijainen seikka tottakai on se, että helmet yksinkertaisesti loppuivat).

Popot odottelevat vielä arvoisiaan nauhoja, jonka jälkeen nämä jaloissa pääsee kesäkadulle tepastelemaan :) En ole osannut sielä päättää sopisiko näihin paremmin valkoinen vai vaaleanpunainen satiininauha..

Helmien ompelu sujui sutjakkaasti iltahommina elokuvia ja Sinkkuelämää katsellen. Ainoa kohta jota ehkä hankalammaksi voisi kutsua oli kantapään kohdalla, sillä tennarit vahvistetaan noista kohdista. Tässä tapauksessa kantapään kohta oli vahvistettu kumilätkällä, josta hentoinen ompeluneula ei taistelutta halunnut mennä läpi. Noista kohdin helmet on ommeltu ainoastaan pintakankaaseen, kun taas muissa kohdissa neulan sai survaista läpi kaikista kangaskerroksista.

That's it! Conssit pelastettu! ..Varastossa olisi yhdet toisetkin vanhat tennarit meikkiä odottamassa.

Seuraavaa projektia varten on jo varastoituna niittejä ja kankaisia ruusun terälehtiä..

Seuraavaan kertaan,
Toodles!

Pimp my munalukko

Pääsin muutama viikko sitten aloittamaan uudelleen kuntosaliharrastukseni. Havaitsin melko pian, että harrastustani häiritsi eräs ongelma. Yllättävää tässä on se, ettei kyseessä ollut suinkaan huono kunto, vaan ihan jokin muu yksityiskohta.

En nimittäin kuollaksenikaan koskaan muista oman pukukaappini numeroa. Yleensä salilta tullessani en kysyttäessä välttämättä edes muista omaa nimeäni, joten jonkin random numeron unohtaminen on melkoisen ymmärrettävää. Tämä tosin usein johtaa siihen, että harhailen aikani pukuhuoneessa ennen kuin löydän omalle kaapilleni.

Koska en usko muistini enää tällä iällä huomattavasti ainakaan parantuvan, päätin muokata kaappini lukkoa paremmin tunnistettavaksi. Jos en muista oikeaa numeroa, voin sentään viimeisillä voimillani raahautua tutun lukon luokse.

Eilen illalla päätin kesken elokuvan katselun kaivella esille muutamia strasseja, pihdit ja pikaliimaa. Before -kuvaa ei tietysti taaskaan ole, mutta jokainen nyt varmaan tietää miltä lukko näyttää.

...Lopputulos erottunee muista harmaista lukoista:

Lukon keskellä oli kahdella niitillä kiinnitetty, tyylikäs "made in china" -lätkä, jonka onnistuin vääntämään irti. Noita niittien kanssa lopputulos ei ollut toivottu.  Mutta kyllä tää kelpaa kaapin pieleen roikkumaan :)

Seuraavaksi pitäisi sitten kai oikeasti tehdä Tähtisilmän syöttötuolille jotain. Tyyppi nimittäin yllätti vanhempansa eilen illalla ja söi istualtaan.

Ensi kertaan,
Toodles!

(Not so) perfect jeans - diy

Vaatekaappini nurkkaan oli hautautunut farkkupari, jonka kokolapussa luki (melko ironista) seuraavaa:

Olin ostanut nämä aikanaan kirppikseltä parilla eurolla. Housut olivat kuitenkin jääneet käyttämättä, sillä ne olivat osoittautuneet uskomattoman epäkäytännöllisiksi ja vähemmän täydellisiksi.

Aikansa Toss- ja Keep -pinojen välillä seilattuaan farkut olivat päätyneet Diy -pinoon, jossa ne odottelivat inspiraatiota. Eilen illalla sellainen viimein iski. Tällä kertaa inspiraation voimakkuus oli sitä luokkaa, että päädyin jopa kaivamaan ompelukoneen esille.

Koska ompelin näitä myöhään illalla, en saanut otettua Before -kuvia lainkaan. Lähtötilanteen voit kuitenkin hahmottaa kuvittelemalla jokaisen paikatun kohdan tilalle aukinaisena ammottavan reiän ja lisäämällä lahkeisiin noin 20 senttimetriä lisää pituutta.

Lahkeiden ylimääräisen pituuden käytin paikkamateriaaliksi. Suurin osa tähän projektiin käyttämästäni ajasta kului paikkojen tikkaamiseen. Aluslankaa kului useampi puolallinen. Miksiköhän puolakoteloista ei voida tehdä suurempia?

Ihan vinkkinä jos koskaan satutte housuja paikkailemaan: sivusauman purkamalla pääsee kaikkein helpoimmin käsiksi kapeassa lahkeessa olevaan reikään.

Paikkojen tikkauksen jälkeen oli vuorossa lahkeiden kavennus. Aluperäinen malli oli suoralahkeinen ja sen tilalle halusin alaspäin kapenevat, vajaamittaiset lahkeet.

Helpoiten housujen kavennukset saa merkittyä pukemalla housut nurinpäin päälle ja merkitsemällä kavennukset nuppineuloilla. Itse tyydyin merkitsemään polven kohdan ja nilkan kohdalla olevan kavennuksen määrän. Tämän jälkeen ompelin suoran sauman polvesta nilkan kohdalla olevaan merkkiin.

Käänsin lahkeet sopivan mittaisiksi ja ompelin käännökset sivusaumojen kohdalta muutamalla tikillä kiinni. Koska uusi sivusauma jäi rumasti rehottamaan päällepäin, päätin peittää sen koristenauhalla :)

Nauhasta innostuttuani revin myös vanhan "farkkumerkin" (no siis sen nahkaläpyskän mikä aina vyötärökaitaleeseen ommellaan) ja ompelin tilalle pätkän tuota lahkeensuissa käyttämääni koristenauhaa.

Olen lopputulokseen tyytyväinen, ottaen huomioon etten ole ommellut aikoihin. Uskoisin farkkujen pääsevän käyttöön tulevana kesänä ja projektista jäi ns. hyvä maku suuhun :)

...huono puoli tässä on se, että onnistuminen ruokkii inspiraatiota ja pienessä asunnossa langanpätkät valtaavat nurkat todella nopeasti.

No, seuraavaan kertaan. Toodles!

Kevät!

 Keväästä eivät ehkä ensimmäisenä tule mieleen pörröiset mohairneuleet, vai kuinka? Tuntuu, että joka vuosi neulon vääriä materiaaleja väärään aikaan. Keväällä en ymmärrä siirtyä ohuisiin kesälankoihin ja syksyn tullen muistan lankavarastoni puuvillalangat.

No, tämä raitaneule/poncho/kauluri/keeppi syntyi kyllä jo jonkin aikaa sitten, mutta vasta tänään sain sen viimeisteltyä. Syy tällaisen kummajaisen (en yleensä neulo mitään tällaista) syntymiseen oli se, että Tähtisilmän kantelu sai hartiani jumiin. Ajatettelin että jonkinlainen lämmitin hartioiden peittona auttaisi ainakin ajatuksen tasolla lukkoa aukeamaan. Todellisuudessa kipuun auttoi Hirudoid.

No, ehkä tätä tulee vielä keväällä käytettyä. Tai vaikka jonain viileänä kesäiltana.

 Raitaputkilon neulottuani en osannut siirtyä mihinkään monimutkaisenpaan, vaan jatkoin samalla putkiloisella linjalla. Tällä kertaa epätavallisuutta lisäsi pitsineule. En nykyisin neulo juurikaan mitään, mistä voi nähdä läpi. Pitsi ei tunnu oikein sopivan kerrospukeutumiseen, ainakaan päällimmäiseksi kerrokseksi.

Lopputulos oli oikeastaan yllättävän kaunis. Kostutuksen jälkeen pitsi aukesi kunnolla ja pinta muuttui pehmeäksi. Kaula-aukosta tuli alkuperäistä hiukan suurempi, mutta oikeastaan pidän enemmän tällaisesta.

Tarpeen tullen tästä kipeiden hartioiden ystävästä saa käännettyä myös huivin.

Näiden kahden neuleen jälkeen iski luova ummetus. Puikot jäivät pölyttymään lankalaatikkoon ja lenkkipolku kutsui jälleen. Ankean talven jälkeen on tuntunut siltä, että kaikki mahdollinen auringonvalo on imettävä itseensä olemalla ulkona (...Tämä ulkoiluvimma ja sen tuoma energia kuulemma purkautuu erinäisinä siivousintoiluina, jotka eivät juurikaan ilahduta taloudessa asuvaa miestä..). Pimeän tullen olen kuitenkin kaivanut muutamana iltana ompelutyön esiin.

Muutaman illan melkoisen laiskan ompelun jälkeen sain uuden kauluspaitani valmiiksi.

Kovin paljoa hommaa tässä ei ollut. Puntaroin yhden illan verran koristelun kanssa. Vaihtoehtoina oli paljettinauha tai tummat muovihelmet. Helmiä suunnittelin ensiksi nappien kohdalle, sitten kauluksiin ja viimeisenä taskuun. Ei tuntunut oikealta.

Seuraavaksi siirryin sommittelemaan paljettinauhaa. Purettuani jo paidan niskaan ompelemani paljetit, päädyin koristelemaan ainoastaan taskunsuun. Yksinkertaista, mutta silti erikoista.

Paljetit olivat muuten mattapintaisia! Jeij!

Lisäksi purin puserosta hihat ja käänsin reunasta puolisen senttiä, jonka sitten ompelin käsin. Ihan vaan siksi, etten jaksanut kaivaa ompelukonetta esille. Kokeiltuani puseroa päälleni, päätin vielä lisätä hartiolle laskokset, joilla hartialinja saatiin istumaan paremmin.

Puseron valmistuttua kyllästyin korutelineeseeni, joka oli kyllä toimiva, muttei enää miellyttänyt silmääni. Päädyin edellistä yksinkertaisempaan ratkaisuun. Ongelmana tosin on, ettei nappikorviksille ole nyt paikkaa. Lisäksi näyttää siltä että korvakoruja ei todellakaan ole tarpeeksi..

...Mutta kaulakoruja kyllä on..

Kevät on selvästi nostanut energiatasot aivan uusiin ulottuvuuksiin. Ideoita pursuaa enemmän kuin päivässä ehtii toteuttaa. Lisäksi ulkona haluaisi viettää jokaisen valoisan hetken.

Seuraavana DIY jonossa on ainakin vanha syöttötuoli, joka pitäisi hioa ja maalata uusiksi. Lisäksi tuoli tarvitsee pehmusteen. Luulen projektin kiilaavan muiden ohi, sillä luultavasti muutaman viikon sisään Tähtisilmä voi ryhtyä opettelemaan pöydän ääressä ruokailua. Lisäksi jonkinlaista kevätsiivousta olisi mukava tehdä.

 Näinä keväisinä päivinä ei aamulla tiedä mitä päivä tuo tullessaan. Ja se on hyvä.

Onko kevät saanut sinut energiseksi?

..Ai niin, edelliseen postaukseen liittyen: hiuksista ei tullut pastellisävyisiä. Sen sijaan, ne päätyivät lattialle..

"Täytyy leikata, yritetään pelastaa edes jotain"

Noin sanoi aikanaan ystäväni opettaja. Tämä ystävä ei opiskellut kirurgiksi, vaan tutki hiuksiani kampaajan penkissä paikallisella ammattikoululla.

Tuohon tulokseen päädyttiin koska hiukseni oli vaalennettu useaan kertaan, värjätty sen jälkeen pinkiksi kerran viikkoon (ei millään suoravärillä vaan kestovärillä), jonka jälkeen hiukset oli permanentattu. Muistan sen kuivan pehkon rapisseen äänekkäästi kosketettaessa.

Olen ollut vaihtelunhaluinen hiustyylien suhteen niin kauan kuin jaksan muistaa. Väreistä on kokeiltu lähes kaikki, lukuunottamatta vihreää. Itse asiassa vihreääkin hiuksissani on ollut, joskin tahattomasti. Pituus on vaihdellut parista sentistä lapsuuden alaselkään ulottuneeseen kuontaloon. Pituutta tavoiteltaessa on turvauduttu sekä aitoon, että synteettiseen hiukseen.

Olen aina sanonut kaikille, että hius on "uusiutuva luonnonvara". Hiuksella voi ja saa leikkiä, sillä se kasvaa takaisin. Tätä matraa olen hokenut myös itselleni ja joskus se on kannattanut, joskus taas ei.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että lähipiiriini kuuluu kolme erittäin taitavaa kampaajaa. Jokainen tuntee tyylini jokseenkin hyvin, joten olen aina voinut antaa kampaajalleni melko vapaat kädet sen suhteen mitä hiuksilleni tehdään. Yleensä vaihdamme myös ajatuksia siitä, onko loistava hiusideani tällä kertaa hyvä vai erittäin huono.

Viimeisen vuoden verran olen kasvattanut hiuksiani. Raskausaika rajoitti hiusten värjäämistä ja oikeastaan leikkaaminenkin jäi vähemmälle. Hiuspehko villiintyi ja väri muuttui kauan himoitsemastani vaaleasta epämääräiseen ruskeaan. Näin juurikasvua ei niin huomannut.

Tähtisilmän synnyttyä palasin melko pian takaisin vaaleisiin hiuksiini. Tummasta ruskeasta vaalentaminen kylmään tuhkanvaaleaan oli jälleen tuskien taival. Lopulta kuitenkin päädyin mieleiseeni sävyyn suorastaan vahingossa :)

Viime viikkoina olen miettinyt taas hiukseni suuntaa. Tekisi mieli luovuttaa hiusten kasvattamisen suhteen, mutta toisaalta olen jo niin pitkällä ettei haluaisi taas aloittaa alusta. Mutta lyhyet hiukset olisivat särmikkäät ja erilaiset. Toisaalta näen lyhyet hiukset äärimmäisenä mammatukkana. Toisaalta olen myös törmännyt termiin: "mommy sock bun". ..hiukseni ovat lähes aina nutturalla.

Olen myös joka toinen hetki päättänyt antaa pitkille hiuksille vielä mahdollisuuden. Joka kolmantena hetkenä päätän tehdä värille jotain. Huomaan katselevani kaiholla pastellisävyisiä hiuksia, kunnes mieleeni hiipii ajatus siitä, että täytän syksyllä 30. Onko tämän ikäisenä oltava asiallinen?

Jos päättäisin vaihtaa rohkeampaan väriin ja leikkiä hiustyylilläni, olisi nyt juuri sopiva aika. Äitiyslomaa on vielä muutama kuukausi jäljellä ja tarvittaessa ehtisin muuntautua takaisin tavikseksi ennen töihin palaamista.Tässä hetkessä halajan pastellipinkkiä tai persikkaa. 

Voi olla, että ostan huomenna hiusvärin ja jatkan vain hiusteni kasvattamista. Laitan hiusten leikkaamisen vielä hetkeksi hyllylle. Aikaisempi minäni ei olisi miettinyt varttia kauempaa, vaan tässä vaiheessa pitkät suortuvat lojuisivat rikkakihvelissä ja hiuksissa olisi luultavasti molempia, persikkaa ja pastellipinkkiä.

Koska tästä tuli näin vaikeaa? Missä vaiheessa hiuksista tuli vakava asia?

Kevättä rinnuksilla

Auringon tultua uudelleen näkyviin, ovat neulominen ja kaikki Pinterestistä kalastetut DIY-ohjeet jääneet pölyttymään johonkin "teen sitten joskus, eli en koskaan"-mapin pohjalle. Viikon aikana on valmistunut pari neuletta, joita tosin en ole saanut pääteltyä. Tähtisilmän kanssa touhuaminen tuntuu ajavan kaiken muun ohi.

Tänään sain työnnettyä nenäni ulos (ja nenän perässä myös loput kropastani) auringonpaisteeseen, kun Skinnarilassa järjestettiin hyökkäysvaunujen kokoontumisajot kahden osallistujan voimin. Molemmat nukkuivat lähes koko ulkoiluhetken ajan sikeästi. Toinen osallistujista avasi ääntään oman ajoneuvonsa hyytyessä hetkeksi.

Lenkin jälkeen olin jo kurvaamassa kotiin, kun huomasin tien penkalla pajupuskan, josta pilkisti muutama valkoinen karvaturri. Käänsin vaunut takaisin läheiseen rantaan ja lähdin metsästämään pajunkissoja omalle parvekkeelle vietäväksi.

Kotiin tultuani asettelin saaliini vanhaan lasipurkkiin. Kiviä ladoin pohjalle koristeeksi, mutta myös painoksi. Meillä asustava kissa on aina ollut hiukan liian kiinnostunut pajunoksista, eikä voinut vastustaa kiusausta nytkään. Jos olisin ottanut oksista täysin realistisen kuvan, olisi nurkassa vilahtanut kissan häntä ja pöydällä olisi ollut suihkupullo täynnä vettä.

Koristelin oksat ripustamalla ompelulankaan pujotettuja helmiä sinne tänne. Helmet ovat peräisin rikkinäisestä kaulakorusta, ja sopivat melko täydellisesti keväisen vihreään olohuoneeseen. Kissalle helmet olivat kuin seireenin kutsu ja kävimmekin jonkin aikaa väittelyä siitä, saako oksia härppiä vai ei.

Oksat näyttivät kivalta vanhan puulaatikon päällä, mutta on myönnettävä että kissa voitti taiston: oksat majailevat tällä hetkellä parvekkeella...

p.s Tekstin otsikko viittaa kirjoittajan mielentilaan, mutta myös siihen että Tähtisilmä harjoittelee parhaillaan soseiden syöntiä. Porkkanasose osaa olla sitten kerrassaan pirteän väristä!

Rumat ne vaatteilla koreilee. Ajatuksia vaatehuoneen lattialta.

Kuinka paljon vaatteita tarvitaan viikonloppulomalle?
Kuinka monta vaatetta tarvitaan toimivan puvuston rakentamiseen?
Miksi täyteen sullotussa vaatekaapissa ei ole koskaan mitään päällepantavaa?

Erityisesti tuota viimeistä kysymystä tulee tuumittua oman vaatehuoneen ovella lähes päivittäin. Ensimmäistä kysymystä tuumailee puoliso sillon kun on aika pakata auto matkaa varten.

Susie Fauxin mukaan nainen tarvitsee 17 tavaraa vaatekaappiinsa. Tämä maaginen luku sisältää siis myös asusteet. Itselläni on pelkästään kenkiä yli 17 paria. Gok Wan vannoo stailausfilosofiassaan Fauxin tavoin "less is more" -mantraan. Gokin luku on hiukan joustavampi, 24. Omasta vaatekaapistani löytyy luultavasti tuo määrä käsilaukkuja.

Missä mentiin vikaan?

Pukeutumisen historiassa naiset ovat usein olleet niitä harmaita varpusia, jotka eivät juurikaan näy tai kuulu. Monena aikakautena mies on ollut se riikinkukkoa muistuttava keikari, jonka vaatekaappi saisi Carrie Bradshawn punastumaan. Sama pätee eläimiin. Kuinka moni on katsellut Von Wrightin Taistelevat metsot -taulua huomaamatta metsän laidassa seisoskelevaa koppeloa? Entä miltä näyttää riikinkukkonaaras?

Onko vaatekaappini katastrofaalinen tilanne tulosta vuosisatojen harmaudesta ja pidättyvyydestä? Onko shoppailukrapulani evoluution tulos?

Ehkä.

Omalla kohdallani tilanne on hiukan ongelmallinen. Koko artesaanikoulutuksen ajan uskottelin itselleni, että vaatekaapin kokoamisessa tulee luottaa kotimaiseen käsityöhön, laatuun ja monikäyttöisiin materiaaleihin. Vähemmän on enemmän.

(Toki tuollainen ajatus on kaunis. Katugallupissa jokainen meistä varmasti vastaisi noin. Samoin kuin jokainen meistä sanoisi ostavansa ainoastaan luomuruokaa ja noudattavansa terveellistä ruokavaliota. Silti kotimaiset vaatevalmistajat tuntuvat olevan katoava luonnonvara ja suihimme katoaa vuosittain noin 13 kiloa karkkia, jonka huuhdomme alas reilulla 84 litralla alkoholijuomia.)

Jaksoin noudattaa tuota ajatusta pukeutumisessa jonkin aikaa, kunnes huomasin pukeutumiseni olevan todella tylsää. Luonteelleni ei todellakaan sovi yhden farkkuparin ja mittojeni mukaan räätälöidyn jakun vaatekaappi. Tämä taas johtuu siitä, että vaatteet ovat osa persoonaani. Persoonani taas ei ole sieltä tasaisimmasta päästä. Vähemmän syvällisesti lähestyen voin todeta että kyse on myös siitä, että vaatteilla on mukavaa leikkiä.

Kuinka olen ratkaissut pukeutumisongelmani?

Omalla kohdallani lievitän narisevaa omaatuntoani sillä, että tursuavasta vaatekaapistani suurin osa on kierrätettyjä vaatteita ja asusteita. Tämä helpottaa oloa myös silloin, kun vaatekaapista on aika siivota käyttämättä jääneet vaatteet pois. Edullisesti hankitusta on helpompi luopua ja parhaassa tapauksessa vaate siirtyy vielä seuraavalle käyttäjälle.

Ajoittain perkaan vaatekaappini lähes tyhjilleen ja myyn vähälle käytölle jääneet vaatteet pois. Vaatekaapin detox -kuuri selkiyttää ajatuksia pukeutumisen suhteen ja antaa uutta suuntaa omalle tyylille. Koskaan en kuitenkaan ole jaksanut kauaa katsella vaatekaapin puolityhjiä hyllyjä. Kaksi kenkäparia ei jaksa inspiroida kauaa.

Pelastaako ostokäyttäytymiseni suomalaisen vaateteollisuuden?
No ei. Ei ainakaan tällä hetkellä, mutta ehkä vielä jonain päivänä.

Tuleeko vaatekaappini vielä joskus sisältämään 24 vaatekappaletta (tai peräti 17)?
Luultavasti ei.
Jotkut meistä ovat syntyneet riikinkukoiksi ja keikareiksi, jotka näkevät vaatteet harrastuksena ja jotka huokaisevat tyytyväisenä täyden vaatekaappinsa ovella. More is more.

Millaisia ajatuksia vaatekaappisi herättää?

Täti vihreän paluu ja neulojan harharetki

Blogi ja sen kirjoittaja pitivät Facebook -lomaa viime viikolla, joten aivottomaan facebook -koomaamiseen kulunut aika tuli käytettyä inspiraation etsimiseen erinäisistä lähteistä. "Lakko" oli tietoinen ratkaisu, en halunnut olla kaiken aikaa tavoittevissa. Huomasin haaveilevani ajasta, jolloin käytettiin lankapuhelimia ja läheteltiin kirjeitä etanapostilla.

Kun iPad sylissä istumiseen kului normaalia vähemmän aikaa, alkoi aivoissa tapahtua jotain hetkellisesti unholaan jäänyttä: ensimmäistä kertaa Tähtisilmän syntymän jälkeen alkoi tehdä mieli muun muassa sisustaa. Tämä johti taas siihen, että esimerkiksi eräänä iltana joku ohikulkija olisi voinut  bongata mieheni keikkumassa olohuoneen ikkunassa vaihtamassa verhoja.

Tiedän joka vuosi kevään olevan tulossa, kun mieleni alkaa vaatia vihreää ympärilleen. Niin kävi tänäkin vuonna. Talvisen violetin ja ruskean korvasivat raikas omenanvihreä ja kirkas lasi.  Koti tuntuu jälleen muutamaa neliötä avarammalta, ja talven tunkkaisuus (joka vielä ennen joulua tuntui kotoisalta) on pyyhitty pois.

Täti vihreä saapui tänä vuonna hiukan etuajassa, mutta ulkona näyttää tapahtuneen samoin. Vaikka olen aikaisemmin ollutkin enemmän talvi-ihminen, olen valmis myöntämään että tämän talven päättyminen ei harmita lainkaan. Kunnon pakkasten (tai edes välttävien sellaisten) puuttuessa vaunulenkit loskassa ja sateessa olivat melkoista tuskaa. Kuivilla pyöräteillä lenkkeily taas saa jopa kaltaiseni sohvaperunan innostumaan ulkoilusta.

Kuten otsikko kertookin, tein harharetken virkkauksen käsittämättömään maailmaan. Jaksan aina mainita kaikille, etten ole koskaan osannut virkata. Tai osaan toki virkata; ketjusilmukkaa, mummonruutuja, ja kippoja. Kippoja, joista alunperin on aina ollut tarkoitus tulla patalappuja.

Brompton cardiganin jälkeen en jaksanut keskittyä heti uuteen neuletyöhön, joten kaivoin pölyttyneen virkkuukoukkuni laatikosta ja keräsin lähettyvilleni muutamia jämälankoja. Jos joisin alkoholia, olisin varmasti myös varustautunut pullollisella (laatikollisella) punaviiniä.

Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja odotuksia muutaman päivän kuluttua virkkuukokoelma näytti tältä:

Olin yllättynyt siitä kuinka rentouttavaa virkkaaminen loppujen lopuksi oli. Pidin erityisesti korien virkkaamisesta ja toiseksi valmistuneessa suuremmassa korissa uskaltauduin jo kokeilemaan pientä kuviotakin.

 

Himppumummon patalappuja olen virkannut aiemminkin ja todennut mallin myös käytössä mieleisekseni. Vihervimman iskettyä keittiöön oli saatava taas uusi pari patalappuja. Lankana käytin Novitan 7 veljestä -lankaa.

Ensimmäisenä valmistuneessa sammalenvihreässä korissa on pyöreä pohja ja olenkin siitä erityisen ylpeä. En nimittäin ollut koskaan aikaisemmin onnistunut virkkaamaan mitään pyöreää.

Toisen, suuremman korin pohjan virkkasin neliöksi. Keskelle jäi reikä, jonka parsin lopuksi umpeen. Kori muutti kylpyhuoneeseen toilettipaperien kodiksi, joten pohjan kauneusvirhettä tuskin tullaan kovinkaan useaan otteeseen näkemään.

Virkkaushulluttelu oli sen verran onnistunut, että melkein tekisi mieli virkkailla koreja lisää. Ehkä niitä varten täytyisi kuitenkin hankkia puuvillaa tai matonkudetta...

Viikkoon mahtui siis paljon jos jonkinlaista. Kävin myös pariin kertaan kirpputorilla ja mukaan tarttui jälleen esimerkiksi uusia vaatteita kevättä ja miksei kesääkin varten.

Sokerina pohjalla ja kirsikkana kakussa oli kuitenkin naistenpäivän kukkailottelu, josta blogiin asti päätyivät mieheltä saadut tulppaanit. Olen ilmeisesti kertonut tarpeeksi selkeästi että suosin tulppaaneja yli muiden kukkien. Neilikoilla pääsee myös suosioon :)

Onko ruudun toisella puolella virkkauspeukalo keskellä kämmentä syntyneitä? Vaatiiko tällaisesta toipuminen fysioterapiaa?

Brompton

 Neulottuani kasan vauvaneuleita ja muuta pientä, teki mieli ottaa puikoille jokin suurempi projekti. Kaivelin jonkin aikaa Ravelryyn tekemääni ToDo -jonoa, ja huomasin etten oikeastaan ole tallentanut jonooni kovinkaan montaa neuletakkia. Puseroita tuntui riittävän senkin edestä. Tiedän kuitenkin omasta pukeutumisestani sen verran, etten käytä neulepaitoja (varsinkaan paksuja).

Satuin kuitenkin ohimennen huomaamaan aikoja sitten jonooni lisätyn, Alice Bellin Brompton -cardiganin ohjeen. Simppeli malli vaikutti sellaiselta, että tulisin luultavasti jopa viihtymään siinä ja ylhäältä alas neulominen ilman saumoja sopi minulle paremmin kuin hyvin.

Lankani ei vastannut aivan ohjeessa mainittua (omani oli Sport -vahvuista, kun ohjeessa suositeltiin paksumpaa). Pikaisen mallitilkun (pikemminkin malliriekaleen) neulottuani sain jonkinlaisen kuvan siitä, minkä koon mukaan saisin itselleni sopivan takin.

Brompton valmistui eilen illalla ja tänä aamuna sain itseäni niskasta kiinni sen verran, että ompelin napit paikoilleen. Neulominen on mukavaa puuhaa, viimeistely ei niinkään. 

Lankoja oli pääteltävänä jonkin verran. Vaikka sovelsin kerien vaihtoon russian join -tekniikkaa, päätin päätellä langanpätkät joka tapauksessa. Tämän kokoisen työn ei toivoisi purkautuvan ihan vaan siksi ettei viitsinyt pujottaa lankaa neulaan.

 

Kuvien ottaminen kalsean harmaana päivänä ei ole se paras idea. Kuvaajan mukaan kasvoni katosivat ajoittain takanani olevaan seinään. Ehkä tämä on selvä merkki siitä, että kannattaisi laittaa nenänsä ovesta ulos entistä useammin.

 Takissa on käytetty Gjestal Maijaa, puikoiksi valikoituivat 5,0mm bambupyöröt. Hihoissa käytin kapeimmassa osassa saman koon bambuisia sukkapuikkoja. Napit ovat samaan sävyyn (kävi tuuri) olevia muovisia kantanappeja. Puiset olisivat tottakai sopineet paremmin, mutta takin niellessä 15 nappia, en ollut valmis maksamaan pelistä napeista kahtakymmentä euroa.

Olen lopputulokseen tyytyväinen, ehkä hiukan enemmän muotoilua olisi kaivattu, mutta tämän kai kuuluukin olla väljä ja rento. Näemmä napitettuna takki saa käyttäjänsä näyttämään siltä kuin pulla olisi jälleen uunissa. Ei ole.
Mietin vielä, tarvitsisiko takki taskut. Olen heikkoja taskullisiin neuletakkeihin, mutta ongelmana on käsien päätyminen taskuun ja samalla neuleen venyminen.

Seuraavaksi olisi mukava käydä jonkin pienempitöisen (tai ainakin nopeammin valmistuvan) projektin kimppuun.

p.s kaikki kuvissa näkyvät vaatteet ovat 2nd handina hankittuja :)

p.p.s. Tarkemmat tiedot takista ja projektista löytyvät Ravelrystä

Paffilaatikon meikkileikki (mukana väliaikahupia)

 Vuokra-asuntomme eteinen on aina näyttänyt lähinnä romuvarastolta kotoisan sisäänkäynnin sijaan. Olemassaolevalle naulakolle ei oikein mitään voi (eikä huvita, kun asunto ei ole oma), eikä samaan tilaan ängetty siivouskomero oikein auta asiaa.

Tilaan oli yritetty tuoda lisää säilytysratkaisuja, mutta edelleen allekirjoittaneen laukkukokoelma virui kodittomana pitkin eteisen lattiaa. Tuumittuani mahdollisuuksiani hetken, päätin hyödyntää makuuhuoneen nurkassa majailleen romulaatikon. Jospa laukut viihtyisivät siinä.

Varastoissa sattui olemaan kasa vanhoja lehtiä, jotka sopivat tarkoitukseen. Muistaakseni nuo lehdet olivat aikanaan löytyneet isän purkaman seinän välistä. Kasassa oli mm. vanhoja Kotiliesiä sekä Omin käsin -lehtiä (sopivat siis teemaan).

Tästä lähdettiin:

Tarvikkeet:
Pahvilaatikko
Vanhoja lehtiä tms.
Liimaa
Sakset

 Simppeli homma: Lehdistä leikataan kasa mieluisia kuvia. Täytteeksi kannattaa leikellä myös tekstiä, jolloin lopputulema ei ole niin tukkoinen. Itse en sen kummemmin sommitellut, vaan liimailin  sen kuuluisan mutu -tuntuman mukaan. Päätin liimailla osan kuvista vinoon, vaikka jälkeenpäin ajatellen sotilaallisen suoraan latominen olisi voinut olla jopa persoonallisempi ratkaisu. 

**

Tässä välissä alkoi tuo väliaikahupi. Koska olin toiminut hetken mielijohteesta, oli keittiössä meneillään monta muutakin asiaa yhtä aikaa. Hellalla kiehui tuttipullovesi ja lapsen porkkanat ja perunat odottivat muussaamista toisessa kattilassa. Lapsi viihdytti itseään sitterissä, ankalleen rähisten.

Hoksaan kesken kaiken katsoa kelloa ja arvaan, että lapsi pillastuu hetkenä minä hyvänsä. Ruoka-aika alkaa olla lähellä. Kaivelen sauvasekoittimen kaapista ja surruuttelen perunaporkkanamössöä hetken. Jokin saa kääntymään lapseen päin: siellä se istuu sitterissään, suupielet alaspäin ja tuijottaa silmät soikeina kädessäni olevaa sauvasekointinta. Sanon, että ei hätää. 

Kestää hetken että saan juuri tekemäni soseen lautaselle ja uudelleen lämpimäksi. Lapsi on siinä vaiheessa jo pillastunut, tosin ruokalapun näkeminen kirvoitti naurut. Mössöä suuhunsa saatuaan lapsi hörähtää iloisesti ja nauraa sitä hampaatonta nauruaan. Hyvää on. 

Syötyään lapsi on väsynyt, muttei halua nukkumaan. Ravataan hetki makuuhuoneen ja keittiön väliä, koska lapsi on oppinut nappaamaan tutin suustaan. Lopulta pinnasängystä kuuluu tasainen tuhina.

(Askartelija on muuten unohtanut ne pullot sinne veteen lillumaan, koska käänsi jossain välissä keittolevyn pois päältä. Tämä kuitenkin huomataan vasta illalla.

Tämän jälkeen askarrellaan laatikko loppuun

**

Lopputulokseen olen tyytyväinen. Kelpaa tarkoitukseensa :)

Projektia voisi vielä viedä pidemmälle ompelemalla sisälle kankaisen pussin, josta voisi sitten vetää reunat laatikon reunojen yli. Tähän sopisi varmasti tumma ruskea tai musta. Mikäli laatikossa säilytettäisiin kenkiä tms. kannattaisi sisus suojata vaikka kontaktimuovilla.
Pinnan voisi myös käsitellä vaikka lakalla, jolloin lopputulos olisi varmasti viimeistellymmän näköinen. 

Väripilkku muuten harmaassa laatikossa

Nämä kaksi rouvaa oli saatava lähekkäin, koska kontrasti oli niin ilmiselvän voimakas. Itse pidän lypsäjästä enemmän, toisen ilme on hiukan turhan ylimielinen.

Jäyhät sotilaat laatikon ylänurkassa olivat lehden mukaan Eero Aarnion suunnittelemia.

 

Vieläköhän voi tilata?

Suomuja tuulessa?

Laatikko pääsi toimittamaan tehtäväänsä ja nielaisikin sisuksiinsa kaikki eteisessä harhailleet laukut. Projekti oli hauskaa vaihtelua neulomisen rinnalle ja valmistuikin nopeasti (neuletakin neulomisen rinnalle todellakin tervetullutta vaihtelua...)

Jos muuten joku siellä sattuu puuhaamaan tilkkutöitä vanhoista lehdistä, niin suosittelen leikkaamaan kaikki käyttöön tulevat lehdet kerralla ja sekoittamaan kuvat iloiseksi sekamelskaksi. Huomasin leikellessäni, että paperi tottakai kellastuu ajan  mittaan, ja eri vuosikymmenillä painetut lehdet ovat hyvinkin selkeästi erisävyisiä. Itselle oli käydä niin, että yksi laatikon sivuista uhkasi muuttua täysin eri sävyiseksi muihin verrattunua. Onneksi näissä hommissa tuollainen on helppo korjata, koska vahingon voi aina peittää uudella kerroksella paperia :)

***

Note to self: Ensi kerralla kannattaa etsiä se liima ENNEN kuin aloitat. Koko asunnon myllääminen siinä vaiheessa kun tarvikkeet on levitelty pitkin keittiön lattiaa, saattaa aiheuttaa verenpaineen nousua. Ja tämän kun oli tarkoitus kuitenkin olla rentouttava juttu.