Onnistumisestani innostuneena päätin muuttaa ilmeen asuntomme jokaisesta huoneesta. Vaatimaton tavoite (krhm). Tästä osa vaati ompelua, osa taas ainoastaan hermoja sekä minulta että mieheltä. Mies saa hengenahdistusta siitä kun nainen kantaa kotiin ison kasan verhoja ja jälleen uusia tyynyjä sekä vilttejä eikä istuudu alas ennen kuin kaikki on silitetty, ripustettu ja puunattu paikoilleen. Nainen (minä) taas ei kykene seisahtumaan paikoilleen ennen kuin grande visio on totetutettu.
Ensimmäiseksi (käsitöiden saralla siis) otin käsittelyyni Tähtisilmän huoneessa muutostamme saakka nököttäneen ikivanhan patjan. Alunperin tarkoitukseni oli kantaa se varastoon ja unohtaa sinne, mutta lapsi ja mies tuntuivat tykkäävän että huoneen nurkassa oli jonkinlainen (öö..miksi tuota nyt kutsuisi) sohvantapainen jolla lekotella ja lukea kirjoja.
Alkuperäisessä muodossaan viritelmä vaan sattui olemaan susiruma ja hankala käyttää. Päälle viritetyt viltit olivat eriparia ja patja seilasi pitkin lattiaa koska se ei pysynyt kauniisti taitettuna.
Käyttäjiä tuo ei tuntunut häiritsevän, mutta allekirjoittaneen sisäinen sisustusnatsi tuntui sekoavan asiasta totaalisesti.
Eräänä sunnuntaina aseistauduin mattoveitsen sekä kankaan kera ja lukittauduin reiluksi puoleksi tunniksi keittiöön patjan kanssa.
Tapahtui seuraavaa:
Vanhat nahat nyljettiin kuin Uhrilampaissa konsanaan. Samalla leikkasin patjan kahtia tuosta taitteen kohdalta.
Päälliseen käytin kahta vanhaa fleecehuopaa. Mittailuun en suotta jaksanut tuhrata aikaa...
Lopputulos näytti tältä:
(kyllä se sieltä lelujen alta vähän näkyy)
Tässä vaiheessa kerrottakoon että tuo "lopputulos" olikin välitila. Tähtisilmän huoneen sisustuksen mennessä jotakuinkin uusiksi, huomasin ettei jäljelle jäänyt juurikaan mitään pinkkiä. Tilalle vaihtuivat kirkkaat värit, joiden kanssa vaaleanpunainen ei sovi mitenkään. Ei ainakaan natsin mielestä.
Seuraavalla kauppareissulla (millään kauppareissulla, Eurokankaaseen menin ja ihan tarkoituksella) mukaan tarttui piiitkä pätkä kirkkaanpunaista ja uutuudenpehmeää fleeceä, johon pääsin käsiksi paria viikkoa myöhemmin.
Tällä kertaa piirsin kaavankin.
Piirsin jopa USEITA kaavoja.
Välivaiheessa otettiin kuvia, hyvä tulee.
Tikkausta vähän laiteltiin saumakohtaan koristeeksi.
Valmis tuotos sujautettiin vanhan päällisen päälle ja ommeltiin täyttöaukko käsin kiinni.
Ja todellakin siis SUJAUTETTIIN. Edellisen päällisen pukeminen paljaalle superlonille oli melkoista tuskaa, kumpikaan käytetyistä materiaaleista kun ei ole tunneuttu liukkaudestaan.
Lopputulokseen olivat kaikki tyytyväisiä, sekä natsi että lapsi.
Tuota päällistä ommellessani havahduin ompelukoneestani kantautuneeseen melkoisen surulliselta kuullostavaan ulinaan. Sellaiseen, joka kuuluu kun kaksi metalliosaa hinkkaa yhteen tai kun liitutaulua kynsitään.
Kun tuollainen ääni kuuluu ompelukoneesta, se ei kai enteile kauhean hyvää. Laitetta oli kuitenkin öljytty mahdollisuuksien rajoissa ja puhdisteltukin silloin tällöin.
Kiroiltuani hetken äänekkäästi ja mainittuani jotain siitä kuinka ei pitäisi ostaa mitään muuta kuin teollisuuskoneita, muistin että uskollisella ratsullani oli kyllä jo 10 vuotta ikää. Ja oma kaasujalkani oli nimenomaan tottunut teollisuuskoneisiin.
Oli tullut aika päästää kone eläkkeelle ja rekrytoida seuraaja.
Viime maanantaina meille muutti uusi työjuhta. Ja kylläpä se oli kaunis (ehkä osittain siksi että se on kopio mummon polkusingeristä).
Ollaan tässä hiljalleen tutustuttu toisiimme ja eilen sitten sain viimein flunssan taltutettua edes siinä määrin että pääsin hetkeksi istumaan koneen ääreen. Tähtisilmän iskiessä nokkamukilla tahtia, surruttelin keittiöön pienen apuvälineen.
Nyt pysyy rullat ojennuksessa! Meillä on näköjään jatkuva pula säilytystilasta, joten tällaiset ripustimet vapauttavat kummasti tilaa kaapeista muulle roinalle.
(Testailin samalla koristeommelta)
Siitä, onko tämä nyt sitten sisustuksellisesti mikään kovinkaan ihana juttu, voidaan olla montaa mieltä. Mutta tulipahan nyt tehtyä. Keltainen sopii tällä hetkellä ihanteellisesti uudistettuun keittiöön, joten ihan metsään ei olla menty :)
Tuota katsellessa alkaa tehdä mieli sellaista vanhaa metallitarjotinta ja tyrkyttimen roikottimia.
Sisustamisen ja ompelun lomassa olen myös koristellut itseäni:
Tätä projektia on nyt nakutettu yhteensä noin 5-6 tuntia. Ensi kerralla saamme luultavasti kuvan valmiiksi.
Keskellä pitsiä on Tähtisilmän nimi pitsin seassa, joten sen vuoksi joudun tässä nyt esittelemään myös mahtavia kuvankäsittelytaitojani (*köh*paint*köh*).
Ylläolevasta kuvasta nolostuneena lapseni muutti eilen omaan asuntoonsa:
Tuumin tässä, että pitäisikö tuo päällystää. Tähtisilmä nimittäin katosi mökkiinsä heti aamulla silmät auki saatuaan. Tai jos rakentaisi isomman ;)
Noh, ensi kertaan
Toodles!
