Mieti seuraavaa:
Istut vuoteen reunalla (tähän sopii sohva, tuoli tai jakkarakin. Tarinan juoni ei siitä muutu).
Sylissäsi on muutaman päivän ikäinen, kiireellisellä sektiolla syntynyt, alipainoinen lapsi. Lapsen paino on pudonnut liikaa, koska se on viettänyt rinnalla koko viime yön. Syömisen yrittäminen on vienyt liikaa energiaa. Saat juuri ja juuri kannateltua sitä lasta, koska ranteesi ovat tunnottomat. Ne ovat olleet sitä jo usean kuukauden.
Sitä lasta pitäisi nyt imettää. Mutta se on niin pieni ja heikko, että se nukahtaa niille sijoilleen. Käsketään riisumaan, kyllä vauva ihokontaktissa herää. Ei muuten herää.
Samalla joku tuuppaa vatsaasi tomerasti imetystyynyllä. Sattuu aivan helvetisti. Siellä vatsassa on kymmenkunta tikkiä. Tuon tyynyn olisi tarkoitus auttaa, mutta itsellesi se tekee lähinnä kömpelön olon. Lapsen kannattaminen muuttuu vielä hankalammaksi.
Hetken päästä kokeillaan että jos imetätkin kyljelläsi. Pääset hädin tuskin istuallesi, koska siihen vatsaan sattuu edelleen joka ikinen liike. Pieni lapsi makaa siinä sängyllä, kun yrität neuvosta kammeta itseäsi siihen viereen. Lopulta tuossakaan asennossa ei saada mitään aikaiseksi.
Jossain välissä vanhempi hoitaja käy viheltämässä pelin poikki ja patistaa toiset hakemaan korviketta. Lapsella on nälkä.
Kohta yritetään taas uudelleen. Mutta ei siitä toisesta tissistä, koska se vuotaa jo verta. Toisesta ei tahdo tulla mitään. Mutta jos nyt vaikka vartin kellottaisit niin sitten kokeillaan taas uudelleen.
Muista nyt että tätä pitää nyt sitten ruokkia kolmen tunnin välein kun paino on niin alhaalla.
Ei se haittaa jos sitä nukuttaa, otat ne vaatteet vaan aina reippaasti pois.
Muista juoda vettä. Kyllä se nousee kohta.
Kokeillaan pumpulla. Hoitaja tuhahtaa lopuksi: "no, ei sieltä nyt mitään tule".
***
Tämä on minun henkilökohtainen kokemukseni imetyksestä, jota yritin pari kuukautta Tähtisilmän syntymän jälkeen.
Välillä maitoa saatiin kerättyä muutamia kymmeniä millejä, välillä ei sitäkään. Tuona aikana join vettä kuin palokunnan ruuna, hikoilin, itkin, koin hirveää syyllisyyttä ja häpeää.
Tämän vuoksi en voinut olla kauhean innoissani Ylen uutisoidessa Pohjois-Karjalan keskussairaalan jättävän kolmeksi viikkoa pullot ja tutit kokonaan pois.
Ajatus on varmasti hyvä, sillä luulen että suurin osa äideistä kuitenkin toivoo kykenevänsä imettämään. Tällainen toiminta ei kuitenkaan tue tuoreita äitejä millään tavalla. Se painostaa ja syyllistää.
Omalla kohdallani kohtelu oli sairaalassa lempeää ja ymmärtäväistä. Silti tässä missiossa ei kohdallani onnistuttu. Siinä ei olisi onnistuttu pakottamallakaan.
Uutisen otsikosta huolimatta, lapseni sai tälläkin tavoin ihan kelvollisen alun elämälleen. Hän on terve ja (ilmeisesti) onnellinen kaksivuotias. Hän on saanut läheisyytensä muusta, kuin rintaruokinnasta ja halailee iltaisin vanhempiaan leikkien lomassa.
Ensi kertaan,
otetaanhan rennosti!
