Karhunpoika sairastaa

Meillä on päästy jälkikasvun sairastamisen suhteen melko helpolla. Muutamia flunssia ja korvatulehduksia, yksi pikana sairastettu oksennustauti. Matkaan on toki mahtunut pelottavampiakin juttuja. Mikään ei ole hirveämpää, kuin istua pimeässä sairaalahuoneessa pienen pinnasängyn vieressä ja tuijottaa monitorin ruutua yön pimeinä tunteina. Pelätä näkevänsä jotain, mitä kukaan ei halua nähdä. Meidän tapauksessa selvittiin säikähdyksellä, itse potilas tuskin edes säikähti. Muistosta tekee paremman se, että sairaalassa lapsi sai hyvää hoitoa ja vanhempi sai olla kaikessa mukana. Tällä kertaa keskitytään kuitenkin noihin hiukan vähemmän dramaattisiin terveyskeskuskäynteihin, joita varmasti osuu kaikkien kohdalle.

Meidän perheen kohdalla julkisen terveydenhuollon palvelu on lähes poikkeuksetta ollut hyvää. Lapsen neuvolassa vanhempia ei itketetä tai syyllistetä, mikä on jokseenkin epätavallista, eikä terveyskeskuksessa tai päivystyksessä istuteta tuntikausia kipeän mukulan kanssa. Tuntuu, että vallitsee hiljainen yhteisymmärrys siitä, että näissä asioissa on parempi mennä ilon, kuin vitutuksen kautta (pardon).Vanhempien kohdalla homma ei ihan aina suju yhtä sutjakkaasti, mutta aikuisella yleensä on piirun verran enemmän aikaa odottaa, että joku vilkaisee kurkkuun tai pyytää yskäisemään.

Kaikilla ei kuitenkaan käy samanlainen "tuuri", kuin meillä. Jostain syystä väsynyt äiti istuu pienen, huonosti hengittävän lapsen kanssa päivystyksessä tuntikausia ja katsoo vierestä kun myöhemmin tulleet kutsutaan tutkittaviksi ensin. Toiselle perheelle on tarjottu jonotusmahdollisuutta kotoa käsin ja neuvottu tulemaan ennen kutsua mikäli olo huononee. Luultavasti eriäviin neuvoihin on syynsä, mutta lapsen istuessa rattaissa ja hillittömän vinkunan kuuluessa joka henkäyksellä, syitä on hankala ymmärtää. Varsinkin jos niitä ei ole edes kerrottu.

Meillä neuvolakäynnit ovat aina olleet mukavia. Neuvolatäti on vaihtunut kerran, eikä ruletti siitäkään huolimatta heittänyt eteemme ikävää, työhönsä kyllästynyttä nipottajaa vailla empatiakykyä. Kaikesta on aika voitu kysyä ja keskustella ilman syyttelyä tai painostusta. Viimeisimpänä positiivisena kokemuksena muistissa on kesän alussa alueellemme suositettu puutiaisaivokuumerokote. Meille neuvolalääkäri kertoi rokotteen olevan aiheellinen. Hän rokottaisi ehdottomasti oman lapsensa. Neuvojen mukaan varattiin aika lapsen omalle hoitajalle, joka varmoin ottein pisti rokotteen ja kehui lasta reippaudesta. Mihinkään ei ollut kiire ja kuulumisiakin vaihdettiin. Uusi rokotusaika varattiin pikaisesti, sillä niin THL suosittaa tällä hetkellä. Toiselle perheelle suositeltiin rokotetta aivan kuin meillekin, mutta hoitajaa rokotuspäätös närästi. Häntä närästi myös lapsen itku, kysymys pistopaikasta ja toive nopeutetusta rokotusaikataulusta. Täysin päinvastaiset kokemukset kahdessa eri perheessä. Lottonumerot eivät natsanneet.

Toki meilläkään ei aina kaikki mene täydellisesti. Itseäni ei kiinnosta pätkääkään kuulla kuinka monta asiakasta päivystyksen jonossa on. En yleensä soita tuollaisiin paikkoihin kyselläkseni kuulumisia. Myös kuuluisa: "Anna sille Buranaa", on tullut kuultua ja luvattuja lähetteitä on jäänyt tekemättä syystä tai toisesta. Kuitenkin suurimmaksi osaksi lapsen saama hoito on ollut hyvää.

Mieheni on useamman kerran lääkärireissun jälkeen tuumannut: "They sure do take good care of expecting mothers and small kids. I like that.". Vaikka olen tietoinen toisestakin ääripäästä, jossa kaikki menee järjestelmällisesti pieleen, olen meidän perheen osalta samaa mieltä. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan, tuleeko tähän muutos kun lapsi lakkaa olemasta lääkärien mielestä hellyyttävä.

Ensi kertaan,

Toodles!

The only thing worse than a kid in diapers is a kid just out of diapers

Juttelin eilen pitkästä aikaa tuttavani kanssa puhelimessa. Vaikka välillämme on vuosia ja elämäntilanteet ovat aivan toisenlaiset, alkoi hänen kertomuksensa kuulostaa tutulta:
Heillä herätään aamuvarhain ja opetellaan olemaan pissaamatta kodin nurkkiin.

Tuttavalla on koiranpentu.

Meillä taas parivuotias, joka pitäisi opettaa pois vaipoista.

Siinä vaiheessa kun tuttava kertoi sanomalehtien levittelyn toimivan hätäapuna, tuumin ääneen, että montakohan naulaa huonon äidin arkkuun napsahtaisi jos tekisin saman. Tai jos ripottelisin pottia pitkin asuntoa.

Joillakin pottatreeni sujuu kuin tanssi. Pinterestiä selatessa oppaat hehkuttavat, kuinka jälkikasvun saa opetettua sisäsiistiksi jopa kahdessa päivässä. "Näillä neuvoilla onnistut!"

Ja sitten on pottatreenejä jotka eivät suju kuin tanssi. Tai ainakaan mistään kovinkaan sulokkaasta liikehdinnästä ei ole kyse.

Luin muutama päivä sitten Vauva-lehdestä, että naapurimaassamme suositellaan nykyisin pottatreenin aloittamista mahdollisimman varhain. Mitä vanhempi mukula on, sitä hankalampi vaipoista on päästä eroon. Onhan se mukavaa pissailla pehmeisiin pöksyihin milloin lystää. Mitä vanhemmaksi lapsi pääsee kasvamaan vaipoissa, sitä paremmin hän kai tämän ymmärtää. 

On myös osoitettu, että vaipoissa taapertaminen lisää mm. virtsatietulehduksien riskiä.

Ajatus aikaisesta pottatreenistä ei ole mikään uusi juttu. Näin on tehty jo vuosikymmeniä sitten. Tosin, vanhoina hyvinä aikoina myös neuvottiin juomaan konjakkia keskenmenon välttämiseksi ja parin viikon ikäiselle syötettiin appelsiinia ja tomaattia. Tähän nojaten en ainakaan puolla aikaista pottatreeniä, sillä muissakin neuvoissa on nykyvalossa hiukan korjaamisen varaa. Ehkä pottailu oli se yksi neuvo jossa osuttiin oikeaan.

 Meillä pottatreeni tuntuu kestäneen viikkoja, vaikka todellisuudessa niin ei ole. Pottailua kokeiltiin jo pari kertaa aikaisemminkin, mutta muksulla ei tuntunut olevan hommaan minkäänlaista innostusta. Itse asiassa potta aiheutti lähinnä huutomyrskyn. Projektista luovuttiin toistaiseksi, ja nyt viimein katsottiin ajan olevan sopiva kokeilla uudelleen. Seuraavan kerran kai kokeillaan ennen rippikoulua, jos nyt ei tunnu tulosta tulevan.

Treenailuun tuo oman lisämausteensa varmasti kunkin lapsen persoona. Omien kupeideni luomus on ilmeisesti tuleva pokeritähti tai  käytettyjen autojen myyjä. Lapsukainen narraa nimittäin sujuvasti potalle menon tarpeesta. Hän kertoo ilmekään värähtämättä toimituksen olevan valmis (tyhjä potta siis), jonka jälkeen hän poistuu paikalta vakuutellen että pissi ei nyt tule. Hetkeä myöhemmin vanhemmat havahtuvat hiukan liiankin tuttuun ähellykseen ja saavat ilokseen huomata, että pottaa parempi paikka kakkahommille onkin keittiön nurkka tai eteinen.

"Ensi kerran pitää sitten tehdä nämä pottaan, eikö niin?"

"Juu!"

Meillä hommaa hiukan hankaloittaa myös lapsen kaksikielisyys ja hiukan verkkainen puheen kehitys. On melko haasteellista selittää, että pissat ja kakat tehdään pottaan, kun lapsen sanavarasto ei tunnu tämän ymmärtämiseen riittävän. Varsinkin kun neuvot tulevat kahdella kielellä, joista toinen on selkeästi toista heikompi. "Pissa pottaan" -jatkumon selvittäminen on haasteellista, kun vastaanottajan mieleen jää viestistä puolet.

Potalle houkuttelu herättää myös kysymyksiä: 

Saako sinne antaa tabletin mukaan?

Luetaanko kirjaa?

Kuinka kauan siellä nyt pitäisi istua?

Auttaako se hanan valuttaminen nyt oikeasti ujoon pissiin? (No ei auta!)
Auttaisiko lahjominen? 

Tällä hetkellä meillä pestään kone sauhuten pikkupyykkiä, mattoja ei ole ja housujen sijaan suositaan tunikoita. Puhelin muistuttaa, että mukula pitää viedä potalle. Jos tällä kertaa jotain saataisiin aikaiseksi. Välillä kysellään, että josko mentäis. Ainakaan kahdessa päivässä meidän lasta ei kuivaksi opetettu. Jos edes jossain määrin vaikka kahdessa viikossa.

Olisiko ne sanomalehdet lattialla sittenkään niin huono juttu?

Ensi kertaan. Yritetään pysyä kuivina.

Toodles!

Mä joka päivä töitä teen

Tällä kertaa en kirjoita omasta työstäni, vaan Muksun. Tulin tänään kaupassa miettineeksi lasta ja lapsen töitä, samalla kun Nappula työnsi innoissaan pientä ostoskärriään hyllyjen välissä.

Mietin omaa lapsuuttani ja töitä joita itse tein. Kasvoin jokseenkin maalla, ja sain osani mm. peltotöistä ja ns. pihahommista. Meillä tehtiin töitä aika paljon ja esimerkiksi kesälomalla pidettiin huoli siitä ettei mukula homehdu riippumatossa nenä Aku Ankassa koko kesää. Keväällä istutettiin perunaa ja muuta, kesän aikaan kitkettiin ja kasteltiin, syksyllä korjattiin satoa. Pilkottiin puita pinoon, kannettiin vettä, kalastettiin, pestiin matot rannassa, hankittiin taskurahaa voikukkia nyppimällä, tiskattiin ja autettiin keittiössä. Oli koko ajan aika paljon tehtävää.

Nykyisin asiat ovat hiukan toisin. Jo omassa lapsuudessani voitiin puhua melko keveästä työmäärästä, mutta muutaman menneen vuosikymmenen aikana kotitöiden määrän on huomattu vähentyneen merkittävästi. Samalla on kuitenkin ymmäretty, että kohtuullisella työllä on lapsen kehitykselle huomattava merkitys. Pienistä tehtävistään lapsi oppii ottamaan vastuuta ja valmistaa työntekoon aikuisena. Kotitöiden on katsottu olevan hyväksi lapsen itsetunnolle, lapsi muodostaa kuvan itsestään osana yhteisöään ja perhettään. Hän saattaa myös tuntea ylpeyttä omasta työpanoksestaan.

En tässä nyt todellakaan kannusta laittamaan taaperolle talikkoa kouraan ja viskaamaan ovesta ulos perunapeltoon pari leipäpalaa taskussaan.

Meillä asustaa taapero, joka on pienestä saakka halunnut osallistua samoihin juttuihin, mitä isi ja äitikin tekee. Oli sitten kyse isästä soittamassa kitaraa tai asentamassa kovalevyä, tai äidistä pesemässä autoa tai kuuraamassa lattiaa, on Nappula ollut aika innoissaan auttamassa. Ja Nappulan annetaan osallistua. Allekirjoitan täysin toteamuksen, jonka mukaan lapsi tuntee ylpeyttä tekemästään työstä. Nappula on silminnähden iloinen saadessaan kehuja ja kiitosta tekemisistään.

Mitä 2-3 vuotias sitten voi tehdä. Laitetaanko pilkkomaan salaattia tai keittämään munia? No tuskin.

Meillä Nappula aloitti tyhjentämällä astianpesukonetta. Ensin lattialle (ei osattu vielä kävellä), sittemmin ollaan päästy jo lajittelemaan haarukat ja veitset oikeille paikoilleen. Pesukoneen tyhjennys on mieleistä puuhaa, joka tehdään yhdessä. Vanhemmalla ja lapsella on omat tehtävänsä ja lapsi tekee hommansa äärimmäisellä hartaudella.
Koneen täyttöä ollaan tehty hiukan sen mukaan kuinka sottaista tavaraa kyytiin on menossa. Lapsi osaa myös käynnistää koneen kun hänelle kerrotaan mikä ohjelma laitetaan ja mistä startataan. Skilli, jota esimerkiksi perheen kaksilahkeisella ei ole.

Iän mukaan kotitöitä on lisätty lapsen kiinnostuksen mukaan. Aina Nappulaakaan ei huvita, jolloin asiasta joko neuvotellaan tai tehdään yhdessä. Vähän puhuvan parivuotiaan kanssa voi kyllä sovitella työtehtävistä yllättävän helposti, yleensä selvennetään, että kotityön tekemisestä seuraa jotain kivaa tekemistä.

Nykyisin Nappula tekee ikätasoonsa nähden oikeastaan juuri niitä töitä, mitä odottaa voikin. Hän siivoaa omaa huonettaan ja korjaa lelut kasaan yhdessä aikuisen kanssa, vie likaiset vaatteensa omaan pyykkikoriin ja heittää vaipat ja nenäliinat roskiin. Nappula tykkää jostain syystä pyykkihuoltoon osallistumisesta, vaikka kammoksuukin alakerran pyykkituvan petomaista teollisuuskonetta. Erityisesti pyykin ripustaminen tuntuu olevan mieleistä puuhaa. Myös omat vaatteet ja kengät laitetaan eteisessä niiden omiin laatikoihin. 

Viime viikkojen aikana on tutustuttu pöydän kattamiseen. Isille laitetaan iso lautanen, samoin äidille. Viereen laitetaan haarukka ja veitsi, lapselle itselleen katetaan oma pienempi lautanen ja omat välineet. Ruokailuvälineet Nappula osaa hakea itse laatikosta ja laittaa paikalleen.

Mitä muihin töihin tulee, Nappula pitää erityisesti moppaamisesta ja pyyhkii pölyjä. Lisäksi perheen kissaa ruokitaan ajoittain liiankin avokätisesti. Viimeksi tänään opeteltiin ostoskärryn ohjaamista kaupassa ja punnittiin yhdessä ostoksia.

(Lisää sopivista kotitöistä listaa mm. Vauva.fi)

Taaperon into kotitöihin on käsittämätöntä ja hienoa. Ilmeisesti tästä pitää nauttia nyt, koska 15 vuoden kuluttua tilanne saattaa olla toinen. 

Tällä hetkellä kuitenkin on hyvä ajatus kannustaa pientä osallistumaan kodin töihin, sillä lapsi kerää sitten myöhemmin työnsä hedelmät.

Toistaiseksi Nappula ei saa työstään palkkaa, muutoin kuin lupaamalla piirrettyjä kunhan työ on tehty, mutta häntä tottakai kehutaan ja kiitellään. Kiitos tuntuu riittävän toisaiseksi. Myöhemmin tarvinnee paneutua viikkorahoihin tai muihin palkitsemissysteemeihin.

Lisää aiheesta voi lukea mm: Terve.fi-sivustolta ja Marttojen kannan asiaan voi kertoo Yle.fi

Millaisia töitä teillä tehdään?

Ensi kertaan, 

Toodles!

***

Blogi vaihtoi nimeä, mutta tämä ei tarkoita että täällä muututaan äityleiksi. Kirjoitan edelleen muistakin aiheista, mutta koska tätä jälkikasvua nyt on, lienee aika luonnollista että muksuarki aiheissa vilahteleekin. Jos lähden jonain viikonloppuna ördäämään paikalliseen kuppilaan, lupaan sitten kirjoittaa siitäkin. Ehkä otan jopa kuvia.

Hyvä ruoka, tyytyväinen lompakko

Viimeksi kerroin ohimennen perheemme ruokabudjetista osana suurempaa talouden hallinnan kokonaisuutta. Koska ruoka on heti vuokran jälkeen perheemme suurin menoerä, ajattelin pureutua siihen hiukan enemmän.

Meidän perheen kolmen hengen (+kissa) ruokabudjetti on karkeasti noin 100€ viikossa. Tähän sisältyvät naperon vaipat, välttämättömät siivous- ja hygieniatarvikkeet, sekä ruoka ja hiekka kissalle. Sen, mitä olen mm. Facebookin Fb Kokit -ryhmän keskustelua seurannut, on ruokabudjettimme ns. keskiluokkaa. Emme missään nimessä ole niitä supernuukia, jotka osittain pakosta ruokkivat puoli kylää muutamalla kolikolla, mutta emme myöskään onnistu upottamaan poskettomia määriä rahaa ruokaan.

Jos vain on mahdollista, teen meille viikonloppuna seuraavan viikon ruokalistan, valitsen ruokaohjeet valmiiksi viikkoa varten omaan kansioonsa (selaimessa siis) ja teen kauppalistan. Yleensä viikolla täydennetään maitoa, vihanneksia ja hedelmiä.

 Olen seurannut meidän kauppakuitteja nyt noin kuukauden ajan ja samalla on tullut hiukan vertailtua ruokakauppojen hintatasoja. Lyhyen ajan perusteella S-ryhmän ruokakassi tuntuu kulkevan melko edullista, noin 60-70 euron keskitietä. Plussaa siitä, että kotimaista löytyy hyvällä prosentilla, ja saatavana on useita vaihtoehtoja samasta tuotteesta. K-kauppohin en ole tässä ajassa ehtinyt, mutta aikaisemman kokemuksen perusteella kokemus on, ettei tuota ainakaan alitettaisi. Lindlin ruokakassi oli kuukauden sisään halvin, mutta aika niukasti. Lidlin kohdalla mainittakoon, että vaikka hinta saattoihin olla muutaman euron pienempi, oli hermojen menettämisen arvo mittaamaton. Noita kauppoja vaan ei ole tehty isojen ostosten tekoon. Lisäksi valikoima on suhteessa muihin kauppoihin niukka, kaikkea ei tahdo löytyä ja useissa tuotteissa joutuu tyytymään tuontitavaraan. Saatan kuulostaa nirsolta, mutta veikkaan että Prismat ja S-marketit saavat meidän perheen ruokarahat jatkossakin.

Mitä meidän perheen viikon ruokalista sitten sisältää?

No, pyrin siihen että meillä ei syötäisi samaa ruokaa edes kahta päivää peräkkäin. Korkeintaan niin, että edellisen päivän ruokaa on seuraavan päivän lounaalla. Varsinkin keittojen kohdalla jää usein reilummin tähteitä, jolloin niistä syö kaksi ihmistä lounaan helposti.

Esimerkiksi tulevalla viikolla ruokalista näyttää tältä:

Maanantai: Jauhelihaohratto
Tiistai: Kesäkeitto
Keskiviikko: Janican broileri-riisipaistos
Torstai: Linssi-Pekonikeitto
Perjantai: Kebabkiusaus
Lauantai: Juustoinen nakkikeitto
Sunnuntai: Kana-riisipaistos smetanalla

Ruokien kylkeen vaihdellen vihanneksia ja lisukkeeksi ruisleipää. Jälkiruokia meillä ei juurikaan harrasteta, mutta esimerkiksi eilen tehtiin ruoan hautuessa lettuja ja tänään syötiin possupihvin ja lankkuperunoiden päälle vesimelonia.

Ruokalista toki käsittää ainoastaan päivälliset ja lounaat. Muilla aterioilla meillä syödään aika paljon puuroa (erityisesti muksu, sillä puuroa menee aamulla ja illalla), hedelmiä, marjoja ja voileipää. Ruokajuomana on pääasiassa vettä, aamulla puuron kanssa maitoa ja aikuisille kahvia tai teetä. Välillä haetaan kellarista papan tekemiä mehuja (puolukkamehu kuumana päivänä on muuten hyvää).

Meidän ruokalistaa katsellessa voi huomata, että joissain kohdin käytetään puolivalmisteita, esimerkiksi kebablihaa en itse ala tekemään. Tähän aikaan vuodesta on myös mielestäni fiksumpaa ostaa valmiina peruna-sipulisekoitus, kuin tehdä sitä itäneistä potuista itse.
Leivät ostan toistaiseksi valmiina, sillä esimerkiksi ruisleivän tekoon en ole vielä ehtinyt paneutua. Kokeilin leivän tekoa vuosia sitten, mutta epäonnistuin aika surkeasti.

Ruokatarvikkeet ostetaan sekoitellen halvasta ja vähemmän halvasta hintaluokasta. Esimerkiksi tomaattipyree on ihan ok siinä edullisemmassa versiossa, kun taas keittonakit ostetaan suurimmalla lihapitoisuudella. Muksun jogurtissa yritetään katsoa sitä vähemmän sokerista ja lisäaineellista versiota (Luonto+ on ehdoton suosikki), miehen kahvi ostetaan siitä halvan ja kalliin välimaastosta.

Näillä eväillä meillä mennään tulevaan viikkoon. Näistä eväistä muodostuu meidän perheen ruokamenot. Yllätyksekseni olen huomannut, että jäämme melkein jatkuvasti alle tuon budjetoidun. Pääasia on kuitenkin, että ruoka on hyvää eikä kukaan ole nälkäinen :)

Kuinka teillä hoidetaan viikottaiset ruokaostokset? Mennäänkö mielitekojen mukaan, vai suunnitellaanko tarkasti? Vai jotain siltä väliltä?

Ensi kertaan,
Toodles!

I use my money wisely. ..or do I?

Viimeksi kerroin työpaikan vaihdon tuoneen mukanaan muutamia muutoksia myös perheen budjettiin ja kulutustottumuksiin. Enää ei voinut jatkaa samalla tavalla, ellei aikonut ottaa lainaa ihan niihin perusjuttuihin. Ja lainakammoisena ihmisenä en todellakaan sellaiseen halunnut ryhtyä.
En nimittäin omista edes luottokorttia, enkä koe sellaisen hankkimista itselleni luontevana.
Lienenköhän joku muinaisjäänne?

Budjetin laatimiseksi ja muutoksien suunnitteluun oli helpointa käyttää oman verkkopankin arkistoa ja kuukausittain tarkasteltavissa olevaa diagrammia omien tulojen ja menojen jakautumisesta. Historiaa voi selata pisimillään jopa vuoden päähän, jolloin saadaan aika hyvä kuva omasta kulustuskäyttäytymisestä. Tuloista suurimman kakun viipaloivat asumismenot (vuokra, vesi, sähkö) ja ruoka, luonnollisesti. Mutta muilta osin vilkaisu omaan kulutukseen oli yhtä aikaa karmivaa ja opettavaista luettavaa. Seuraavassa muutamia "mehukkaimpia" rahareikiä:

- kahvilat (4kk:n ajalta) noin 900€
-ravintolat (4kk:n ajalta) noin 300€
-parkkimaksut (4kk:n ajalta) 300€
-määrittelemättömät kirpputoriostokset (kesäkausi 2015) 1200€

Tähän ei tosiaan ole mieltä listata auton bensakuluja tai ruokaostoksiin kuluneita rahamääriä, sillä ruoan tarve jatkuu edelleen vaikka tulot muuttuisivat mihin.
Mutta noita neljää saraketta katsellessani pääsi melkoinen irvistys ja ehkä pari kirosanaakin. Kuka ihme käyttää työpaikkalounaisiin (kahvilat ja ravintolat) 1200€ muutamassa kuukaudessa? Onko ihan järkevää ostaa kolme Finelin emalipyttyä hulluun hintaan saman kuukauden aikana?

Sanomattakin oli selvää että muutosta pitäisi saada aikaiseksi.

Mutta mistä aloittaa?

Päätettiin laatia suuntaa-antava budjetti.

Ruokaan varataan kuukaudessa sopivaksi katsottu summa. Kolmihenkisen perheen melkoisen vakioksi on parin vuoden aikana noin 100€/viikko. Tiedän, että kyseessä ei ole edes mikään tiukka summa, sillä sosiaalinen media pitää huolen siitä, että tällä hetkellä ihmiset suorastaan kilpailevat siitä kenellä on kurjempaa. Meille tuo tuntuu sopivalta, ottaen huomioon, että esimerkiksi nuorimmaisen jäsenen kalsarit ovat edelleen pesukoneeseen soveltumatonta mallia .

Ruokabudjetissa pysymistä helpottaa, kun ei käydä kaupassa päivittäin ja osteta sitä 40€ heräteostoskassia joka kerta. Meillä pyritään tekemään viikon ruokalista esimerkiksi viikonloppuna, ja mahdollisuuksien mukaan kaikki hankitaan kerralla. Tähän täsmähyökkäykseen harvoin kuluu koko viikon budjetti, ja jääkaappiin täydennetään viikon kuluessa huonosti säilyviä tavaroita, kuten hedelmiä ja vihanneksia.
Toisekseen, ruokabudjetin toimiminen edellyttää hieman suurempaa työmäärää keittiössä. Eli eineksiä ei ruokalistaan juurikaan mahdu. Myös holtiton työpaikkaruokailu vaihtuu eväisiin. Itselleni eväiden kantaminen mukana on hiukan haasteellinen juttu, sillä työpaikallani ei aina ole mahdollista säilyttää ruokaa jääkaapissa. Mutta fiksu ostaa pienen kylmälaukun.

Budjetoinnista ja säännöistä huolimatta meillä syödään hyvää ja monipuolista ruokaa. Ja viikon jokaisena päivänä syödään lisäksi eri ruokaa.

Ruokabudjetin lisäksi pyritään ennakoimaan laskuja ja varaamaan niihin sopivasti rahaa jo ennakkoon. Meillä monet menoista ovat jokseenkin toistuvia: sähkölasku, siirtomaksu, internet, puhelimet, vakuutukset. Mikään näistä ei ole yllätys. Omasta nuoruudestani ja perheenjäsenen kieroutuneesta suhtautumisesta laskuihin johtuen, olen aina ollut tarkka siitä että kaikki tulee maksettua ajallaan. Mielellään etukäteen.
Nykyisin moni tuntuu pallottelevan laskujen hoitamisen ja muiden menojen välillä ajatellen että laskun voi maksaa sitten myöhemminkin. Perintäänhän se ei mene heti kuitenkaan. Itselleni tuo ajattelu tuntuu jotenkin vastuuttomalta. Jos olet jotain hankkinut, kuuluu se myös maksaa. Sitäpaitsi muistutusmaksujen maksaminen on kuin heittäisi rahaa rovioon.
Huom: Mikäli kyseessä on oikeasti valinta itsensä tai perheensä ruokkimisen ja laskun maksamisen väliltä, on joka tapauksessa mahdollista neuvotella maksuaikaa. Se maksamatta jättäminen ja muistutuksen odottaminen on joka tapauksessa lapsellinen tapa hoitaa omaa talouttaan. (Toki, tässä on kyseessä vain minun mielipiteeni, ja on hyvä muistaa että mielipiteet ovat hiukan kuin persereikiä. 

Lisäksi budjetissa otetaan huomioon mahdolliset säästöt. Erikoista tässä on se, että suuremmilla tuloilla en säästänyt mitään, kun taas nyt rahaa jää hiukan sukanvarteenkin.

Lisäksi äiti pääsee laittamaan sivuun rahaa ihan vain itselleen. Toinen juttu, jota aikaisemmin en tehnyt. 

Myönnettäköön, että uuteen, hiukan tiukempaan budjettiin tottuminen on ollut aluksi hankalaa. Muutaman kerran olen miettinyt (ihan jopa ääneen), että oliko se hyvistä tuloista luopuminen nyt sittenkään niin fiksu ajatus. Mutta jossain vaiheessa muistan, että tästä oli muitakin hyötyjä. Ja vähemmälläkin tulee toimeen. Itse asiassa en edes käyttäisi ilmaisua "tulla toimeen" tai "selviytyä", sillä siitä tässä ei ole edes kyse. 

Ehdottomana plussana olen huomannut sen, että ruokalista on luovempi, ja koko perhe osallistuu nykysin kokkauspuuhiin. Meillä myös leivotaan enemmän. Lisäksi tarpeettoman roinan määrä on kääntynyt laskuun. Hyviä juttuja kaikki.

Kuinka teillä hoidetaan raha-asioita? Pitääkö budjetti, vai karkaako raha omille teilleen?

Ensi kertaan!

Toodles!