On kulunut pian vuosi siitä kun meidän perheen elämä muuttui melkoisesti. Kahden hengen talouteen muutti pieni ihminen, joka kieputti molemmat vanhempansa pikkusormiensa ympärille ensihetkistä lähtien. Vuoden aikana tuosta pienestä ihmeestä on kasvanut rajojaan rohkeasti koetteleva neiti, joka haastaa vanhempansa päivittäin. Vuoden aikana olemme oppineet tuntemaan toisemme ja myös itsemme.
Vuosi on herättänyt myös paljon ajatuksia. Omalla kohdallani lähinnä äitiyteen ja sen ympärillä velloviin uskomuksiin liittyen. Koen olevani huolehtiva ja lastani syvästi rakastava äiti. Silti usko omaan äitiyteen on välillä koetuksella, ja uskoa koettelevat pääasiassa itseni ulkopuolelta tulevat ärsykkeet. Jokaisella meistä, minullakin, kun on ajatus siitä millainen hyvä vanhempi on. Pidämme usein tiukasti, jopa toisen tunteita huomioon ottamatta kiinni näistä uskomuksistamme. Äitiydestä mielipiteen esittäminen on usein yhtä riskialtista kuin uskonnoista väittely.
Tähtisilmän elämän alkumetreillä törmäsin ensimmäiseen uskomukseen, jonka en edes uskonut vaivaavan itseäni:
On lapsen parhaaksi tulla syntyneeksi perinteisesti.
Sillä hetkellä kun lääkäri ilmoitti tekevänsä kiireellisen sektion, en todellakaan edes sekuntia ajatellut väittäväni vastaan. Kyseessä saattoi olla lapsen henki. Jälkikäteenkään en itse ajatellut, että olisin jotenkin luistellut läpi synnytyksen jonkinlaista ohituskaistaa ja "valinnut" helpon tien hoitaa synnytys pois alta. Kuitenkin muutamia kertoja kuulin aiheesta kommentteja sisällöllä: "no, sehän hoitui sitten helposti, oma synnytykseni kesti xx tuntia ja synnytin muuten ilman kivunlievitystä saunan lauteilla sadan asteen pakkasessa ja samalla ammuin karhun vapaalla kädelläni kun taas toisella imetin kuuttatoista muuta lastani".
Vaikka elämme vuotta 2014, tuntuu meissä silti elävän jopa jotenkin romanttinen ajatus siitä kuinka jokainen nainen synnyttää "luonnollisesti". Totuus on kuitenkin se, että kaikki meistä eivät selviäisi asiasta kertomaan.
Tähän en kuitenkaan törmännyt kovinkaan montaa kertaa, ja kun synnytýksestä kului enemmän ja enemmän aikaa, aiheesta tuli aina vain harvemmin enää puhetta.
Tämän jälkeen päätään nosti jo uusi uskomus, jonka rikkominen oli itsellenikin erittäin vaikea kokemus:
Rintaruokinta on parasta lapsellesi.
Tästä aiheesta keskustellaan välillä edelleenkin. Osa ystävistäni tuntui muuttuvan käveleviksi meijereiksi kuin itsestään, osa taas ei. Itse kuuluin tuohon jälkimmäiseen joukkioon.
Nykyisin rintaruokintaa suositellaan lapsen ensisijaiseksi ravinnoksi 6 kuukauden ikään saakka. Monet meistä ottavat suosituksen erittäin kirjaimellisesti ja kun tähän ajatukseen lisätään tunnepuoli mukaan, saadaan uskomus jonka mukaan hyvä ja huolehtiva äiti rintaruokkii lastaan. Hän pystyy siihen, koska haluaa niin. Mikäli tämä suoritus ei onnistu, äidissä on jotain vikaa. Ei siis fyysistä vikaa, vaan äiti ei selkeästi ajattele lapsensa parasta. Mahtaako hän edes välittää lapsestaan?
Omaksi harmikseni keräsin paljon tietoa aiheesta yrittäessäni löytää sitä maagista keinoa muuttaa itseni lapseni tarpeita vastaavaksi maitovarastoksi. Tuntuu, että aiheesta kiistellään usein verissäpäin (toivottavasti vain kuvainnollisesti) ja vastakkain ovat imettäjät ja korviketta käyttävät äidit, sekä heidän lähisukunsa ja luultavasti myös naapurit. Välillä keskusteluun yhtyy myös lähikaupan kassa, jolla on asiaan oma kantansa.
Korviketta käyttävä äiti on monissa keskusteluissa laiska ja itsekeskeinen. Hän ei viitsi yrittää tarpeeksi, koska pullon lämmittäminen on helpompaa ja näin rinnatkaan eivät mene pilalle. Hän saattaa olla jopa hiukan tyhmäkin ja taloudellista puolta tämä nainen ei ymmärrä ainakaan, ostettu maitohan on pirun kallista. Mutta hirveintä imettämättömyydessä on se, että äiti sairastuttaa oman lapsensa. Lapsen vastustuskyky on korvikkeen vuoksi pyöreä nolla, ja tämän vuoksi hän tulee elämään elämämänsä milloin minkäkin sairauden riuduttamana.
Meidän perheessämme ihmettä ei tapahtunut, vaikka välillä paatunut pakana harkitsi jopa rukoilua. Pullojen käyttö oli todellakin helppoa, sen kun saattoi lapselle antaa vaikka perheen mies. Pullojen päivittäinen keittäminen taas oli jotain minkä olisin mielelläni vaihtanut tissien huuteluun. Kävi jopa niin onnellisesti, että lapsemme on täysin terve. Tähtisilmä sairasti ensimmäisen flunssansa viikko sitten. Hänellä ei muuten ole allergioita, ymmärtääkseni lapsellani kuuluisi olla niitäkin juuri korvikeruokinnan vuoksi.
Ilmeisesti vältimme luodin jollain tuurilla.
Kuitenkin näistä syvällä elävistä uskomuksista (nimenomaan uskomuksista, sillä asiaa harvoin perustellaan faktoin) johtuen allekirjoittaneen oli vaikeaa hyväksyä "epäonnistumista" imetyksen saralla. Tiedän etten ole yksin ja toivon, että tämän asian suhteen harrastaisimme enemmän suvaitsevaisuutta toisiamme kohtaan.
Seuraava äitiyden myytti kolahtikin vasta jonkin aikaa myöhemmin:
Hyvä äiti pysyy kotona lapsen kanssa
Itse lähdin töihin Tähtisilmän ollessa 9 kuukauden ikäinen.
Tämä asia oli perheessämme sovittu jo ennen Tähtisilmän syntymää. Lähipiirin ymmärrys tätä valintaa kohtaan oli riittävä.
Perheen ja lähipiirin ulkopuolla tuli vastaan usein kummastelua. Kuinka äiti voi jättää noin pienen lapsen yksin. Suhde lapseen kärsii, lapsi kärsii. Ei kai sitä nyt päiväkotiin sentään?
No ei, Tähtisilmä jäi kotiin toisen vanhemman kanssa. Lapsi viettää päivät isän kanssa, äiti tulee iltaisin töistä kotiin ja kohtaa ovella hymyilevän lapsensa. Lisäksi perhe saa ostettua äidin palkalla leipää ja välillä voitakin.
Näiden muutaman esimerkin lisäksi uskomuksia ja ajatuksia on varmasti niin monta kuin on äitejäkin. Meistä jokainen tekee asiat omalla tavallaan. Olisi mukavaa jos jokainen meistä muistaisi sen ja kunnioittaisi toisten valintoja.
Itse jatkan äitiyden mysteerin tutkimista ja yritän löytää itselleni sopivat toimintatavat. Perheemme on kulkenut yhteistä matkaansa vasta hetken verran. Vuoden kuluttua olemme taas viisaampia ja vahvempia yhdessä.
Tämän tunneoksennuksen jälkeen haluan toivottaa kaikille äideille hyvää matkaa valitsemallaan tiellä. Muistakaa, ettei kaikkia tienviittoja kannata lukea, ja joskus liftarit on hyvä jättää tienposkeen odottamaan kaltaistaan seuraa ;)
