Olen varmaan varsinainen häpeäpilkku ahkerien ja säästäväisten käsityöharrastajien keskuudessa. Kierrättäjät luultavasti vaihtaisivat minut nähdessään kadun toiselle puolelle kulkemaan, jos tietäisivät kuinka vähän korjaan vaatteitani. Artesaanit hyökkäisivät kimppuuni sormustimet tanassa ja ratkojiaan heiluttaen. Pelottava mielikuva, josta herkkä saattaisi menettää yöunensa.
Kaikelta kirppistelyltäni aloin miettiä vaatteiden korjaamisen tarpeellisuutta. Ok, ostan vaatteeni suurimmaksi osaksi käytettynä, mutta kai niistä saisi silti enemmän irti jos vain hiukan joskus parsisi. En voi edes vedota siihen että korjattu vaate näyttää resuiselta, sillä osaan toki korjata vaatteen ilman että langanpäät ja väärällä värillä kursitut pistot näkyvät kilometrin päähän.
Koska viimeaikoina käsitöille on jäänyt uskomattoman vähän aikaa, olen ehtinyt vapaina hetkinäni käydä läpi vaatekaappiani ja puntaroida valintojani. Löysin kaapistani muun muassa nitojalla korjatut shortsit. Pääsi epäuskoinen nauru ja sitten iski häpeä. Samoissa housuissa killuu napin paikalla hakaneula. Se nappi on materiaalilapussa kiinni ja odottaa pääsyään tositoimiin. Samalla kertaa kaapin pohjalta löytyi iänkaikkinen lempparivillatakkini, jonka taskun pohjalla on reikä. Se on ollut siellä monta vuotta. Nyt voisi sanoa että soijaa pukkaa. Nimittäi hävettää niin että hiki meinaa tulla.
Seuraava projektini onkin rakkaiden vaatteideni huolto. Pienien reikien paikkaaminen ja nappien ompelu. Sensellainen. Korjausompelu on siitä hassu juttu että moisesta nyhertämisestä tuppaa tulemaan hyvä olo. Siis sillon kun sitä viitsii tehdä. Nirvanaan halutessaan voi parsia sukasta puhki kuluneen kantapään.
Mikäli tunnistat itsesi tästä synnintunnustuksestani, haastan sinutkin elvyttämään rempalleen päässeet vaatteesi :)
Jos taas voit rehellisesti sanoa korjausompelua harrastavasi, niin juo vaikka pullakahvit ja päivittele meidän syntisien touhuja
Ensi kertaan,
Toodles!
