Kevättä rinnuksilla

Auringon tultua uudelleen näkyviin, ovat neulominen ja kaikki Pinterestistä kalastetut DIY-ohjeet jääneet pölyttymään johonkin "teen sitten joskus, eli en koskaan"-mapin pohjalle. Viikon aikana on valmistunut pari neuletta, joita tosin en ole saanut pääteltyä. Tähtisilmän kanssa touhuaminen tuntuu ajavan kaiken muun ohi.

Tänään sain työnnettyä nenäni ulos (ja nenän perässä myös loput kropastani) auringonpaisteeseen, kun Skinnarilassa järjestettiin hyökkäysvaunujen kokoontumisajot kahden osallistujan voimin. Molemmat nukkuivat lähes koko ulkoiluhetken ajan sikeästi. Toinen osallistujista avasi ääntään oman ajoneuvonsa hyytyessä hetkeksi.

Lenkin jälkeen olin jo kurvaamassa kotiin, kun huomasin tien penkalla pajupuskan, josta pilkisti muutama valkoinen karvaturri. Käänsin vaunut takaisin läheiseen rantaan ja lähdin metsästämään pajunkissoja omalle parvekkeelle vietäväksi.

Kotiin tultuani asettelin saaliini vanhaan lasipurkkiin. Kiviä ladoin pohjalle koristeeksi, mutta myös painoksi. Meillä asustava kissa on aina ollut hiukan liian kiinnostunut pajunoksista, eikä voinut vastustaa kiusausta nytkään. Jos olisin ottanut oksista täysin realistisen kuvan, olisi nurkassa vilahtanut kissan häntä ja pöydällä olisi ollut suihkupullo täynnä vettä.

Koristelin oksat ripustamalla ompelulankaan pujotettuja helmiä sinne tänne. Helmet ovat peräisin rikkinäisestä kaulakorusta, ja sopivat melko täydellisesti keväisen vihreään olohuoneeseen. Kissalle helmet olivat kuin seireenin kutsu ja kävimmekin jonkin aikaa väittelyä siitä, saako oksia härppiä vai ei.

Oksat näyttivät kivalta vanhan puulaatikon päällä, mutta on myönnettävä että kissa voitti taiston: oksat majailevat tällä hetkellä parvekkeella...

p.s Tekstin otsikko viittaa kirjoittajan mielentilaan, mutta myös siihen että Tähtisilmä harjoittelee parhaillaan soseiden syöntiä. Porkkanasose osaa olla sitten kerrassaan pirteän väristä!

Rumat ne vaatteilla koreilee. Ajatuksia vaatehuoneen lattialta.

Kuinka paljon vaatteita tarvitaan viikonloppulomalle?
Kuinka monta vaatetta tarvitaan toimivan puvuston rakentamiseen?
Miksi täyteen sullotussa vaatekaapissa ei ole koskaan mitään päällepantavaa?

Erityisesti tuota viimeistä kysymystä tulee tuumittua oman vaatehuoneen ovella lähes päivittäin. Ensimmäistä kysymystä tuumailee puoliso sillon kun on aika pakata auto matkaa varten.

Susie Fauxin mukaan nainen tarvitsee 17 tavaraa vaatekaappiinsa. Tämä maaginen luku sisältää siis myös asusteet. Itselläni on pelkästään kenkiä yli 17 paria. Gok Wan vannoo stailausfilosofiassaan Fauxin tavoin "less is more" -mantraan. Gokin luku on hiukan joustavampi, 24. Omasta vaatekaapistani löytyy luultavasti tuo määrä käsilaukkuja.

Missä mentiin vikaan?

Pukeutumisen historiassa naiset ovat usein olleet niitä harmaita varpusia, jotka eivät juurikaan näy tai kuulu. Monena aikakautena mies on ollut se riikinkukkoa muistuttava keikari, jonka vaatekaappi saisi Carrie Bradshawn punastumaan. Sama pätee eläimiin. Kuinka moni on katsellut Von Wrightin Taistelevat metsot -taulua huomaamatta metsän laidassa seisoskelevaa koppeloa? Entä miltä näyttää riikinkukkonaaras?

Onko vaatekaappini katastrofaalinen tilanne tulosta vuosisatojen harmaudesta ja pidättyvyydestä? Onko shoppailukrapulani evoluution tulos?

Ehkä.

Omalla kohdallani tilanne on hiukan ongelmallinen. Koko artesaanikoulutuksen ajan uskottelin itselleni, että vaatekaapin kokoamisessa tulee luottaa kotimaiseen käsityöhön, laatuun ja monikäyttöisiin materiaaleihin. Vähemmän on enemmän.

(Toki tuollainen ajatus on kaunis. Katugallupissa jokainen meistä varmasti vastaisi noin. Samoin kuin jokainen meistä sanoisi ostavansa ainoastaan luomuruokaa ja noudattavansa terveellistä ruokavaliota. Silti kotimaiset vaatevalmistajat tuntuvat olevan katoava luonnonvara ja suihimme katoaa vuosittain noin 13 kiloa karkkia, jonka huuhdomme alas reilulla 84 litralla alkoholijuomia.)

Jaksoin noudattaa tuota ajatusta pukeutumisessa jonkin aikaa, kunnes huomasin pukeutumiseni olevan todella tylsää. Luonteelleni ei todellakaan sovi yhden farkkuparin ja mittojeni mukaan räätälöidyn jakun vaatekaappi. Tämä taas johtuu siitä, että vaatteet ovat osa persoonaani. Persoonani taas ei ole sieltä tasaisimmasta päästä. Vähemmän syvällisesti lähestyen voin todeta että kyse on myös siitä, että vaatteilla on mukavaa leikkiä.

Kuinka olen ratkaissut pukeutumisongelmani?

Omalla kohdallani lievitän narisevaa omaatuntoani sillä, että tursuavasta vaatekaapistani suurin osa on kierrätettyjä vaatteita ja asusteita. Tämä helpottaa oloa myös silloin, kun vaatekaapista on aika siivota käyttämättä jääneet vaatteet pois. Edullisesti hankitusta on helpompi luopua ja parhaassa tapauksessa vaate siirtyy vielä seuraavalle käyttäjälle.

Ajoittain perkaan vaatekaappini lähes tyhjilleen ja myyn vähälle käytölle jääneet vaatteet pois. Vaatekaapin detox -kuuri selkiyttää ajatuksia pukeutumisen suhteen ja antaa uutta suuntaa omalle tyylille. Koskaan en kuitenkaan ole jaksanut kauaa katsella vaatekaapin puolityhjiä hyllyjä. Kaksi kenkäparia ei jaksa inspiroida kauaa.

Pelastaako ostokäyttäytymiseni suomalaisen vaateteollisuuden?
No ei. Ei ainakaan tällä hetkellä, mutta ehkä vielä jonain päivänä.

Tuleeko vaatekaappini vielä joskus sisältämään 24 vaatekappaletta (tai peräti 17)?
Luultavasti ei.
Jotkut meistä ovat syntyneet riikinkukoiksi ja keikareiksi, jotka näkevät vaatteet harrastuksena ja jotka huokaisevat tyytyväisenä täyden vaatekaappinsa ovella. More is more.

Millaisia ajatuksia vaatekaappisi herättää?

Täti vihreän paluu ja neulojan harharetki

Blogi ja sen kirjoittaja pitivät Facebook -lomaa viime viikolla, joten aivottomaan facebook -koomaamiseen kulunut aika tuli käytettyä inspiraation etsimiseen erinäisistä lähteistä. "Lakko" oli tietoinen ratkaisu, en halunnut olla kaiken aikaa tavoittevissa. Huomasin haaveilevani ajasta, jolloin käytettiin lankapuhelimia ja läheteltiin kirjeitä etanapostilla.

Kun iPad sylissä istumiseen kului normaalia vähemmän aikaa, alkoi aivoissa tapahtua jotain hetkellisesti unholaan jäänyttä: ensimmäistä kertaa Tähtisilmän syntymän jälkeen alkoi tehdä mieli muun muassa sisustaa. Tämä johti taas siihen, että esimerkiksi eräänä iltana joku ohikulkija olisi voinut  bongata mieheni keikkumassa olohuoneen ikkunassa vaihtamassa verhoja.

Tiedän joka vuosi kevään olevan tulossa, kun mieleni alkaa vaatia vihreää ympärilleen. Niin kävi tänäkin vuonna. Talvisen violetin ja ruskean korvasivat raikas omenanvihreä ja kirkas lasi.  Koti tuntuu jälleen muutamaa neliötä avarammalta, ja talven tunkkaisuus (joka vielä ennen joulua tuntui kotoisalta) on pyyhitty pois.

Täti vihreä saapui tänä vuonna hiukan etuajassa, mutta ulkona näyttää tapahtuneen samoin. Vaikka olen aikaisemmin ollutkin enemmän talvi-ihminen, olen valmis myöntämään että tämän talven päättyminen ei harmita lainkaan. Kunnon pakkasten (tai edes välttävien sellaisten) puuttuessa vaunulenkit loskassa ja sateessa olivat melkoista tuskaa. Kuivilla pyöräteillä lenkkeily taas saa jopa kaltaiseni sohvaperunan innostumaan ulkoilusta.

Kuten otsikko kertookin, tein harharetken virkkauksen käsittämättömään maailmaan. Jaksan aina mainita kaikille, etten ole koskaan osannut virkata. Tai osaan toki virkata; ketjusilmukkaa, mummonruutuja, ja kippoja. Kippoja, joista alunperin on aina ollut tarkoitus tulla patalappuja.

Brompton cardiganin jälkeen en jaksanut keskittyä heti uuteen neuletyöhön, joten kaivoin pölyttyneen virkkuukoukkuni laatikosta ja keräsin lähettyvilleni muutamia jämälankoja. Jos joisin alkoholia, olisin varmasti myös varustautunut pullollisella (laatikollisella) punaviiniä.

Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja odotuksia muutaman päivän kuluttua virkkuukokoelma näytti tältä:

Olin yllättynyt siitä kuinka rentouttavaa virkkaaminen loppujen lopuksi oli. Pidin erityisesti korien virkkaamisesta ja toiseksi valmistuneessa suuremmassa korissa uskaltauduin jo kokeilemaan pientä kuviotakin.

 

Himppumummon patalappuja olen virkannut aiemminkin ja todennut mallin myös käytössä mieleisekseni. Vihervimman iskettyä keittiöön oli saatava taas uusi pari patalappuja. Lankana käytin Novitan 7 veljestä -lankaa.

Ensimmäisenä valmistuneessa sammalenvihreässä korissa on pyöreä pohja ja olenkin siitä erityisen ylpeä. En nimittäin ollut koskaan aikaisemmin onnistunut virkkaamaan mitään pyöreää.

Toisen, suuremman korin pohjan virkkasin neliöksi. Keskelle jäi reikä, jonka parsin lopuksi umpeen. Kori muutti kylpyhuoneeseen toilettipaperien kodiksi, joten pohjan kauneusvirhettä tuskin tullaan kovinkaan useaan otteeseen näkemään.

Virkkaushulluttelu oli sen verran onnistunut, että melkein tekisi mieli virkkailla koreja lisää. Ehkä niitä varten täytyisi kuitenkin hankkia puuvillaa tai matonkudetta...

Viikkoon mahtui siis paljon jos jonkinlaista. Kävin myös pariin kertaan kirpputorilla ja mukaan tarttui jälleen esimerkiksi uusia vaatteita kevättä ja miksei kesääkin varten.

Sokerina pohjalla ja kirsikkana kakussa oli kuitenkin naistenpäivän kukkailottelu, josta blogiin asti päätyivät mieheltä saadut tulppaanit. Olen ilmeisesti kertonut tarpeeksi selkeästi että suosin tulppaaneja yli muiden kukkien. Neilikoilla pääsee myös suosioon :)

Onko ruudun toisella puolella virkkauspeukalo keskellä kämmentä syntyneitä? Vaatiiko tällaisesta toipuminen fysioterapiaa?

Brompton

 Neulottuani kasan vauvaneuleita ja muuta pientä, teki mieli ottaa puikoille jokin suurempi projekti. Kaivelin jonkin aikaa Ravelryyn tekemääni ToDo -jonoa, ja huomasin etten oikeastaan ole tallentanut jonooni kovinkaan montaa neuletakkia. Puseroita tuntui riittävän senkin edestä. Tiedän kuitenkin omasta pukeutumisestani sen verran, etten käytä neulepaitoja (varsinkaan paksuja).

Satuin kuitenkin ohimennen huomaamaan aikoja sitten jonooni lisätyn, Alice Bellin Brompton -cardiganin ohjeen. Simppeli malli vaikutti sellaiselta, että tulisin luultavasti jopa viihtymään siinä ja ylhäältä alas neulominen ilman saumoja sopi minulle paremmin kuin hyvin.

Lankani ei vastannut aivan ohjeessa mainittua (omani oli Sport -vahvuista, kun ohjeessa suositeltiin paksumpaa). Pikaisen mallitilkun (pikemminkin malliriekaleen) neulottuani sain jonkinlaisen kuvan siitä, minkä koon mukaan saisin itselleni sopivan takin.

Brompton valmistui eilen illalla ja tänä aamuna sain itseäni niskasta kiinni sen verran, että ompelin napit paikoilleen. Neulominen on mukavaa puuhaa, viimeistely ei niinkään. 

Lankoja oli pääteltävänä jonkin verran. Vaikka sovelsin kerien vaihtoon russian join -tekniikkaa, päätin päätellä langanpätkät joka tapauksessa. Tämän kokoisen työn ei toivoisi purkautuvan ihan vaan siksi ettei viitsinyt pujottaa lankaa neulaan.

 

Kuvien ottaminen kalsean harmaana päivänä ei ole se paras idea. Kuvaajan mukaan kasvoni katosivat ajoittain takanani olevaan seinään. Ehkä tämä on selvä merkki siitä, että kannattaisi laittaa nenänsä ovesta ulos entistä useammin.

 Takissa on käytetty Gjestal Maijaa, puikoiksi valikoituivat 5,0mm bambupyöröt. Hihoissa käytin kapeimmassa osassa saman koon bambuisia sukkapuikkoja. Napit ovat samaan sävyyn (kävi tuuri) olevia muovisia kantanappeja. Puiset olisivat tottakai sopineet paremmin, mutta takin niellessä 15 nappia, en ollut valmis maksamaan pelistä napeista kahtakymmentä euroa.

Olen lopputulokseen tyytyväinen, ehkä hiukan enemmän muotoilua olisi kaivattu, mutta tämän kai kuuluukin olla väljä ja rento. Näemmä napitettuna takki saa käyttäjänsä näyttämään siltä kuin pulla olisi jälleen uunissa. Ei ole.
Mietin vielä, tarvitsisiko takki taskut. Olen heikkoja taskullisiin neuletakkeihin, mutta ongelmana on käsien päätyminen taskuun ja samalla neuleen venyminen.

Seuraavaksi olisi mukava käydä jonkin pienempitöisen (tai ainakin nopeammin valmistuvan) projektin kimppuun.

p.s kaikki kuvissa näkyvät vaatteet ovat 2nd handina hankittuja :)

p.p.s. Tarkemmat tiedot takista ja projektista löytyvät Ravelrystä