perjantai 23. toukokuuta 2014

Jakkaran uudet vaatteet

Mainitsin jo aikaisemmin Tähtisilmän aloittaneen syöttötuolikokeilut. Neidin valtaistuin ei vain aivan täyttänyt ainakaan äidin asettamia kriteerejä jälkikasvulle sopivaksi ruokailupaikaksi. Itse tuolissa ei ollut mitään vikaa (itse asiassa kyseessä on sellainen ihana vanha malli, jonka saa myöhemmin taitettua pikkuiseksi tuoliksi ja pöydäksi), mutta edellisen omistajan ruokalista oli tarttunut istuimeen melkoisen tiukasti kiinni ja päällinenkin puuttui.



Aloitin ihan vaan kunnon puhdistuksella, osan muonajäämistä hankasin ammattitaitoisesti teräsvillalla. Toivottavasti yksikään puuseppä ei lue tätä.

Putsauksen jälkeen vietin yhden illan asuntomme parvekkeella hioen tuoliosaa ja pärskien vimmatusti. Osa jäi vielä hiomatta, mutta tärkein, eli Tähtisilmän ulottuville tuleva alue tuli siistittyä. Loppuun voi palata myöhemmin.


Koska halusin säilyttää tuolin edes jokseenkin puhtaana, halusin saada sille päällisen. En siis varsinaista pehmustetta, vaan PÄÄLLISEN. Muutaman kaupan valikoimia turhaan kurkittuani, päädyin tekemään niinkuin olin alunperin suunnitellutkin: ostin pätkän kivan väristä vahakangasta.


Päällisen valmistus sujui jokseenkin joutuisasti. Otin muutamia mittoja avuksi ja sovittelin päällistä muutaman kerran paikalleen varmistaakseni, että olen yhä oikealla polulla. 

Pyllyn alle ja selän taakse tarvittiin hiukan pehmikettä, joten päädyin leikkelemään kaapissa lojunutta peittoa.

Vahakankaan lisäksi hankin tähän projektiin valkoista kanttinauhaa sekä reilun puoli metriä tarranauhaa. 


Olen lopputulokseen jokseenkin tyytyväinen ja näin viikon verran päällistä testailtuani voin kertoa että tuo on todella helppo pitää puhtaana ja Tähtisilmäkin tuntuu tykkäävän jakkaransa uudesta päällisestä. Ainoa miinus tulee jokseenkin kököistä tikkauksista. Vanha ompelukoneeni ei nimittäin ollut kauhean innoissaan vahakankaan ompelusta..

Projekti oli myös sen verran edukas, että näitä viitsii tehdä useammankin :)

Eipä miulla muuta,

Toodles!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti