Minut on pienestä asti pitänyt liikkeessä (tai ajoittain nimenomaan liikkumattomana) leipä. Leipää aamulla, leipää lounaan kyljessä, leipää välipalaksi, leipää päivällisellä, leipää iltapalalla. Leipää, leipää, leipää.
Muutama vuosi sitten ystäväni kävi läpi kirjoittamaani ruokapäiväkirjaa, jonka hän oli minulta pyytänyt laatiakseen kuntoremonttiini tarvittavan ruokavalion. Palaute oli melko vähäsanainen: "Syöt muuten ihan kamalasti leipää". Luulen etten ole ainoa, jolle hapankorppu on kuin koukuttavinta huumetta, joka rakastaa paahdetun ruisleivän tuoksua ja joka ei vain yksinkertaisesti pysty lopettamaan yhteen uunituoreeseen sämpylään. Lopputulemana oma mahakin alkoi muistuttaa jonkin verran voisilmäpullaa.
Kuva: tyrnävän leipurit
Sillä kertaa muistin läksyni jonkin aikaa. Muutaman kuukauden kuluttua ranskalainen patonki alkoi kuiskia korvaani prisman leipähyllyssä ja vaati päästä mukaani. Lämmitimme suhteemme uudelleen ja oi, kaikki oli kuin emme olisi koskaan erossa olleetkaan.
Harmi vaan että se salilla ja ruokavaliolla saavutettu mukavan näköinen vatsa ei tähän suhteeseen mahtunut. Voisilmäpulla ilmestyi napapiirille uudelleen.
Viime lokakuussa tästä voisilmäpullastani sitten leipoutui perheemme Tähtisilmä, paras asia mitä vatsanseutuni on koskaan tuottanut. Tähtisilmän olemassaolo sai miettimään näitä leipä - ja ruoka-asioita uudemman kerran. Sen hetken ruokailutottumukset eivät käyneet yhteen uusiksi menneiden rutiinien kanssa ja aikaisemmin täytenä pysyneet energiavarastot alkoivat uhkaavasti tyhjentyä.
Kuva: ABC ravitsemus
Pari kuukautta sitten sain lopulta kaavittua pahimmat unihiekat silmistäni ja päätin jonkin aikaa asiaa puntaroituani tehdä ruokavaliolleni jotain. Olin aikaisemmin noudattanut FitFarmin yleisessä jaossa olevaa kompromissiruokavaliota, jonka tiesin antavan voisilmäpullalleni kyytiä ja pitävän energiavarannot riittävinä. Samalla saataisiin selkeyttä aavistuksen hämärtyneeseen käsitykseeni sopivasta annoskoosta.
Aloitin uutta ruokavaliotani hiukan jännittyneenä. Aikaisemmin tällaiset muutokset eivät olleet kestäneet muutamaa viikkoa pidempään.
Jokin oli kuitenkin muuttunut, sillä ruokavalion noudattaminen on muuttunut helpoksi. Itse asiassa vapaapäivinäni, joita pidän kerran kahdessa viikossa, kaipaan aamupuuroani ja maitorahkaa. Vapaapäivän jälkeen herään aamulla närästykseen ja minuutti mikropuuron odotusta tuntuu liian pitkältä ajalta. Kahdessa kuukaudessa terveellisestä ja puhtaaksi mainostetusta ruokavaliosta on tullut osa minua.
Kuva: Sandwichhouse
Mietitkö kuinka suhteemme ranskalaisen patongin kanssa kävi? Olemmeko yhä yhdessä? Tapaammeko salaa?
No, emme ole tavanneet aikoihin. Yleensä vapaapäivinäni tapailen hänen lähisukulaisiaan, sillä silloin kun minulla on lupa syödä mitä ikinä haluan, valitsen päivällisseurani tarkasti.
Jos kysyt minulta mikä tämän naisen pitää tiellä, vastaan; terveellinen ruoka. Minun kropalleni sopiva ruoka sisältää runsaasti proteiinia ja kasviksia, kun taas leivän kanssa suhteemme on tuhoontuomittu (vaikkakin syntisen suloinen). Toivon että tällä tiellä pysytään vielä kauan ja että vielä jonain päivänä myös ranskis pääsee ylitse erostamme. Ehkä jonain päivänä pystymme oleskelemaan samassa huoneessa.
Mikä pitää sinut tiellä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti