lauantai 25. maaliskuuta 2017

Prison Break, Mommy edition

Vilkaisen kelloa. Ruoka on otettu uunista, vanhempi lapsi on herännyt päiväunilta. Nuorempi on ruokittu ja tyytyväinen. Aikaa on kaksi tuntia. Vielä kun nämä astiat tästä tiskaan niin on aika ryhtyä toimeen.

-Onks tätä ruokaa enempää jossain? Kuuluu miehen miehen ääni selkäni takaa. Käännyn, ja huomaan että herraseuralainen on seisoskellessaan mussuttanut yli puolet tekemästäni kanapaistoksesta kylmänä. No voi helkkari, miten se nyt selviää? Tilatkoon pizzan jos ei riitä. Ensi kerralla teen jotain vähemmän maistuvaa, niin ei varmasti tule närppimään.

Huuhtelen viimeiset tiskit. Nyt pitää olla tarkkana. Aikaa on alle kaksi tuntia ja vielä pitäisi ehtiä käydä suihkussa, silittää paita (mahtuukohan se päälle?), putsata kynnet, kuivata hiukset ja, hrrrrrh, meikata.Yksikin väärä liike tai yllätyspuklu vauvalta miehen ollessa asioilla, ja aikataulu menee pipariksi. Ollaan jännän äärellä.

Suihkun jälkeen selviää, että hiustenkuivaaja on kadoksissa. Seuraa juoksentelua. Vihdoin, kuivaaja löytyy (Yllätyyyyys!) kylpyhuoneesta. Viimeinen muistikuva sen edellisestä sijainnista on makuuhuoneen lattia. Täällä operoi joku muukin. Onko kyseessä sabotaasi vai siivooja?

Tukka on kuiva, mutta miten se kuuluu laittaa?
 Voiko laittaa "äitinutturan" tai lippalakin?
Tämänkö vuoksi äideillä on lyhyet hiukset?
...kysymyksiä, niin paljon kysymyksiä.

Hiusten kuivuttua koittaa multitasking-haaste: Kuinka silitän paitamekon onnistuneesti ja pidän yli-innokkaan assarin turvaetäisyydellä silitysraudasta. Haaste sujuu ongelmitta. Paitaa silittäessäni tulen silittäneeksi myös silityslaudalle sujautetun trikoopaidan. Silitysrauta antaa tällä kertaa armoa, eikä vuoda koko kalkinvärjäämää sisältöään paitani päälle. Success! Ovi käy, mies on palannut takaisin. Minulla on tässä jännittävässä trillerissä melkein palanut hermo. Ja sormi.

Etenen seuraavalle esteelle. Vuorossa on "naama kasaan"-kolmiloikka, jonka äitiversiossa kiinnitetään huomiota erityisesti silmäpusseihin, rehottaviin kulmakarvoihin ja akuuttiin poskien punoitukseen. Haaste suoritetaan meikkivoiteen tahraaman käsipeilin kera, mikä tuo tähän osioon oman vivahteensa. Peilin voisi toki pestä, mutta siihen kulunut aika tuntuu vastaavan useamman kilometrin sakkokierroksen hiihtämistä liian monen hudin ampumisen jälkeen. HC-ongelmanratkojalle vaikeustasoa lisätään riisumalla meikkipussin sisältö minimiin ja lisäämällä pussin pohjalle random roskia, kuten korvakorujen tyhjiä taustapahveja ja jotain, mikä vaikuttaa nenäliinalta.

Ei se tältä viimeksi näyttänyt. Vannon. Sabotaasia.

Edellisen rastin paniikkihikikarpaloita pyyhkien siirryn seuraavaan haasteeseen. Tämä on se eniten jännitystä aiheuttanut, GARDEROBIHAASTE! Niin paljon kysymyksiä. Monta asiaa voi mennä pieleen. Mahtuuko paita? Mahtuvatko tissit sisään? Puristaako se jostain? Entäpä farkut? Voi hyvä jumala, minulla ei ole samaa paria olevia sukkia!! Vaaranpaikat vältellään artesaanin ja vaatteisiin intohimoisesti suhtautuvan entisen shoppailuholistin itsevarmuudella. Tätä hetkeä varten keräsin vuosia Pinterestiin tyyli-inspiraatiota. Kaikki ne nuppineulan klikkailuun käytetyt tunnit ovat valmistaneet minua tähän hetkeen.
Sitten kohtalo heittää suuntaani erittäin hankalan kierrepallon. Visioimani vyö ei sovi paitamekon kanssa. Hopeiset vyösoljet vaihtuvat kultaisiin. Ollaan niin kutsutussa "Do or Die" -tilanteessa. Kasa kaulakoruja ja muita hilavitkuttimia katsoo suuntaani avoimen vihamielisesti. Pidätän hengitystäni. Väärä valinta, ja koko komeus räjähtää käsiin.


Tätä katsellessa ymmärsin hetken selkeästi, miltä
pomminpurkajasta tuntuu.


Kello tikittää. Teen pikana valinnan ja osittain tuurilla se osuu oikeaan. Väistän jopa lapsen Frozen -kaulakorusta viritetyn ansan. Huokaisen helpotuksesta ja hetken ajan kuvitelen kuulevani taustalta taputusta. Todellisuudessa keittiössä istuva lapsi kolistelee lusikkaa ruokalautaseensa.

Aika alkaa käydä vähiin. Nyt pitää priorisoida. Laukkua ei ehdi vaihtaa. Sukat ovat eriparia. Täydellinen laukku on nyt jätettävä taistelukentälle, sukkia ei näe kenkien sisältä. Nämä ovat niitä elämän vaikeita valintoja. Viisitoista minuuttia bussin lähtöön. Tik-tak, Tik-tak. Matkaa ulko-ovelle on metrin verran. Kaulahuivi? Missä on kaulahuivi?? Herrantähden, älä anna sen kaatua tähän! Huivi löytyy. Suukotan lapset ja miehen. Sanon heipat, hengitän syvään ja käännän ovennuppia. Ovi aukeaa. Haistan naapurin lihapadan rappukäytävässä. Nyt ollaan lähellä jo. Ovi sulkeutuu takanani. Se oli siinä. Vielä hissi alakertaan ja sitten bussiin. Vapauden juovuttava nektari maistuu jo kielen päällä.

Run!! For f*ck sake, run!!

Ulkona juoksen bussipysäkille katsomatta taakseni, laitan kuulokkeet korviini ja napautan Spotifyn auki. Lady Gaga laulaa John Wayneä. Bussin saapuessa tekisi mieli huutaa kuskille: "Could you please drive a little bit faster?!!"

Prison Break, pääosassa Äeti. Menestys. Klassikon ainekset kahden tunnin jännittävässä paketissa. Toteuta omasi jo tänään.

Onnistuneen paon jälkeen
on helppo hymyillä

**
Tarina jatkui pikaisella reissulla Tokmanin Essence-meikkihyllylle ja siitä keskustaan auenneeseen uuteen ravintolaan, jossa söimme hyvin ja nauruakin riitti. Karkuri palasi kotiin ennen taian raukeamista ja oli puolilta öin jo nukkumassa. Tänä aamuna lapset heräsivät puoli seitsemältä. Nyt juodaan kahvia ja katsotaan Nalle Puhia. 



Pako tekee välillä hyvää ja sen jälkeen kotiin on kiva palata. Jään odottelemaan Foxin yhteydenottoa uuden Prison Break -kauden tiimoilta. Ehkä jossain vaiheessa nähdään myös jatko osa.

Ensi kertaan,
Toodles!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti