Olin kirjoittanut jo alun tosi aurinkoisen positiiviselle postaukselle siitä miten äippäliini tarvitsee aamupalaa jaksaakseen ja mitä kaikkea ihanaa ja terveellistä meidän aamupaloilla syödään. Tänään sellaisen postauksen kirjoittaminen tuntui kuitenkin aika tympeältä, koska aamupala koostui lähinnä litrasta kahvia ja suoraan suuhun pursotetusta majoneesista. Ei ollut silleen oikein fiilistä kirjoittaa siitä miten hyvälle tuoksuu vasta keitetty tuore kahvi tai kuinka kivaa on, kun appelsiiniviipaleet ovat symmetrisesti lautasella. Tänä aamuna ei nimittäin tuoksunut muu kuin viemäri.
Kävi nimittäin niin, että perjantaina, juuri viikonlopun kynnyksellä laitoin astianpesukoneen päälle ja lähdin nappulan kanssa ulkoilemaan. Oltiin viimeinkin löydetty se meidän rattaisiin sopiva sisaruslauta ja päätettiin että mennään pienelle ajelulle. Oli kivaa, kaikkia nauratti ja lapsi oli innoissaan uudesta kulkupelistä. Laskettiin tähtiä ja ihmeteltiin että missä se kuu luuraa.
Kotiin tultua mies ilmoitti että oli laittanut pesurin pois päältä, koska se piti niin surkeaa ääntä. Muutamaa tuntia myöhemmin todettiin, että kone on rikki ja rikkoutuu koko ajan vaan pahemmin. Astiat lojuivat likaisina pitkin tiskipöytää. Tuli tirautettua muutama puhtaan vitutuksen aiheuttama kyynel ja räyhättyä miehelle. Koska koneen rikkoutuminen oli todellakin sen vika. Kuinkas muutenkaan.
Viikonlopun aikana ajatus käsin tiskaamisesta alkoi olla ihan ok juttu. Onhan sitä tiskattu ennenkin. Lapsikin tykkäsi kun pääsi läträämään tiskialtaaseen ja ajateltiin että eihän tässä kiirettä ole. Korjataan sitten kun ehditään.
Eilen illalla päätin vielä ennen rentouttavaa suihkua huuhdella vauvan tuttipullot keittämistä varten. Kesken huuhteluoperaation huomasin seisovani lammikossa. Seurasi hätääntynyttä pälyilyä, että mistä se vesi oikein tulee. Onko se edes vettä? Onko tämä nyt sitä raskauden jälkeistä inkontinenssia?
Ei ollut.
Selvisi, että käyttämättä olleeseen astianpesukoneeseen virtasi pikkuhiljaa likaista vettä poistoputken kautta ja nyt oli tullut altaan reuna vastaan. Koneen syöverereistä lorotti vettä pitkin lattiaa ja keittiön mattoa. Itse kone lainehti viemärille haisevasta vedestä ja riisinjyvistä.
Lopun iltaa kökittiin miehen kanssa keittiön lattialla ja käytettiin talouden joka ikinen pyyhe lattian kuivaamiseen. Kauhottiin vettä koneesta muovilautasella ja rikkalapiolla. Yökittiin ja kiroiltiin, välillä saatettiin nauraakin. Revittiin kone paikaltaan irti ja todettiin, että se on yläosastaan juuttunut kiinni tiskipöytään. Huomattiin, että poistoputken tulppa on kadonnut. Sanotaan, että yhteinen tekeminen on sitä laadukasta parisuhdeaikaa. En tiedä mahtaako tämä täyttää kriteerit. Yhden aikaan yöllä luovutettiin ja mentiin nukkumaan. Totesin nukkumaan käydessäni että: "I need some serious spooning now.". Aamulla oli herätys seitsemältä. Unelias lapsi totesi "Oh dear", nähdessään keittiön tilan.
Tänä aamuna on saatu tilattua korjaaja paikalle, soitettu vakuutusyhtiöön ja yökitty sille likavedelle joka ei tunnu loppuvan vieläkään. On juotu kahvia ja todettu että kyllä tää tästä. On oltu tyytyväisiä että ostettiin muutama vuosi sitten hiukan hintavampi kone, niin että kannattaa korjata.
Nyt ei jaksa ärsyttää edes se, että kissa kuulostaa huutavalta venäläisturistilta vaatiessaan ruokaa, tai että tuli eilen illalla keitettyä vauvan tuttinauha pilalle. Tämä päivä ei tunnu maanantailta, sillä se oli jo eilen.
Nyt juodaan lisää kahvia.
Ensi kertaan,
Toodles!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti