Pimp my munalukko

Pääsin muutama viikko sitten aloittamaan uudelleen kuntosaliharrastukseni. Havaitsin melko pian, että harrastustani häiritsi eräs ongelma. Yllättävää tässä on se, ettei kyseessä ollut suinkaan huono kunto, vaan ihan jokin muu yksityiskohta.

En nimittäin kuollaksenikaan koskaan muista oman pukukaappini numeroa. Yleensä salilta tullessani en kysyttäessä välttämättä edes muista omaa nimeäni, joten jonkin random numeron unohtaminen on melkoisen ymmärrettävää. Tämä tosin usein johtaa siihen, että harhailen aikani pukuhuoneessa ennen kuin löydän omalle kaapilleni.

Koska en usko muistini enää tällä iällä huomattavasti ainakaan parantuvan, päätin muokata kaappini lukkoa paremmin tunnistettavaksi. Jos en muista oikeaa numeroa, voin sentään viimeisillä voimillani raahautua tutun lukon luokse.

Eilen illalla päätin kesken elokuvan katselun kaivella esille muutamia strasseja, pihdit ja pikaliimaa. Before -kuvaa ei tietysti taaskaan ole, mutta jokainen nyt varmaan tietää miltä lukko näyttää.

...Lopputulos erottunee muista harmaista lukoista:

Lukon keskellä oli kahdella niitillä kiinnitetty, tyylikäs "made in china" -lätkä, jonka onnistuin vääntämään irti. Noita niittien kanssa lopputulos ei ollut toivottu.  Mutta kyllä tää kelpaa kaapin pieleen roikkumaan :)

Seuraavaksi pitäisi sitten kai oikeasti tehdä Tähtisilmän syöttötuolille jotain. Tyyppi nimittäin yllätti vanhempansa eilen illalla ja söi istualtaan.

Ensi kertaan,
Toodles!

(Not so) perfect jeans - diy

Vaatekaappini nurkkaan oli hautautunut farkkupari, jonka kokolapussa luki (melko ironista) seuraavaa:

Olin ostanut nämä aikanaan kirppikseltä parilla eurolla. Housut olivat kuitenkin jääneet käyttämättä, sillä ne olivat osoittautuneet uskomattoman epäkäytännöllisiksi ja vähemmän täydellisiksi.

Aikansa Toss- ja Keep -pinojen välillä seilattuaan farkut olivat päätyneet Diy -pinoon, jossa ne odottelivat inspiraatiota. Eilen illalla sellainen viimein iski. Tällä kertaa inspiraation voimakkuus oli sitä luokkaa, että päädyin jopa kaivamaan ompelukoneen esille.

Koska ompelin näitä myöhään illalla, en saanut otettua Before -kuvia lainkaan. Lähtötilanteen voit kuitenkin hahmottaa kuvittelemalla jokaisen paikatun kohdan tilalle aukinaisena ammottavan reiän ja lisäämällä lahkeisiin noin 20 senttimetriä lisää pituutta.

Lahkeiden ylimääräisen pituuden käytin paikkamateriaaliksi. Suurin osa tähän projektiin käyttämästäni ajasta kului paikkojen tikkaamiseen. Aluslankaa kului useampi puolallinen. Miksiköhän puolakoteloista ei voida tehdä suurempia?

Ihan vinkkinä jos koskaan satutte housuja paikkailemaan: sivusauman purkamalla pääsee kaikkein helpoimmin käsiksi kapeassa lahkeessa olevaan reikään.

Paikkojen tikkauksen jälkeen oli vuorossa lahkeiden kavennus. Aluperäinen malli oli suoralahkeinen ja sen tilalle halusin alaspäin kapenevat, vajaamittaiset lahkeet.

Helpoiten housujen kavennukset saa merkittyä pukemalla housut nurinpäin päälle ja merkitsemällä kavennukset nuppineuloilla. Itse tyydyin merkitsemään polven kohdan ja nilkan kohdalla olevan kavennuksen määrän. Tämän jälkeen ompelin suoran sauman polvesta nilkan kohdalla olevaan merkkiin.

Käänsin lahkeet sopivan mittaisiksi ja ompelin käännökset sivusaumojen kohdalta muutamalla tikillä kiinni. Koska uusi sivusauma jäi rumasti rehottamaan päällepäin, päätin peittää sen koristenauhalla :)

Nauhasta innostuttuani revin myös vanhan "farkkumerkin" (no siis sen nahkaläpyskän mikä aina vyötärökaitaleeseen ommellaan) ja ompelin tilalle pätkän tuota lahkeensuissa käyttämääni koristenauhaa.

Olen lopputulokseen tyytyväinen, ottaen huomioon etten ole ommellut aikoihin. Uskoisin farkkujen pääsevän käyttöön tulevana kesänä ja projektista jäi ns. hyvä maku suuhun :)

...huono puoli tässä on se, että onnistuminen ruokkii inspiraatiota ja pienessä asunnossa langanpätkät valtaavat nurkat todella nopeasti.

No, seuraavaan kertaan. Toodles!

Kevät!

 Keväästä eivät ehkä ensimmäisenä tule mieleen pörröiset mohairneuleet, vai kuinka? Tuntuu, että joka vuosi neulon vääriä materiaaleja väärään aikaan. Keväällä en ymmärrä siirtyä ohuisiin kesälankoihin ja syksyn tullen muistan lankavarastoni puuvillalangat.

No, tämä raitaneule/poncho/kauluri/keeppi syntyi kyllä jo jonkin aikaa sitten, mutta vasta tänään sain sen viimeisteltyä. Syy tällaisen kummajaisen (en yleensä neulo mitään tällaista) syntymiseen oli se, että Tähtisilmän kantelu sai hartiani jumiin. Ajatettelin että jonkinlainen lämmitin hartioiden peittona auttaisi ainakin ajatuksen tasolla lukkoa aukeamaan. Todellisuudessa kipuun auttoi Hirudoid.

No, ehkä tätä tulee vielä keväällä käytettyä. Tai vaikka jonain viileänä kesäiltana.

 Raitaputkilon neulottuani en osannut siirtyä mihinkään monimutkaisenpaan, vaan jatkoin samalla putkiloisella linjalla. Tällä kertaa epätavallisuutta lisäsi pitsineule. En nykyisin neulo juurikaan mitään, mistä voi nähdä läpi. Pitsi ei tunnu oikein sopivan kerrospukeutumiseen, ainakaan päällimmäiseksi kerrokseksi.

Lopputulos oli oikeastaan yllättävän kaunis. Kostutuksen jälkeen pitsi aukesi kunnolla ja pinta muuttui pehmeäksi. Kaula-aukosta tuli alkuperäistä hiukan suurempi, mutta oikeastaan pidän enemmän tällaisesta.

Tarpeen tullen tästä kipeiden hartioiden ystävästä saa käännettyä myös huivin.

Näiden kahden neuleen jälkeen iski luova ummetus. Puikot jäivät pölyttymään lankalaatikkoon ja lenkkipolku kutsui jälleen. Ankean talven jälkeen on tuntunut siltä, että kaikki mahdollinen auringonvalo on imettävä itseensä olemalla ulkona (...Tämä ulkoiluvimma ja sen tuoma energia kuulemma purkautuu erinäisinä siivousintoiluina, jotka eivät juurikaan ilahduta taloudessa asuvaa miestä..). Pimeän tullen olen kuitenkin kaivanut muutamana iltana ompelutyön esiin.

Muutaman illan melkoisen laiskan ompelun jälkeen sain uuden kauluspaitani valmiiksi.

Kovin paljoa hommaa tässä ei ollut. Puntaroin yhden illan verran koristelun kanssa. Vaihtoehtoina oli paljettinauha tai tummat muovihelmet. Helmiä suunnittelin ensiksi nappien kohdalle, sitten kauluksiin ja viimeisenä taskuun. Ei tuntunut oikealta.

Seuraavaksi siirryin sommittelemaan paljettinauhaa. Purettuani jo paidan niskaan ompelemani paljetit, päädyin koristelemaan ainoastaan taskunsuun. Yksinkertaista, mutta silti erikoista.

Paljetit olivat muuten mattapintaisia! Jeij!

Lisäksi purin puserosta hihat ja käänsin reunasta puolisen senttiä, jonka sitten ompelin käsin. Ihan vaan siksi, etten jaksanut kaivaa ompelukonetta esille. Kokeiltuani puseroa päälleni, päätin vielä lisätä hartiolle laskokset, joilla hartialinja saatiin istumaan paremmin.

Puseron valmistuttua kyllästyin korutelineeseeni, joka oli kyllä toimiva, muttei enää miellyttänyt silmääni. Päädyin edellistä yksinkertaisempaan ratkaisuun. Ongelmana tosin on, ettei nappikorviksille ole nyt paikkaa. Lisäksi näyttää siltä että korvakoruja ei todellakaan ole tarpeeksi..

...Mutta kaulakoruja kyllä on..

Kevät on selvästi nostanut energiatasot aivan uusiin ulottuvuuksiin. Ideoita pursuaa enemmän kuin päivässä ehtii toteuttaa. Lisäksi ulkona haluaisi viettää jokaisen valoisan hetken.

Seuraavana DIY jonossa on ainakin vanha syöttötuoli, joka pitäisi hioa ja maalata uusiksi. Lisäksi tuoli tarvitsee pehmusteen. Luulen projektin kiilaavan muiden ohi, sillä luultavasti muutaman viikon sisään Tähtisilmä voi ryhtyä opettelemaan pöydän ääressä ruokailua. Lisäksi jonkinlaista kevätsiivousta olisi mukava tehdä.

 Näinä keväisinä päivinä ei aamulla tiedä mitä päivä tuo tullessaan. Ja se on hyvä.

Onko kevät saanut sinut energiseksi?

..Ai niin, edelliseen postaukseen liittyen: hiuksista ei tullut pastellisävyisiä. Sen sijaan, ne päätyivät lattialle..

"Täytyy leikata, yritetään pelastaa edes jotain"

Noin sanoi aikanaan ystäväni opettaja. Tämä ystävä ei opiskellut kirurgiksi, vaan tutki hiuksiani kampaajan penkissä paikallisella ammattikoululla.

Tuohon tulokseen päädyttiin koska hiukseni oli vaalennettu useaan kertaan, värjätty sen jälkeen pinkiksi kerran viikkoon (ei millään suoravärillä vaan kestovärillä), jonka jälkeen hiukset oli permanentattu. Muistan sen kuivan pehkon rapisseen äänekkäästi kosketettaessa.

Olen ollut vaihtelunhaluinen hiustyylien suhteen niin kauan kuin jaksan muistaa. Väreistä on kokeiltu lähes kaikki, lukuunottamatta vihreää. Itse asiassa vihreääkin hiuksissani on ollut, joskin tahattomasti. Pituus on vaihdellut parista sentistä lapsuuden alaselkään ulottuneeseen kuontaloon. Pituutta tavoiteltaessa on turvauduttu sekä aitoon, että synteettiseen hiukseen.

Olen aina sanonut kaikille, että hius on "uusiutuva luonnonvara". Hiuksella voi ja saa leikkiä, sillä se kasvaa takaisin. Tätä matraa olen hokenut myös itselleni ja joskus se on kannattanut, joskus taas ei.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että lähipiiriini kuuluu kolme erittäin taitavaa kampaajaa. Jokainen tuntee tyylini jokseenkin hyvin, joten olen aina voinut antaa kampaajalleni melko vapaat kädet sen suhteen mitä hiuksilleni tehdään. Yleensä vaihdamme myös ajatuksia siitä, onko loistava hiusideani tällä kertaa hyvä vai erittäin huono.

Viimeisen vuoden verran olen kasvattanut hiuksiani. Raskausaika rajoitti hiusten värjäämistä ja oikeastaan leikkaaminenkin jäi vähemmälle. Hiuspehko villiintyi ja väri muuttui kauan himoitsemastani vaaleasta epämääräiseen ruskeaan. Näin juurikasvua ei niin huomannut.

Tähtisilmän synnyttyä palasin melko pian takaisin vaaleisiin hiuksiini. Tummasta ruskeasta vaalentaminen kylmään tuhkanvaaleaan oli jälleen tuskien taival. Lopulta kuitenkin päädyin mieleiseeni sävyyn suorastaan vahingossa :)

Viime viikkoina olen miettinyt taas hiukseni suuntaa. Tekisi mieli luovuttaa hiusten kasvattamisen suhteen, mutta toisaalta olen jo niin pitkällä ettei haluaisi taas aloittaa alusta. Mutta lyhyet hiukset olisivat särmikkäät ja erilaiset. Toisaalta näen lyhyet hiukset äärimmäisenä mammatukkana. Toisaalta olen myös törmännyt termiin: "mommy sock bun". ..hiukseni ovat lähes aina nutturalla.

Olen myös joka toinen hetki päättänyt antaa pitkille hiuksille vielä mahdollisuuden. Joka kolmantena hetkenä päätän tehdä värille jotain. Huomaan katselevani kaiholla pastellisävyisiä hiuksia, kunnes mieleeni hiipii ajatus siitä, että täytän syksyllä 30. Onko tämän ikäisenä oltava asiallinen?

Jos päättäisin vaihtaa rohkeampaan väriin ja leikkiä hiustyylilläni, olisi nyt juuri sopiva aika. Äitiyslomaa on vielä muutama kuukausi jäljellä ja tarvittaessa ehtisin muuntautua takaisin tavikseksi ennen töihin palaamista.Tässä hetkessä halajan pastellipinkkiä tai persikkaa. 

Voi olla, että ostan huomenna hiusvärin ja jatkan vain hiusteni kasvattamista. Laitan hiusten leikkaamisen vielä hetkeksi hyllylle. Aikaisempi minäni ei olisi miettinyt varttia kauempaa, vaan tässä vaiheessa pitkät suortuvat lojuisivat rikkakihvelissä ja hiuksissa olisi luultavasti molempia, persikkaa ja pastellipinkkiä.

Koska tästä tuli näin vaikeaa? Missä vaiheessa hiuksista tuli vakava asia?