Vielä viime hetken tarkastukset. Olkapäällä ei ollut ainakaan paljoa näkyviä pukluroiskeita, molemmat tissit olivat ainakin melkein siellä missä piti. Tukka oli kammattu, joskin kukkakaalisosetta taisi olla osassa latvoja. Sukat olivat eriparia, mutta ei kai se sitä huomaa. Ainiin, ei kai vaan oo huulipunaa hampaissa?
Vatsa sisään! Mihin sisään? Tälle hattarakasalle sopivaa sisätilaa ei just nyt ollut saatavilla. Olkoon, kyllä se maha näkyville pullahtaisi ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa. No, saapahan henkeä paremmin.
Ok. Valmista.
Olin kuullut kyliltä, että kaupunkiin oli saapunut uusi tyyppi. Olin minä sen nähnytkin, vilaukselta. Se oli komea ja nuori. Se ihan kiilsi uutuuttaan ja tuoksuikin varmaan niin kuin vasta ostettu auto. Vientiäkin sillä oli. Toki sitten minäkin iskin silmäni siihen. En tiedä johtuuko se keväästä, vai ihan vaan siitä, että muutoksen aina oli tullut, mutta tätä tyyppiä oli pakko lähestyä.
Mutta en minä ollut tätä liehittelyhommaa tehnyt moneen vuoteen. Itse asiassa edellinen kumppani tippui syliin kuin manulle illallinen. Mitä tälle uudelle tyypille osaisi kertoa?
Kertoisinko, että olen nuorekas ja täydellinen paketti? Että kiillän ja kimallan?
Ei, kyllä se löytäisi ne minun pieruverkkarini ennemmin tai myöhemmin. En jaksaisi vetää vatsaa sisään loputtomiin ja olisi tosi rankkaa esittää että olen hieno, eteerinen Eloveena.
Totta puhuen, olen ollut saman kumppanin kanssa jo lähes 10 vuotta. Sen tyypin kyytiin pääsee kuka vaan ja olin ajatellut jo kauemmin, että menen vähän hukkaan sen kanssa. Vähän kaikkea on yritetty. On tehty käsitöitä, keikistelty ja puhuttu henkeviä. Mutta ei siitä oikein enää meinaa mitään tulla.
Tiedän, että olen hiukan vanhempi. Ehkä joku katsoisi kylän raitilla että mitä se ton eläkeläisen kanssa notkuu. Mutta ehkä tämä uusi hottis arvostaisi sitä kokemusta, jonka olen tuon 10 vuoden suhteeni aikana kerännyt.
Toki olen hiukan rosoinen. Sieltä täältä vähän repsottaa. Mutta retrohan on muotia. Ja vaikka en olekaan se komein tyyppi tässä kaupungissa, niin puhun kuin Runeberg. Varmasti tyypillä olisi kanssani kivaa. Minä naurattaisin sinua minkä ehtisin ja välillä vähän ravistelisin, herättelisin ajatuksia. Se pitäisit minut turvassa ja veisit minut kotiin.
Me voitaisiin olla kauniita yhdessä.
Tahtoisikohan se?
"Tahdotko?"
Sormi enterillä istuin hikikarpaloiden noustessa otsalle. Ehkä se johtui edelleen hormoneista, tai sitten ilmassa oli jotain jännää. Odotusta. Sellaista samanlaista, kuin on pullan paistumisen odottaminen. Kun odottaa mikron edessä sitä että popcorn alkaa paukkua. Tai että teevesi kiehuu.
"Tahdotko?" Kysymys odotti matkaan pääsyä kuin suihkusta pakoa yrittävä epätoivoinen maatiaiskissa.
"klik"
Se lipsahti matkaan ja katosi. Nyt ei voinut enää perääntyä. Nyt se tyyppi tiesi että olen olemassa. Voi kehvatsu.
Oli hiljaista. Odottaminen oli ärsyttävää. Ei se varmaan edes huomaisi. Ehkä olisi pitänyt vaikka laulaa sille serenadi. Putroa tai jotain tosi syvällistä.
Juuri kun availin ääntäni kajauttaakseni ilmoille "Älä mee, tai viet multa kaikeeeeen!", vilahti sähköpostissa kirjekuoren kuva.
"Tahdon.", vastasi blogiportaali.
**
Voe Äeti "kosi" blogiyhteisö Starboxia ja nyt on tullut aika ilmoittaa, että Blogger jää Äetin osalta historiaan. Pakkaan kirppiskamani, raskausarpeni, silmäpussit, kahvipannut, lapset, lemmikit ja koko blogin kapsäkkiini ja vilkutan. Tästä eteenpäin jatkan bloggaamista osoitteessa starbox.fi.
Ilmoittelen vielä blogissa ja Facebookin Voe Äeti -ryhmässä tarkemman ajankohdan. Toivottavasti mahdollisimman moni jatkaa edelleen seurassani.
Tarvitseeko kertoa erikseen, että tää on aika hieno juttu? Wiiiiiii!!!!
No todellakin ENSI KERTAAN!
Toodles! Ja oumaigaad!
(Starbox on Kaakon viestinnän omistama blogiportaali. Kaakon viestintä taas julkaisee mm. Etelä-Saimaata, Itä-Savoa, Kouvolan- ja Kymen Sanomia, sekä Uutisvuoksea)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti