Nenääsi leijailee tuoreen kahvin tuoksu. Tuoreen kahvin on keittänyt tuore poikaystävä, jonka kanssa olette seurustelleet muutaman kuukauden. Eletään vielä ns. kuherruskuukautta. Se uuden suhteen pahoinvointia aiheuttava epävarmuus on kadonnut, mutta perhoset eivät kuitenkaan ole vielä ihan täysin laskeutuneet vatsan pohjalle. Tämä on sitä aikaa kun istutaan tuntikausia tuijottelemassa tähtiä ja juodaan punaviiniä illallisella. Sitten se mies tarjoilee kahvia sänkyyn ja istuu viereen.
Sitten, katseenne kohtaavat. Aivan niin kuin ne ovat kohdanneet toistuvasti menneellä viikolla. Kellot pysähtyvät, kuulet takkatulen lämpimän räiskeen (sinulla ei ole takkaa) ja uskot vakaasti, että taustalla alkoi juuri soida Foreignerin "I want to know what love is" ja sänkysi täyttyi tulipunaisilla ruusun terälehdillä.
Siinä hetkessä kahvikupit, vaatteet (Ne tarkoin valitut pitsialusvaatteet ja Calvin Kleinin juuri oikeista paikoista tukevat bokserit. Tiedäthän.), peitot ja lemmikkikissa lentävät. Hän on vahva ja hellä, sinä olet herkkä ja kaunis. Sitä ilotulitusta kestää, ja kestää ja kestää. Ikkunat huurtuvat talonne koko kerroksesta ja naapuri joutuu lähtemään seksitupakalle kesken kaiken. Tätä muistellaan vielä kiikkustuolissakin.
Nukahdatte sylikkäin. Jotenkin maagisesti kumpikaan ei ole edes ällöttävän hikinen, eivätkä kenenkään raajat puudu vaikka makaatte lusikassa tuntikausia.
***
Seitsemän vuotta myöhemmin heräät siitä samasta sängystä. Kohottaudut sängyllä, ja huomaat makaavasi maitolammikossa. Illalla nukkumaanmeno ilman rintaliivejä tuntui jotenkin villiltä idealta. Enää ei niinkään. Et ole koskenutkaan alkoholiin vuosikausiin, mutta päässä jyskyttää silti, koska valvoit puolille öin. Jalkoja pakottaa, koska söit taas suolaa illalla, ja nyt varpaasi muistuttavat lähinnä nippua nakkeja. Kynsilakka on halkeillut. Halkeillut on myös silmien alle nuhraantunut ripsivärikerros, jonka "unohdit" pestä illalla pois. Käännät kylkeä ja huomaat juuri paikantaneesi lapsesi kadonneeksi julistetun muovisen paistinpannun. Tyynyn alla on nuken vaippa.
Nenääsi leijailee tuoksu, joka kertoo että vaipparoskis jäi eilen viemättä. Makuuhuoneen ovi pamahtaa auki ja lapsi juoksee huoneeseen täynnä koko yön sisäänsä padonneita kysymyksiä. "äiti!! ootko hereillä! onko nälkä? keitetäänkö puuroo?". Hetkessä muutut ihmispomppulinnaksi. Siinä rytkässä lentää korkeintaan laatta.
Käännät katsomaan miestäsi, joka on juuri herännyt. Sillä on tukka pystyssä ja parin päivän parransänki. Jalassaan sillä on pitkät kalsarit ja villasukat. Niin on sinullakin. Katsenne kohtaavat ja hetken ajan olet varma että jaatte tismalleen saman ajatuksen: "Mee keittämään kahvia, anna please mun nukkua". Näinä aamuina tiedät eläväsi, kun istut vessassa epsisiotomiahaavan kanssa ja yrität saada lehden luettua ennen kuin olo muuttuu liian tukalaksi. Ajatus ylimääräisistä tavaroista tavarassasi saa selkäkarvat (kyllä, sinulla on niitä) pystyyn vielä jonkin aikaa. Seikkaluksi riittää kun etsii leivänmuruja raskausarpisen vatsanahan poimuista.
Nukahdat vielä hetkeksi. Hormonit pitävät huolen siitä, että jatkuvasti on hiki. Vaikka vaan hengität.
Kuulostaako tutulta?
Mitä tapahtui?
Tässä välissä tapahtui seitsemän vuotta. Niiden vuosien aikana teistä kahdesta tuli toistenne kumppaneita. Poikaystävästä tuli se mies, joka kuivasi hikisen otsasi ja seisoi paikallaan ääntäkään päästämättä, kun teit parhaasi rusentaaksesi siltä sormet supistusten välissä. Sinä ymmärsit, että miehesi on muutakin kuin mitä Old Spice -mainos antaa ymmärtää. Sinusta tuli nainen, jota kuulet miehesi kutsuvan puhelimessa vaimokseen, kun Vattenfallilta yritetään taas tarjota uutta sähkösopimusta.
Vuodet tekivät teistä isän ja äidin. Kaksi kertaa. Luulitte että sopimukseen kuuluisi lasten kasvattaminen, mutta kävikin ilmi että lapset tulivat kasvattamaan myös teitä. Vuodet vetivät korostustussia epäkohtienne päälle ja haastoivat sietokykynne. Niille vuosille haistatitte pitkät ja keskisormet tanassa jatkoitte matkaa katsomatta taaksenne.
Ne vuodet opettivat, että valkoiset lakanat ja puhtoinen koti ovat toisarvoisia. Niille on aikansa ja paikkansa. Eivätkä ne pitsialusvaatteet niin mukavia edes olleet. Ainakaan miehen mielestä.
Ensi kertaan,
Toodles!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti