Keisarin kierrätetyt vaatteet

Sanotaan, että pikkusisar kulkee usein isompien sisarustensa vanhoissa vaatteissa kyllästymiseen saakka. Mitä useampi isosisar perheestä löytyy edeltäsi, sitä pienemmät ovat mahdollisuutesi saada uusia vaatteita. Ever.
No, meillä ei tilanne ole sen ruusuisempi vaikka olisit esikoinen. Lapsiparat syntyivät nimittäin vannoutuneen kirpputorifanaatikon perheeseen.

Olen vuosikausia ostanut suurimman osan vaatteistani kirpputorilta. Kiersin kotikaupunkini kirpputoreja koulun hyppytuntien aikana ollessani 13-vuotias ja tuossa iässä vallallaan ollut hippikausi sopi kirpputorien kanssa yhteen loistavasti. Sieltä löytyi se täydellinen nahkatakki,ne  pitkät hameet ja raidallinen Kehitysmaakaupan laukku. Nykyisin hippeily on huomattavasti vähentynyt, mutta kirpputorille palaan edelleen. Enää en osta ainoastaan itselleni, vaan myös lapsille.

Pyykkipäivän värioksennusta. Suurin osa vaatteita kierrätettyjä.

Lastemme vaatteista suurin osa on joko tutuilta saatuja tai kirpputoreilta hankittuja. Uusia vaatteita ostetaan aika harvoin ja useinmiten uudet vaatteet tulevat lahjoina tai tuliaisina. Kirpputoreilta löytyy todella helposti vaatteita vastasyntyneestä noin kokoa 80cm käyttävään lapseen. Tuossa vaiheessa lapset kasvavat aika vauhdikkaasti, joten yleensä tuon kokohaarukan vaatteet jäävät aika vähälle käytölle. Näin ollen ne ovat usein myös hyväkuntoisia. Tuosta isommalle vaatteiden löytäminen on hiukan haasteellisempaa, mutta ei missään nimessä vaikeaa. Ihan mitä tahansa en kirpputorilta mukaan tietenkään kelpuuta, ja lasten vaatehankinnoissa omalla kohdallani pätee muutama hyväksi havaittu sääntö:

• Muista tarkistaa vaatteen kunto huolellisesti. Onko vaate menettänyt muotonsa? Ovatko saumat siistit? Ovatko tukikankaat paikallaan vai riippuvatko ne yhden liimatipan varassa? Onko vaate nukkaantunut? Entäpä tahrat?

Itselleni esimerkiksi villiintynyt nukkakasvusto on semisti "NoNo". Joissain tapauksissa olen valmis tarttumaan nukanpoistajaan. Tahrat taas eivät käy laatuun alkuunkaan, joten niitä kyylään yleensä haukan lailla. Sama koskee tietysti myös rikkinäisiä vaatteita. Ei ole mieltä ostaa valmiiksi likaisia tai reikäisiä vaatteita, sillä lapset osaavat tahrata ja hajoittaa ne ihan itse. Omissa vaatteissani hyväksyn tahraisetkin jos vaate on kiva. Omaan vaatteeseen kun uskaltaa tunkea tahranpoistajia ja vaikka kloriittiakin, mutta lapsen vaatteisiin en kovin vahvoja mömmöjä halua laittaa. Myös kiertävät saumat ja vetoketjuista tai neppareista hilseilevät maalit saavat jättämään vaatteen ostamatta.

• Haista vaatetta.

No, voiko tuota selkeämmin enää sanoa. Varastolta ja takamukselta haiseva vaate ei päätyisi omaan vaatekaappiini, eikä se päädy myöskään lapseni päälle. Vaikka kirpputoritavaroiden nuuskuttelu saattaa tuntua hassulta, on nenää hyvä opetella käyttämään. Haisevasta vaatteesta ei tiedä onko lemu muuttanut vaatteeseen pysyvästi vai mahtaako se lähteä esimerkiksi tuulettamalla tai etikkakylvyssä. On myös hakalaa päätellä miksi haju on vaatteessa. Se voi olla merkki esimerkiksi homeesta. 

• Onko hinta käytetylle vaatteelle sopiva?

Omalla kohdallani en ole asettanut vaatteille tiettyä hintakattoa. Pidän kuitenkin aina mielessäni, että kotiin kantamani vaatteen tulee kestää 95 asteen pesu. Otan tuossa tietoisen riskin, koska useimmissa vaatteissa pesuohje on 40 astetta. Näin ollen pesemällä pesuohjeen vastaisesti, hyväksyn sen, että vaate ei saata kestää pesua, jolloin käytetty raha menee ainakin osittain hukkaan. Usean vuoden kestäneiden testien jälkeen olen huomannut, että suurin osa lastenvaatteista kestää kuuman pesun, eivätkä värit tai muoto yleensä kärsi. 

Hintoja tutkaillessani en yleensä tee paljoa eroa esimerkiksi Me&I:lle ja H&M:n trikoopaidalle. Silmissäni molemmat ovat käytettyjä. Molemmat myös kestävät pesuja ja käyttöä yleensä samalla tavalla. Hiljattain maksoin POMPdeLUXin farkuista 4,5 euroa ja Seppälän farkuista 2 euroa. Molemmat kuluvat samalla tavoin lapsen käytössä, toista merkkiä vaan löytää harvemmin noin edulliseen hintaan.

Suloinen sekamelska äitiyspakkauksia, Marimekkoa, Lindexiä
ja Henkkamaukkaa

Nämä ohjenuorat mielessäni pitäen, olen harvoin kantanut kirpputorilta kotiin pettymyksiä. Ostan pääasiassa puuvillaa tai pellavaa, sillä siedän huonosti keinokuituja itsellänikään. Luonnonkuitujen hoito on myös huomattavasti helpompaa (pesu, tuuletus, tahranpoisto) ja nyppyyntyminen on vähäisempää. 

On myös tiettyjä vaatteita, joita EN osta: 

• alusvaatteet (no hei, haloo) ja puklurätit
• ulkoiluvaatteet
• pipot

Alusvaatteiden ostamatta jättämistä tuskin tarvitsee perustella. Ulkoiluvaatteiden kohdalla on hiukan hankalaa arvioida kuntoa ja ne ovat yleensä myös kalliita. Ulkoilupuvuista saa kyllä silmämääräisesti arvioitua kunnon päällisin puolin, mutta esimerkiksi edellisen käyttäjän pesutottumuksia ei usein tiedä mistään. Huuhteluaineet saattavat pilata esimerkiksi DryMaxx- tai Gore-tex -pinnoiteen, minkä huomaa vasta vaatetta käytettäessä. Pinnoitteet voivat myös kulua ajan mittaan pois. Näihin vaatteisiin en myöskään uskaltaisi toteuttaa tuota 95 asteen mantraani pesujen suhteen, koska ulkoiluvaatteet ovat lähes poikkeuksetta keinokuitua. Toki poikkeuksiakin on ja tälläkin hetkellä etsin vanhemmalle lapselle puuvillaista kevättakkia.

Suurimman osan pipoista voisi kyllä pestä riittävän kuumassa, mutta jotenkin pipojen ostaminen ällöttää liikaa. Nappulalla on ikävä tapa imeskellä omaa kypärämyssyään ja ajatus hänestä mussuttamassa jonkun toisen mussuttamaa myssyä on vaan liikaa.

Listasta puuttuvat kengät, mutta niiden kohdalla suodattimet ovat kohtuullisen tiukalla. Siinä missä itselleni ostaisin henkitoreissaan korskuttavat Converset (koska ne on Converset), niin lapsen kohdalla popot tulee syynättyä tarkkaan jos niitä on aikomus ostaa. Vedenpitäviä talvikenkiä en kirpputorilta kotiin kiikuttaisi ja sandaalit ovat siinä ja siinä, mutta tennarit ovat mielestäni ok.

Potkuhousut vuosimallia -89, paljettikollari himpan uudempi

Kuten sanottu, olen kiertänyt kirpputoreja lähestulkoon siitä saakka kun aloin päättää itse mitä päälleni puen. Tästä syystä koen jotenkin luonnolliseksi, että myös lasten kohdalla jatkan samaa rataa. "Pinttyneen" tavan lisäksi mieltä lämmittää se, että omalla kohdallani ei päde "13 kiloa uusia vaatteita ja kilo kierrätettyjä" -periaate. Sen verran nimittäin katsotaan jokaisen suomalaisen ostavan vuoden aikana vaatteita. Sama määrä heitetään yleensä pois. Arviolta 9 kiloa päätyy roskiin ja 4 kiloa kierrätykseen. Ja toki kierrättämällä säästää myös melkoisen määrän rahaa.

Käytetäänkö teillä kiertäneitä vaatteita vai onko tää ihan "No way in hell"? Joskus kun on sattunut silmään keskustelu siitä miten äitiyspakkaus koetaan "lumpuiksi joissa meidän lapsi ei ainakaan kulje", niin herää kysymys että saako se kulkea kirpparilta ostetussa Calvin Kleinissa?

Ensi kertaan,

Toodles!

Jostain on aloitettava

Olen seurannut sivusta erästä erittäin motivoitunutta ihmistä. Hän näyttää selkeästi tietävän mistä pitää ja missä haluaa muutamien vuosien kuluttua olla. Se innostuneisuus jaksaa pysäyttää ja ihmetyttää vielä pitkän ajan jälkeenkin. Toisaalta se pelottaakin. Entä jos innostus lakkaa tai se on ollut turhaa.

Puhun omasta miehestäni. Mies koodaa.
Mies on koulutukseltaan tradenomi, kuten minäkin. Kiinnostuksen todellinen kohde nyt vain sattui löytymään tutkintotodistuksen saannin jälkeen. Jo pitkän aikaa mies on kahlannut läpi kaiken maailman koodikirjoja, artikkeleita ja tehnyt lukemattomia harjoituksia, joista en sivusta katsoessani ymmärrä yhtään mitään. Ymmärrän vain että hän suhtautuu tekemäänsä erittäin intohimoisesti.

Tulin tuumineeksi, että tapasin itsekin suhtautua johonkin samalla tavoin. Aloittaessani artesaanin opinnot, muistan olleeni intoa täynnä. Kerroin kaikille kuinka haluan olla isona vaatesuunnittelija. Ensimmäisen vuoden jälkeen kuulin työttömyysprosentin alallani hipovan 75%:a (tämä siis vuonna 2005), joten odotukset oman uran suhteen vaatetusalalla eivät olleet enää kovinkaan korkealla.

Valmistuttuani lopetin ompelun oikeastaan kokonaan. Olin tottunut hyvään: tehokkaisiin teollisuusompelukoneisiin, suureen työtilaan ja lähes ehtymättömään tarvikevarastoon. Keskityin pääasiassa neulomiseen, koska siihen nyt sattui olemaan tilaa ja neuleen saattoi viedä mukanaan mihin vain.

Jostain syystä keksin eräänä iltana sängyssä maatessani että haluan ryhtyä uudelleen ompelemaan. Koska kaavojen piirtämiseen ei olisi juurikaan tilaa, päätin hankkia kaavat valmiina. Ompelisin jotain pientä joka viikonloppu tai silloin kun aikaa sattuu olemaan.

Kaupassa kaavalehteä valitessani huomasin monen asian muuttuneen. Lehdet olivat pääasiassa neulojille ja virkkaajille. Aikaisempi suosikkilehteni MODA oli lopetettu (tai muutettu kotiliesi-käsityöksi). Myös kangaskaupassa ompelun suosion väheneminen oli helppo huomata. Kankaita ei ole saatavilla oikeastaan muuhun kuin sisustustuotteiden valmistukseen. Vaatekankaat pölyttyvät hyllyissä surkean näköisenä.

Rennon (ja helpon) perusmallin löydettyäni päätin ryhtyä tuumasta toimeen:

Yht'äkkiä muistin miksi oli niin kätevää piirtää YHDET kaavat oman koon mukaan..

Seuraavana aamuna ompelukoneen jalan alta pullahti ensimmäinen ompelus pitkään aikaan. Ja se oli SOPIVA!

Kuten huomaatte, aloitin todellakin simppelistä mallista ja kaavasta. Kangas antaa anteeksi kiemurtelevan tikin, eikä vuorikangasta tai tukikankaita tarvita. Edes napinläpiä ei tähän malliin tehty.

Malli on Ottobren uusimmasta naisten mallistosta ja se täyttää juuri ne vaatimukset joita ensimmäiselle ompelukselle olin mielessäni keksinyt. Se on myös täydellinen laiskan päivän (ja tulevan loman) mekko. JA SIINÄ ON TASKUT!!

Kuten otsikkokin kertoo: jostain on aloitettava. Olkoon tämä alku uudelle (tai vanhalle) harrastukselle, joka toivon mukaan jatkuu kauan. Ehkä koulun päättymisestä on kulunut tarpeeksi aikaa ja ompelu alkaa jälleen tuntua mieleiseltä.

Who knows, stay tuned.

Ensi kertaan,
Toodles!

Hello stud!

Innostuin jokin aika sitten shoppailemaan Facebookin Askartelu -kirppiksellä. Nimensä mukaan kirppikseltä löytyy kaikenlaista askarteluun liittyvää, muun muassa kaipaamiani niittejä ja helmiä. Parin onnenkantamoisen seurauksena postipoika kiikutti minulle sievoisen kasan mm. pyramidiniittejä, joille minulla olikin jo projekti valmiina.

Ostin viime kesänä kirppikseltä Lindexin repaleiset farkkushortsit, joita käytin koko raskausajan (loppuaikana tosin jatkopalan kanssa) ja jotka ovat päässeet ahkeraan käyttöön myös vatsakummun pienennyttyä. Koska omistan kuitenkin useammat shortsit, ajattelin että yhdet  voisi valjastaa diy -projektiin. Nyt jo entistä repaleisemmiksi muuttuneet farkkupöksyt sopivat tähän mainiosti.

Kasa niittejä, ratkoja, sekä pihdit aseinani kävin housujen kimppuun. Useamman niittipiikin aiheuttaman ähkäisyn jälkeen olin saanut aikaiseksi seuraavaa:

(joku voisi tuhahtaa, että et sitten viitsinyt koko taskua irrottaa...)

 

Sisäpuolelle tarvittiin vielä vuorikangasta taskun kohdalle, sillä en välttämättä halua niittien pistelevän jatkuvasti pakaraani. Toisekseen, en tiedä noiden niittien pesunkestävyydestä, joten mahdollisen ruostumisen varalta on ehkä aiheellista välttää ihokontaktia noiden piikkien kanssa.

Lopputulos on ainakin tekijänsä mielestä onnistunut. Räyheyttä löytyy, mutta se ei kuitenkaan loikkaa heti silmille.

Niittejä löytyisi vielä lisää (reilusti), mutta pitänee harkita tarkkaan mihin nuo kallisarvoiset metallipalaset käytän :)

Ensi kertaan,

Toodles!

Kevät!

 Keväästä eivät ehkä ensimmäisenä tule mieleen pörröiset mohairneuleet, vai kuinka? Tuntuu, että joka vuosi neulon vääriä materiaaleja väärään aikaan. Keväällä en ymmärrä siirtyä ohuisiin kesälankoihin ja syksyn tullen muistan lankavarastoni puuvillalangat.

No, tämä raitaneule/poncho/kauluri/keeppi syntyi kyllä jo jonkin aikaa sitten, mutta vasta tänään sain sen viimeisteltyä. Syy tällaisen kummajaisen (en yleensä neulo mitään tällaista) syntymiseen oli se, että Tähtisilmän kantelu sai hartiani jumiin. Ajatettelin että jonkinlainen lämmitin hartioiden peittona auttaisi ainakin ajatuksen tasolla lukkoa aukeamaan. Todellisuudessa kipuun auttoi Hirudoid.

No, ehkä tätä tulee vielä keväällä käytettyä. Tai vaikka jonain viileänä kesäiltana.

 Raitaputkilon neulottuani en osannut siirtyä mihinkään monimutkaisenpaan, vaan jatkoin samalla putkiloisella linjalla. Tällä kertaa epätavallisuutta lisäsi pitsineule. En nykyisin neulo juurikaan mitään, mistä voi nähdä läpi. Pitsi ei tunnu oikein sopivan kerrospukeutumiseen, ainakaan päällimmäiseksi kerrokseksi.

Lopputulos oli oikeastaan yllättävän kaunis. Kostutuksen jälkeen pitsi aukesi kunnolla ja pinta muuttui pehmeäksi. Kaula-aukosta tuli alkuperäistä hiukan suurempi, mutta oikeastaan pidän enemmän tällaisesta.

Tarpeen tullen tästä kipeiden hartioiden ystävästä saa käännettyä myös huivin.

Näiden kahden neuleen jälkeen iski luova ummetus. Puikot jäivät pölyttymään lankalaatikkoon ja lenkkipolku kutsui jälleen. Ankean talven jälkeen on tuntunut siltä, että kaikki mahdollinen auringonvalo on imettävä itseensä olemalla ulkona (...Tämä ulkoiluvimma ja sen tuoma energia kuulemma purkautuu erinäisinä siivousintoiluina, jotka eivät juurikaan ilahduta taloudessa asuvaa miestä..). Pimeän tullen olen kuitenkin kaivanut muutamana iltana ompelutyön esiin.

Muutaman illan melkoisen laiskan ompelun jälkeen sain uuden kauluspaitani valmiiksi.

Kovin paljoa hommaa tässä ei ollut. Puntaroin yhden illan verran koristelun kanssa. Vaihtoehtoina oli paljettinauha tai tummat muovihelmet. Helmiä suunnittelin ensiksi nappien kohdalle, sitten kauluksiin ja viimeisenä taskuun. Ei tuntunut oikealta.

Seuraavaksi siirryin sommittelemaan paljettinauhaa. Purettuani jo paidan niskaan ompelemani paljetit, päädyin koristelemaan ainoastaan taskunsuun. Yksinkertaista, mutta silti erikoista.

Paljetit olivat muuten mattapintaisia! Jeij!

Lisäksi purin puserosta hihat ja käänsin reunasta puolisen senttiä, jonka sitten ompelin käsin. Ihan vaan siksi, etten jaksanut kaivaa ompelukonetta esille. Kokeiltuani puseroa päälleni, päätin vielä lisätä hartiolle laskokset, joilla hartialinja saatiin istumaan paremmin.

Puseron valmistuttua kyllästyin korutelineeseeni, joka oli kyllä toimiva, muttei enää miellyttänyt silmääni. Päädyin edellistä yksinkertaisempaan ratkaisuun. Ongelmana tosin on, ettei nappikorviksille ole nyt paikkaa. Lisäksi näyttää siltä että korvakoruja ei todellakaan ole tarpeeksi..

...Mutta kaulakoruja kyllä on..

Kevät on selvästi nostanut energiatasot aivan uusiin ulottuvuuksiin. Ideoita pursuaa enemmän kuin päivässä ehtii toteuttaa. Lisäksi ulkona haluaisi viettää jokaisen valoisan hetken.

Seuraavana DIY jonossa on ainakin vanha syöttötuoli, joka pitäisi hioa ja maalata uusiksi. Lisäksi tuoli tarvitsee pehmusteen. Luulen projektin kiilaavan muiden ohi, sillä luultavasti muutaman viikon sisään Tähtisilmä voi ryhtyä opettelemaan pöydän ääressä ruokailua. Lisäksi jonkinlaista kevätsiivousta olisi mukava tehdä.

 Näinä keväisinä päivinä ei aamulla tiedä mitä päivä tuo tullessaan. Ja se on hyvä.

Onko kevät saanut sinut energiseksi?

..Ai niin, edelliseen postaukseen liittyen: hiuksista ei tullut pastellisävyisiä. Sen sijaan, ne päätyivät lattialle..

Rumat ne vaatteilla koreilee. Ajatuksia vaatehuoneen lattialta.

Kuinka paljon vaatteita tarvitaan viikonloppulomalle?
Kuinka monta vaatetta tarvitaan toimivan puvuston rakentamiseen?
Miksi täyteen sullotussa vaatekaapissa ei ole koskaan mitään päällepantavaa?

Erityisesti tuota viimeistä kysymystä tulee tuumittua oman vaatehuoneen ovella lähes päivittäin. Ensimmäistä kysymystä tuumailee puoliso sillon kun on aika pakata auto matkaa varten.

Susie Fauxin mukaan nainen tarvitsee 17 tavaraa vaatekaappiinsa. Tämä maaginen luku sisältää siis myös asusteet. Itselläni on pelkästään kenkiä yli 17 paria. Gok Wan vannoo stailausfilosofiassaan Fauxin tavoin "less is more" -mantraan. Gokin luku on hiukan joustavampi, 24. Omasta vaatekaapistani löytyy luultavasti tuo määrä käsilaukkuja.

Missä mentiin vikaan?

Pukeutumisen historiassa naiset ovat usein olleet niitä harmaita varpusia, jotka eivät juurikaan näy tai kuulu. Monena aikakautena mies on ollut se riikinkukkoa muistuttava keikari, jonka vaatekaappi saisi Carrie Bradshawn punastumaan. Sama pätee eläimiin. Kuinka moni on katsellut Von Wrightin Taistelevat metsot -taulua huomaamatta metsän laidassa seisoskelevaa koppeloa? Entä miltä näyttää riikinkukkonaaras?

Onko vaatekaappini katastrofaalinen tilanne tulosta vuosisatojen harmaudesta ja pidättyvyydestä? Onko shoppailukrapulani evoluution tulos?

Ehkä.

Omalla kohdallani tilanne on hiukan ongelmallinen. Koko artesaanikoulutuksen ajan uskottelin itselleni, että vaatekaapin kokoamisessa tulee luottaa kotimaiseen käsityöhön, laatuun ja monikäyttöisiin materiaaleihin. Vähemmän on enemmän.

(Toki tuollainen ajatus on kaunis. Katugallupissa jokainen meistä varmasti vastaisi noin. Samoin kuin jokainen meistä sanoisi ostavansa ainoastaan luomuruokaa ja noudattavansa terveellistä ruokavaliota. Silti kotimaiset vaatevalmistajat tuntuvat olevan katoava luonnonvara ja suihimme katoaa vuosittain noin 13 kiloa karkkia, jonka huuhdomme alas reilulla 84 litralla alkoholijuomia.)

Jaksoin noudattaa tuota ajatusta pukeutumisessa jonkin aikaa, kunnes huomasin pukeutumiseni olevan todella tylsää. Luonteelleni ei todellakaan sovi yhden farkkuparin ja mittojeni mukaan räätälöidyn jakun vaatekaappi. Tämä taas johtuu siitä, että vaatteet ovat osa persoonaani. Persoonani taas ei ole sieltä tasaisimmasta päästä. Vähemmän syvällisesti lähestyen voin todeta että kyse on myös siitä, että vaatteilla on mukavaa leikkiä.

Kuinka olen ratkaissut pukeutumisongelmani?

Omalla kohdallani lievitän narisevaa omaatuntoani sillä, että tursuavasta vaatekaapistani suurin osa on kierrätettyjä vaatteita ja asusteita. Tämä helpottaa oloa myös silloin, kun vaatekaapista on aika siivota käyttämättä jääneet vaatteet pois. Edullisesti hankitusta on helpompi luopua ja parhaassa tapauksessa vaate siirtyy vielä seuraavalle käyttäjälle.

Ajoittain perkaan vaatekaappini lähes tyhjilleen ja myyn vähälle käytölle jääneet vaatteet pois. Vaatekaapin detox -kuuri selkiyttää ajatuksia pukeutumisen suhteen ja antaa uutta suuntaa omalle tyylille. Koskaan en kuitenkaan ole jaksanut kauaa katsella vaatekaapin puolityhjiä hyllyjä. Kaksi kenkäparia ei jaksa inspiroida kauaa.

Pelastaako ostokäyttäytymiseni suomalaisen vaateteollisuuden?
No ei. Ei ainakaan tällä hetkellä, mutta ehkä vielä jonain päivänä.

Tuleeko vaatekaappini vielä joskus sisältämään 24 vaatekappaletta (tai peräti 17)?
Luultavasti ei.
Jotkut meistä ovat syntyneet riikinkukoiksi ja keikareiksi, jotka näkevät vaatteet harrastuksena ja jotka huokaisevat tyytyväisenä täyden vaatekaappinsa ovella. More is more.

Millaisia ajatuksia vaatekaappisi herättää?