Kevät!

 Keväästä eivät ehkä ensimmäisenä tule mieleen pörröiset mohairneuleet, vai kuinka? Tuntuu, että joka vuosi neulon vääriä materiaaleja väärään aikaan. Keväällä en ymmärrä siirtyä ohuisiin kesälankoihin ja syksyn tullen muistan lankavarastoni puuvillalangat.

No, tämä raitaneule/poncho/kauluri/keeppi syntyi kyllä jo jonkin aikaa sitten, mutta vasta tänään sain sen viimeisteltyä. Syy tällaisen kummajaisen (en yleensä neulo mitään tällaista) syntymiseen oli se, että Tähtisilmän kantelu sai hartiani jumiin. Ajatettelin että jonkinlainen lämmitin hartioiden peittona auttaisi ainakin ajatuksen tasolla lukkoa aukeamaan. Todellisuudessa kipuun auttoi Hirudoid.

No, ehkä tätä tulee vielä keväällä käytettyä. Tai vaikka jonain viileänä kesäiltana.

 Raitaputkilon neulottuani en osannut siirtyä mihinkään monimutkaisenpaan, vaan jatkoin samalla putkiloisella linjalla. Tällä kertaa epätavallisuutta lisäsi pitsineule. En nykyisin neulo juurikaan mitään, mistä voi nähdä läpi. Pitsi ei tunnu oikein sopivan kerrospukeutumiseen, ainakaan päällimmäiseksi kerrokseksi.

Lopputulos oli oikeastaan yllättävän kaunis. Kostutuksen jälkeen pitsi aukesi kunnolla ja pinta muuttui pehmeäksi. Kaula-aukosta tuli alkuperäistä hiukan suurempi, mutta oikeastaan pidän enemmän tällaisesta.

Tarpeen tullen tästä kipeiden hartioiden ystävästä saa käännettyä myös huivin.

Näiden kahden neuleen jälkeen iski luova ummetus. Puikot jäivät pölyttymään lankalaatikkoon ja lenkkipolku kutsui jälleen. Ankean talven jälkeen on tuntunut siltä, että kaikki mahdollinen auringonvalo on imettävä itseensä olemalla ulkona (...Tämä ulkoiluvimma ja sen tuoma energia kuulemma purkautuu erinäisinä siivousintoiluina, jotka eivät juurikaan ilahduta taloudessa asuvaa miestä..). Pimeän tullen olen kuitenkin kaivanut muutamana iltana ompelutyön esiin.

Muutaman illan melkoisen laiskan ompelun jälkeen sain uuden kauluspaitani valmiiksi.

Kovin paljoa hommaa tässä ei ollut. Puntaroin yhden illan verran koristelun kanssa. Vaihtoehtoina oli paljettinauha tai tummat muovihelmet. Helmiä suunnittelin ensiksi nappien kohdalle, sitten kauluksiin ja viimeisenä taskuun. Ei tuntunut oikealta.

Seuraavaksi siirryin sommittelemaan paljettinauhaa. Purettuani jo paidan niskaan ompelemani paljetit, päädyin koristelemaan ainoastaan taskunsuun. Yksinkertaista, mutta silti erikoista.

Paljetit olivat muuten mattapintaisia! Jeij!

Lisäksi purin puserosta hihat ja käänsin reunasta puolisen senttiä, jonka sitten ompelin käsin. Ihan vaan siksi, etten jaksanut kaivaa ompelukonetta esille. Kokeiltuani puseroa päälleni, päätin vielä lisätä hartiolle laskokset, joilla hartialinja saatiin istumaan paremmin.

Puseron valmistuttua kyllästyin korutelineeseeni, joka oli kyllä toimiva, muttei enää miellyttänyt silmääni. Päädyin edellistä yksinkertaisempaan ratkaisuun. Ongelmana tosin on, ettei nappikorviksille ole nyt paikkaa. Lisäksi näyttää siltä että korvakoruja ei todellakaan ole tarpeeksi..

...Mutta kaulakoruja kyllä on..

Kevät on selvästi nostanut energiatasot aivan uusiin ulottuvuuksiin. Ideoita pursuaa enemmän kuin päivässä ehtii toteuttaa. Lisäksi ulkona haluaisi viettää jokaisen valoisan hetken.

Seuraavana DIY jonossa on ainakin vanha syöttötuoli, joka pitäisi hioa ja maalata uusiksi. Lisäksi tuoli tarvitsee pehmusteen. Luulen projektin kiilaavan muiden ohi, sillä luultavasti muutaman viikon sisään Tähtisilmä voi ryhtyä opettelemaan pöydän ääressä ruokailua. Lisäksi jonkinlaista kevätsiivousta olisi mukava tehdä.

 Näinä keväisinä päivinä ei aamulla tiedä mitä päivä tuo tullessaan. Ja se on hyvä.

Onko kevät saanut sinut energiseksi?

..Ai niin, edelliseen postaukseen liittyen: hiuksista ei tullut pastellisävyisiä. Sen sijaan, ne päätyivät lattialle..

Lainasukissa

Kun ihminen antaa  bloginsa nimeksi "sukkasillaan" ja kertoo olevansa onnellisimmillaan villasukat jalassa, voisi tuosta tehdä muutaman johtopäätöksen: tämä henkilö rakastaa villasukkia ja mahdollisesti myös neuloo niitä.

Tästä olettamuksesta osa pitää paikkansa, osa taas ei niinkään. Totta on, että rakastan villasukkia. Erityisesti sellaisia, joiden langaksi on valikoitunut jokin ihana, järjenvastaisen ohut ja pehmeä villasekoitelanka. Sellaiset sukat mahtuvat kenkään kuin kenkään ja sopivat käytettäväksi myös kesäaamuisin.

Totta on myös, että pidän neulomisesta. "Pitää" on tosin melko laimea ilmaisu. Olen oppinut neulomaan 6-vuotiaana mummoni opettamana. Mummo neuloi lähes ympäri vuoden, pitäen huolen 

siitä että jokaisella lämmikettä tarvitsevalla riitti lapasia ja sukkia. Mummo opetti (jälkeenpäin

 ajatellen uskomattoman kärsivällisesti) ja minä ähersin järkyttävän tiukalla käsialallani niin että sinapinkeltainen lanka kirskui bambupuikkoa vasten. Muistan inhonneeni bambupuikkoja, koska niiden ääni ei ollut samanlainen kuin mummon metallisissa puikoissa. Tuohon aikaan otin ahkerasti vastaan tilauksia erilaisista neuletöistä. Kukaan asiakkaistani ei liene tähän päivään mennessä saanut tilaamiaan kaulaliinoja.

Neulominen jatkui satuinnaisena syysintoiluna vuodesta toiseen, kunnes päädyin ammattikouluun artesaaniopintojen pariin. Tuolloin eksyin ensimmäiseen koskaan näkemääni neuleblogiin ja muistan unohtuneeni lukemaan tuota blogia tuntikausiksi. Siitä lähtien neulominen on ollut rakas harrastukseni, jonka sivutuotteena kotiini on kerääntynyt useita laatikollisia lankaa.

Tuohon yhteneväisyydet alkupäätelmän kanssa loppuvat. Blogin pitäjä tulee onnelliseksi sujauttaessaan jalkansa villasukkiin ja selkeästi nauttii neulomisesta. Mutta hän EI pidä sukkien neulomisesta. 

Sukissa on jotain vaikeaa. Vaikeus ei liity itse neulomiseen. Se liittyy enemmänkin siihen, että yleisesti sukkia on neulottava kaksi. Aikaisemmin sukkaprojektit jäivät aina puoliväliin, kun toinen sukka ei koskaan valmistunut.

Nykyisin tilanne on hiukan toinen. Sukkia tulee neulottua silloin tällöin, mutta ne eivät silti ole niiden nautinnollisimpien neulottavien listalla. Uskon kuitenkin, että toivossa on hyvä elää ja olla. Ehkä vielä jonain päivänä sukkien neulominen sujuu samalla jouhevuudella ja innostuneisuudella kuin se sujui mummolta.

Siihen saakka neulon sukkia silloin tällöin, ja huokaisen helpotuksesta kun saan valmiin parin pääteltyä. Siihen saakka pidän mummon neulomia sukkia, jotka alkavat olla parsimisen tarpeessa.

(Kirjoituksessa kuvituksena käytetyt sukat ovat harvinaisuuksia. Bloggaaja on neulonut ne itse.)