Keisarin kierrätetyt vaatteet

Sanotaan, että pikkusisar kulkee usein isompien sisarustensa vanhoissa vaatteissa kyllästymiseen saakka. Mitä useampi isosisar perheestä löytyy edeltäsi, sitä pienemmät ovat mahdollisuutesi saada uusia vaatteita. Ever.
No, meillä ei tilanne ole sen ruusuisempi vaikka olisit esikoinen. Lapsiparat syntyivät nimittäin vannoutuneen kirpputorifanaatikon perheeseen.

Olen vuosikausia ostanut suurimman osan vaatteistani kirpputorilta. Kiersin kotikaupunkini kirpputoreja koulun hyppytuntien aikana ollessani 13-vuotias ja tuossa iässä vallallaan ollut hippikausi sopi kirpputorien kanssa yhteen loistavasti. Sieltä löytyi se täydellinen nahkatakki,ne  pitkät hameet ja raidallinen Kehitysmaakaupan laukku. Nykyisin hippeily on huomattavasti vähentynyt, mutta kirpputorille palaan edelleen. Enää en osta ainoastaan itselleni, vaan myös lapsille.

Pyykkipäivän värioksennusta. Suurin osa vaatteita kierrätettyjä.

Lastemme vaatteista suurin osa on joko tutuilta saatuja tai kirpputoreilta hankittuja. Uusia vaatteita ostetaan aika harvoin ja useinmiten uudet vaatteet tulevat lahjoina tai tuliaisina. Kirpputoreilta löytyy todella helposti vaatteita vastasyntyneestä noin kokoa 80cm käyttävään lapseen. Tuossa vaiheessa lapset kasvavat aika vauhdikkaasti, joten yleensä tuon kokohaarukan vaatteet jäävät aika vähälle käytölle. Näin ollen ne ovat usein myös hyväkuntoisia. Tuosta isommalle vaatteiden löytäminen on hiukan haasteellisempaa, mutta ei missään nimessä vaikeaa. Ihan mitä tahansa en kirpputorilta mukaan tietenkään kelpuuta, ja lasten vaatehankinnoissa omalla kohdallani pätee muutama hyväksi havaittu sääntö:

• Muista tarkistaa vaatteen kunto huolellisesti. Onko vaate menettänyt muotonsa? Ovatko saumat siistit? Ovatko tukikankaat paikallaan vai riippuvatko ne yhden liimatipan varassa? Onko vaate nukkaantunut? Entäpä tahrat?

Itselleni esimerkiksi villiintynyt nukkakasvusto on semisti "NoNo". Joissain tapauksissa olen valmis tarttumaan nukanpoistajaan. Tahrat taas eivät käy laatuun alkuunkaan, joten niitä kyylään yleensä haukan lailla. Sama koskee tietysti myös rikkinäisiä vaatteita. Ei ole mieltä ostaa valmiiksi likaisia tai reikäisiä vaatteita, sillä lapset osaavat tahrata ja hajoittaa ne ihan itse. Omissa vaatteissani hyväksyn tahraisetkin jos vaate on kiva. Omaan vaatteeseen kun uskaltaa tunkea tahranpoistajia ja vaikka kloriittiakin, mutta lapsen vaatteisiin en kovin vahvoja mömmöjä halua laittaa. Myös kiertävät saumat ja vetoketjuista tai neppareista hilseilevät maalit saavat jättämään vaatteen ostamatta.

• Haista vaatetta.

No, voiko tuota selkeämmin enää sanoa. Varastolta ja takamukselta haiseva vaate ei päätyisi omaan vaatekaappiini, eikä se päädy myöskään lapseni päälle. Vaikka kirpputoritavaroiden nuuskuttelu saattaa tuntua hassulta, on nenää hyvä opetella käyttämään. Haisevasta vaatteesta ei tiedä onko lemu muuttanut vaatteeseen pysyvästi vai mahtaako se lähteä esimerkiksi tuulettamalla tai etikkakylvyssä. On myös hakalaa päätellä miksi haju on vaatteessa. Se voi olla merkki esimerkiksi homeesta. 

• Onko hinta käytetylle vaatteelle sopiva?

Omalla kohdallani en ole asettanut vaatteille tiettyä hintakattoa. Pidän kuitenkin aina mielessäni, että kotiin kantamani vaatteen tulee kestää 95 asteen pesu. Otan tuossa tietoisen riskin, koska useimmissa vaatteissa pesuohje on 40 astetta. Näin ollen pesemällä pesuohjeen vastaisesti, hyväksyn sen, että vaate ei saata kestää pesua, jolloin käytetty raha menee ainakin osittain hukkaan. Usean vuoden kestäneiden testien jälkeen olen huomannut, että suurin osa lastenvaatteista kestää kuuman pesun, eivätkä värit tai muoto yleensä kärsi. 

Hintoja tutkaillessani en yleensä tee paljoa eroa esimerkiksi Me&I:lle ja H&M:n trikoopaidalle. Silmissäni molemmat ovat käytettyjä. Molemmat myös kestävät pesuja ja käyttöä yleensä samalla tavalla. Hiljattain maksoin POMPdeLUXin farkuista 4,5 euroa ja Seppälän farkuista 2 euroa. Molemmat kuluvat samalla tavoin lapsen käytössä, toista merkkiä vaan löytää harvemmin noin edulliseen hintaan.

Suloinen sekamelska äitiyspakkauksia, Marimekkoa, Lindexiä
ja Henkkamaukkaa

Nämä ohjenuorat mielessäni pitäen, olen harvoin kantanut kirpputorilta kotiin pettymyksiä. Ostan pääasiassa puuvillaa tai pellavaa, sillä siedän huonosti keinokuituja itsellänikään. Luonnonkuitujen hoito on myös huomattavasti helpompaa (pesu, tuuletus, tahranpoisto) ja nyppyyntyminen on vähäisempää. 

On myös tiettyjä vaatteita, joita EN osta: 

• alusvaatteet (no hei, haloo) ja puklurätit
• ulkoiluvaatteet
• pipot

Alusvaatteiden ostamatta jättämistä tuskin tarvitsee perustella. Ulkoiluvaatteiden kohdalla on hiukan hankalaa arvioida kuntoa ja ne ovat yleensä myös kalliita. Ulkoilupuvuista saa kyllä silmämääräisesti arvioitua kunnon päällisin puolin, mutta esimerkiksi edellisen käyttäjän pesutottumuksia ei usein tiedä mistään. Huuhteluaineet saattavat pilata esimerkiksi DryMaxx- tai Gore-tex -pinnoiteen, minkä huomaa vasta vaatetta käytettäessä. Pinnoitteet voivat myös kulua ajan mittaan pois. Näihin vaatteisiin en myöskään uskaltaisi toteuttaa tuota 95 asteen mantraani pesujen suhteen, koska ulkoiluvaatteet ovat lähes poikkeuksetta keinokuitua. Toki poikkeuksiakin on ja tälläkin hetkellä etsin vanhemmalle lapselle puuvillaista kevättakkia.

Suurimman osan pipoista voisi kyllä pestä riittävän kuumassa, mutta jotenkin pipojen ostaminen ällöttää liikaa. Nappulalla on ikävä tapa imeskellä omaa kypärämyssyään ja ajatus hänestä mussuttamassa jonkun toisen mussuttamaa myssyä on vaan liikaa.

Listasta puuttuvat kengät, mutta niiden kohdalla suodattimet ovat kohtuullisen tiukalla. Siinä missä itselleni ostaisin henkitoreissaan korskuttavat Converset (koska ne on Converset), niin lapsen kohdalla popot tulee syynättyä tarkkaan jos niitä on aikomus ostaa. Vedenpitäviä talvikenkiä en kirpputorilta kotiin kiikuttaisi ja sandaalit ovat siinä ja siinä, mutta tennarit ovat mielestäni ok.

Potkuhousut vuosimallia -89, paljettikollari himpan uudempi

Kuten sanottu, olen kiertänyt kirpputoreja lähestulkoon siitä saakka kun aloin päättää itse mitä päälleni puen. Tästä syystä koen jotenkin luonnolliseksi, että myös lasten kohdalla jatkan samaa rataa. "Pinttyneen" tavan lisäksi mieltä lämmittää se, että omalla kohdallani ei päde "13 kiloa uusia vaatteita ja kilo kierrätettyjä" -periaate. Sen verran nimittäin katsotaan jokaisen suomalaisen ostavan vuoden aikana vaatteita. Sama määrä heitetään yleensä pois. Arviolta 9 kiloa päätyy roskiin ja 4 kiloa kierrätykseen. Ja toki kierrättämällä säästää myös melkoisen määrän rahaa.

Käytetäänkö teillä kiertäneitä vaatteita vai onko tää ihan "No way in hell"? Joskus kun on sattunut silmään keskustelu siitä miten äitiyspakkaus koetaan "lumpuiksi joissa meidän lapsi ei ainakaan kulje", niin herää kysymys että saako se kulkea kirpparilta ostetussa Calvin Kleinissa?

Ensi kertaan,

Toodles!

Pikkujuttuja

Viimeksi esittelemästäni ompelutuotoksesta innostuneena otin tehdäkseni  heti uuden projektin. Tai itse asiassa useita projekteja. Osa niistä keskittyi nimenomaan ompeluun, mutta tottakai sivuraiteille tuli ajauduttua nopeammin kuin lumi suli auringossa parvekkeeltamme.

Onnistumisestani innostuneena päätin muuttaa ilmeen asuntomme jokaisesta huoneesta. Vaatimaton tavoite (krhm). Tästä osa vaati ompelua, osa taas ainoastaan hermoja sekä minulta että mieheltä. Mies saa hengenahdistusta siitä kun nainen kantaa kotiin ison kasan verhoja ja jälleen uusia tyynyjä sekä vilttejä eikä istuudu alas ennen kuin kaikki on silitetty, ripustettu ja puunattu paikoilleen. Nainen (minä) taas ei kykene seisahtumaan paikoilleen ennen kuin grande visio on totetutettu.

Ensimmäiseksi (käsitöiden saralla siis) otin käsittelyyni Tähtisilmän huoneessa muutostamme saakka nököttäneen ikivanhan patjan. Alunperin tarkoitukseni oli kantaa se varastoon ja unohtaa sinne, mutta lapsi ja mies tuntuivat tykkäävän että huoneen nurkassa oli jonkinlainen (öö..miksi tuota nyt kutsuisi) sohvantapainen jolla lekotella ja lukea kirjoja.

Alkuperäisessä muodossaan viritelmä vaan sattui olemaan susiruma ja hankala käyttää. Päälle viritetyt viltit olivat eriparia ja patja seilasi pitkin lattiaa koska se ei pysynyt kauniisti taitettuna.
Käyttäjiä tuo ei tuntunut häiritsevän, mutta allekirjoittaneen sisäinen sisustusnatsi tuntui sekoavan asiasta totaalisesti.

Eräänä sunnuntaina aseistauduin mattoveitsen sekä kankaan kera ja lukittauduin reiluksi puoleksi tunniksi keittiöön patjan kanssa.

Tapahtui seuraavaa:

Vanhat nahat nyljettiin kuin Uhrilampaissa konsanaan. Samalla leikkasin patjan kahtia tuosta taitteen kohdalta.

Päälliseen käytin kahta vanhaa fleecehuopaa. Mittailuun en suotta jaksanut tuhrata aikaa...

Lopputulos näytti tältä:
(kyllä se sieltä lelujen alta vähän näkyy)

Tässä vaiheessa kerrottakoon että tuo "lopputulos" olikin välitila. Tähtisilmän huoneen sisustuksen mennessä jotakuinkin uusiksi, huomasin ettei jäljelle jäänyt juurikaan mitään pinkkiä. Tilalle vaihtuivat kirkkaat värit, joiden kanssa vaaleanpunainen ei sovi mitenkään. Ei ainakaan natsin mielestä.

Seuraavalla kauppareissulla (millään kauppareissulla, Eurokankaaseen menin ja ihan tarkoituksella) mukaan tarttui piiitkä pätkä kirkkaanpunaista ja uutuudenpehmeää fleeceä, johon pääsin käsiksi paria viikkoa myöhemmin.

Tällä kertaa piirsin kaavankin.

Piirsin jopa USEITA kaavoja.

Välivaiheessa otettiin kuvia, hyvä tulee.

Tikkausta vähän laiteltiin saumakohtaan koristeeksi.

Valmis tuotos sujautettiin vanhan  päällisen päälle ja ommeltiin täyttöaukko käsin kiinni.
Ja todellakin siis SUJAUTETTIIN. Edellisen päällisen pukeminen paljaalle superlonille oli melkoista tuskaa, kumpikaan käytetyistä materiaaleista kun ei ole tunneuttu liukkaudestaan.

Lopputulokseen olivat kaikki tyytyväisiä, sekä natsi että lapsi.

Tuota päällistä ommellessani havahduin ompelukoneestani kantautuneeseen melkoisen surulliselta kuullostavaan ulinaan. Sellaiseen, joka kuuluu kun kaksi metalliosaa hinkkaa yhteen tai kun liitutaulua kynsitään.
Kun tuollainen ääni kuuluu ompelukoneesta, se ei kai enteile kauhean hyvää. Laitetta oli kuitenkin öljytty mahdollisuuksien rajoissa ja puhdisteltukin silloin tällöin.
Kiroiltuani hetken äänekkäästi ja mainittuani jotain siitä kuinka ei pitäisi ostaa mitään muuta kuin teollisuuskoneita, muistin että uskollisella ratsullani oli kyllä jo 10 vuotta ikää. Ja oma kaasujalkani oli nimenomaan tottunut teollisuuskoneisiin.
Oli tullut aika päästää kone eläkkeelle ja rekrytoida seuraaja.

Viime maanantaina meille muutti uusi työjuhta. Ja kylläpä se oli kaunis (ehkä osittain siksi että se on kopio mummon polkusingeristä).

Ollaan tässä hiljalleen tutustuttu toisiimme ja eilen sitten sain viimein flunssan taltutettua edes siinä määrin että pääsin hetkeksi istumaan koneen ääreen. Tähtisilmän iskiessä nokkamukilla tahtia, surruttelin keittiöön pienen apuvälineen.

Nyt pysyy rullat ojennuksessa! Meillä on näköjään jatkuva pula säilytystilasta, joten tällaiset ripustimet vapauttavat kummasti tilaa kaapeista muulle roinalle.

(Testailin samalla koristeommelta)

Siitä, onko tämä nyt sitten sisustuksellisesti mikään kovinkaan ihana juttu, voidaan olla montaa mieltä. Mutta tulipahan nyt tehtyä. Keltainen sopii tällä hetkellä ihanteellisesti uudistettuun keittiöön, joten ihan metsään ei olla menty :)
Tuota katsellessa alkaa tehdä mieli sellaista vanhaa metallitarjotinta ja tyrkyttimen roikottimia.

Sisustamisen ja ompelun lomassa olen myös koristellut itseäni:

Tätä projektia on nyt nakutettu yhteensä noin 5-6 tuntia. Ensi kerralla saamme luultavasti kuvan valmiiksi.
Keskellä pitsiä on Tähtisilmän nimi pitsin seassa, joten sen vuoksi joudun tässä nyt esittelemään myös mahtavia kuvankäsittelytaitojani (*köh*paint*köh*).

Ylläolevasta kuvasta nolostuneena lapseni muutti eilen omaan asuntoonsa:

Tuumin tässä, että pitäisikö tuo päällystää. Tähtisilmä nimittäin katosi mökkiinsä heti aamulla silmät auki saatuaan. Tai jos rakentaisi isomman ;)

Noh, ensi kertaan

Toodles!

Hello stud!

Innostuin jokin aika sitten shoppailemaan Facebookin Askartelu -kirppiksellä. Nimensä mukaan kirppikseltä löytyy kaikenlaista askarteluun liittyvää, muun muassa kaipaamiani niittejä ja helmiä. Parin onnenkantamoisen seurauksena postipoika kiikutti minulle sievoisen kasan mm. pyramidiniittejä, joille minulla olikin jo projekti valmiina.

Ostin viime kesänä kirppikseltä Lindexin repaleiset farkkushortsit, joita käytin koko raskausajan (loppuaikana tosin jatkopalan kanssa) ja jotka ovat päässeet ahkeraan käyttöön myös vatsakummun pienennyttyä. Koska omistan kuitenkin useammat shortsit, ajattelin että yhdet  voisi valjastaa diy -projektiin. Nyt jo entistä repaleisemmiksi muuttuneet farkkupöksyt sopivat tähän mainiosti.

Kasa niittejä, ratkoja, sekä pihdit aseinani kävin housujen kimppuun. Useamman niittipiikin aiheuttaman ähkäisyn jälkeen olin saanut aikaiseksi seuraavaa:

(joku voisi tuhahtaa, että et sitten viitsinyt koko taskua irrottaa...)

 

Sisäpuolelle tarvittiin vielä vuorikangasta taskun kohdalle, sillä en välttämättä halua niittien pistelevän jatkuvasti pakaraani. Toisekseen, en tiedä noiden niittien pesunkestävyydestä, joten mahdollisen ruostumisen varalta on ehkä aiheellista välttää ihokontaktia noiden piikkien kanssa.

Lopputulos on ainakin tekijänsä mielestä onnistunut. Räyheyttä löytyy, mutta se ei kuitenkaan loikkaa heti silmille.

Niittejä löytyisi vielä lisää (reilusti), mutta pitänee harkita tarkkaan mihin nuo kallisarvoiset metallipalaset käytän :)

Ensi kertaan,

Toodles!

Pelastakaa converset

Törmäsin taannoin kirppisreissullani pariin erityisen surkean näköisiä tennareita. Kyseessä olivat täysin ehjät ja käyttökelpoiset kengät, mutta edellinen omistaja ei ollut joko halunnut/jaksanut/osannut pestä niitä koskaan. Hintaa rusehtaviksi muuttuneille rassukoille oli laitettu 2 euroa.

Tuolla hetkellä kenkien kotiuttamisen ainoa syy oli se, että olen melkoisen merkkiuskollinen mitä tulee tennareihin. Converse on selkeä suosikki, sillä en ole koskaan käyttänyt mukavampia kenkiä.

Kotona pyykkäsin kendät tahranpoistoaineella ja muutamalla muulla hiukan epäilyttävällä töhnällä (mm. hankausnesteellä) ja puhdistin kumiosat "taikasienellä". Selvisi, että kenkävanhusten alkuperäinen väri oli ollut lohenpunainen. Kulunut vaalea pinkki oli mielestäni suloinen, mutta mielen perukoilla muhi jo idea kenkien muokkaamiseen.

...Kului pari kuukautta ja tulin hankkineeksi parilla eurolla suuren pussillisen sekalaisia helmiä. Siitä se ajatus sitten lähti.

Valikoin helmipussista violetin ja pinkin sävyisiä, sekä hempeitä pastellivärisiä helmiä. Mutu-tuntumalla sommitellen mentiin. Aluksi suunnittelin myös kiinnittäväni sekaan muutamia pyramidiniittejä, mutta päädyin hylkäämään niitit projektin edetessä.

 

Helmet on ommeltu kaksinkertaisella langalla (krhm..yksi kerrallaan) tennareiden ulkoreunaan. Toisen puolen jätin tyhjäksi, koska en halunnut helmien hankaavan toisiaan vasten kävellessä (toissijainen seikka tottakai on se, että helmet yksinkertaisesti loppuivat).

Popot odottelevat vielä arvoisiaan nauhoja, jonka jälkeen nämä jaloissa pääsee kesäkadulle tepastelemaan :) En ole osannut sielä päättää sopisiko näihin paremmin valkoinen vai vaaleanpunainen satiininauha..

Helmien ompelu sujui sutjakkaasti iltahommina elokuvia ja Sinkkuelämää katsellen. Ainoa kohta jota ehkä hankalammaksi voisi kutsua oli kantapään kohdalla, sillä tennarit vahvistetaan noista kohdista. Tässä tapauksessa kantapään kohta oli vahvistettu kumilätkällä, josta hentoinen ompeluneula ei taistelutta halunnut mennä läpi. Noista kohdin helmet on ommeltu ainoastaan pintakankaaseen, kun taas muissa kohdissa neulan sai survaista läpi kaikista kangaskerroksista.

That's it! Conssit pelastettu! ..Varastossa olisi yhdet toisetkin vanhat tennarit meikkiä odottamassa.

Seuraavaa projektia varten on jo varastoituna niittejä ja kankaisia ruusun terälehtiä..

Seuraavaan kertaan,
Toodles!

(Not so) perfect jeans - diy

Vaatekaappini nurkkaan oli hautautunut farkkupari, jonka kokolapussa luki (melko ironista) seuraavaa:

Olin ostanut nämä aikanaan kirppikseltä parilla eurolla. Housut olivat kuitenkin jääneet käyttämättä, sillä ne olivat osoittautuneet uskomattoman epäkäytännöllisiksi ja vähemmän täydellisiksi.

Aikansa Toss- ja Keep -pinojen välillä seilattuaan farkut olivat päätyneet Diy -pinoon, jossa ne odottelivat inspiraatiota. Eilen illalla sellainen viimein iski. Tällä kertaa inspiraation voimakkuus oli sitä luokkaa, että päädyin jopa kaivamaan ompelukoneen esille.

Koska ompelin näitä myöhään illalla, en saanut otettua Before -kuvia lainkaan. Lähtötilanteen voit kuitenkin hahmottaa kuvittelemalla jokaisen paikatun kohdan tilalle aukinaisena ammottavan reiän ja lisäämällä lahkeisiin noin 20 senttimetriä lisää pituutta.

Lahkeiden ylimääräisen pituuden käytin paikkamateriaaliksi. Suurin osa tähän projektiin käyttämästäni ajasta kului paikkojen tikkaamiseen. Aluslankaa kului useampi puolallinen. Miksiköhän puolakoteloista ei voida tehdä suurempia?

Ihan vinkkinä jos koskaan satutte housuja paikkailemaan: sivusauman purkamalla pääsee kaikkein helpoimmin käsiksi kapeassa lahkeessa olevaan reikään.

Paikkojen tikkauksen jälkeen oli vuorossa lahkeiden kavennus. Aluperäinen malli oli suoralahkeinen ja sen tilalle halusin alaspäin kapenevat, vajaamittaiset lahkeet.

Helpoiten housujen kavennukset saa merkittyä pukemalla housut nurinpäin päälle ja merkitsemällä kavennukset nuppineuloilla. Itse tyydyin merkitsemään polven kohdan ja nilkan kohdalla olevan kavennuksen määrän. Tämän jälkeen ompelin suoran sauman polvesta nilkan kohdalla olevaan merkkiin.

Käänsin lahkeet sopivan mittaisiksi ja ompelin käännökset sivusaumojen kohdalta muutamalla tikillä kiinni. Koska uusi sivusauma jäi rumasti rehottamaan päällepäin, päätin peittää sen koristenauhalla :)

Nauhasta innostuttuani revin myös vanhan "farkkumerkin" (no siis sen nahkaläpyskän mikä aina vyötärökaitaleeseen ommellaan) ja ompelin tilalle pätkän tuota lahkeensuissa käyttämääni koristenauhaa.

Olen lopputulokseen tyytyväinen, ottaen huomioon etten ole ommellut aikoihin. Uskoisin farkkujen pääsevän käyttöön tulevana kesänä ja projektista jäi ns. hyvä maku suuhun :)

...huono puoli tässä on se, että onnistuminen ruokkii inspiraatiota ja pienessä asunnossa langanpätkät valtaavat nurkat todella nopeasti.

No, seuraavaan kertaan. Toodles!

Kevät!

 Keväästä eivät ehkä ensimmäisenä tule mieleen pörröiset mohairneuleet, vai kuinka? Tuntuu, että joka vuosi neulon vääriä materiaaleja väärään aikaan. Keväällä en ymmärrä siirtyä ohuisiin kesälankoihin ja syksyn tullen muistan lankavarastoni puuvillalangat.

No, tämä raitaneule/poncho/kauluri/keeppi syntyi kyllä jo jonkin aikaa sitten, mutta vasta tänään sain sen viimeisteltyä. Syy tällaisen kummajaisen (en yleensä neulo mitään tällaista) syntymiseen oli se, että Tähtisilmän kantelu sai hartiani jumiin. Ajatettelin että jonkinlainen lämmitin hartioiden peittona auttaisi ainakin ajatuksen tasolla lukkoa aukeamaan. Todellisuudessa kipuun auttoi Hirudoid.

No, ehkä tätä tulee vielä keväällä käytettyä. Tai vaikka jonain viileänä kesäiltana.

 Raitaputkilon neulottuani en osannut siirtyä mihinkään monimutkaisenpaan, vaan jatkoin samalla putkiloisella linjalla. Tällä kertaa epätavallisuutta lisäsi pitsineule. En nykyisin neulo juurikaan mitään, mistä voi nähdä läpi. Pitsi ei tunnu oikein sopivan kerrospukeutumiseen, ainakaan päällimmäiseksi kerrokseksi.

Lopputulos oli oikeastaan yllättävän kaunis. Kostutuksen jälkeen pitsi aukesi kunnolla ja pinta muuttui pehmeäksi. Kaula-aukosta tuli alkuperäistä hiukan suurempi, mutta oikeastaan pidän enemmän tällaisesta.

Tarpeen tullen tästä kipeiden hartioiden ystävästä saa käännettyä myös huivin.

Näiden kahden neuleen jälkeen iski luova ummetus. Puikot jäivät pölyttymään lankalaatikkoon ja lenkkipolku kutsui jälleen. Ankean talven jälkeen on tuntunut siltä, että kaikki mahdollinen auringonvalo on imettävä itseensä olemalla ulkona (...Tämä ulkoiluvimma ja sen tuoma energia kuulemma purkautuu erinäisinä siivousintoiluina, jotka eivät juurikaan ilahduta taloudessa asuvaa miestä..). Pimeän tullen olen kuitenkin kaivanut muutamana iltana ompelutyön esiin.

Muutaman illan melkoisen laiskan ompelun jälkeen sain uuden kauluspaitani valmiiksi.

Kovin paljoa hommaa tässä ei ollut. Puntaroin yhden illan verran koristelun kanssa. Vaihtoehtoina oli paljettinauha tai tummat muovihelmet. Helmiä suunnittelin ensiksi nappien kohdalle, sitten kauluksiin ja viimeisenä taskuun. Ei tuntunut oikealta.

Seuraavaksi siirryin sommittelemaan paljettinauhaa. Purettuani jo paidan niskaan ompelemani paljetit, päädyin koristelemaan ainoastaan taskunsuun. Yksinkertaista, mutta silti erikoista.

Paljetit olivat muuten mattapintaisia! Jeij!

Lisäksi purin puserosta hihat ja käänsin reunasta puolisen senttiä, jonka sitten ompelin käsin. Ihan vaan siksi, etten jaksanut kaivaa ompelukonetta esille. Kokeiltuani puseroa päälleni, päätin vielä lisätä hartiolle laskokset, joilla hartialinja saatiin istumaan paremmin.

Puseron valmistuttua kyllästyin korutelineeseeni, joka oli kyllä toimiva, muttei enää miellyttänyt silmääni. Päädyin edellistä yksinkertaisempaan ratkaisuun. Ongelmana tosin on, ettei nappikorviksille ole nyt paikkaa. Lisäksi näyttää siltä että korvakoruja ei todellakaan ole tarpeeksi..

...Mutta kaulakoruja kyllä on..

Kevät on selvästi nostanut energiatasot aivan uusiin ulottuvuuksiin. Ideoita pursuaa enemmän kuin päivässä ehtii toteuttaa. Lisäksi ulkona haluaisi viettää jokaisen valoisan hetken.

Seuraavana DIY jonossa on ainakin vanha syöttötuoli, joka pitäisi hioa ja maalata uusiksi. Lisäksi tuoli tarvitsee pehmusteen. Luulen projektin kiilaavan muiden ohi, sillä luultavasti muutaman viikon sisään Tähtisilmä voi ryhtyä opettelemaan pöydän ääressä ruokailua. Lisäksi jonkinlaista kevätsiivousta olisi mukava tehdä.

 Näinä keväisinä päivinä ei aamulla tiedä mitä päivä tuo tullessaan. Ja se on hyvä.

Onko kevät saanut sinut energiseksi?

..Ai niin, edelliseen postaukseen liittyen: hiuksista ei tullut pastellisävyisiä. Sen sijaan, ne päätyivät lattialle..

Toisen roska jne..

Lasken yhdeksi harrastuksistani kirpputorit. Joku voisi tähän tietysti todeta että harrastan siis shoppailua. Kyllähän se vähän niinkin on, mutta käytetyn tavaran shoppailusta kiittää sekä lompakko, että omatunto.

Olen luultavasti aina ollut kirpputori-ihminen (jos nyt sellainen ihmistyyppi on olemassa). Muistan lapsena kierrelleeni kirpputoreja ja myöhemmin muutettuani asumaan omilleni, tuli kirpparishoppailusta ainoa mahdollinen tapa hankkia uusia vaatteita ja tavaroita. Välillä tällainen "köyhäily" harmitti, varsinkin kun muut tuntuivat kulkevan uusissa, hienoissa vaatteissaan. Toisaalta omaan tyyliini tuntuivat nuo kirpputorivaatteet sopivan. En tosin osaa sanoa tästä tapauksesta kumpi tuli ensin, muna vai kana.

Muutettuani uuteen kaupunkiin kirpputorit jäivät hiukan taka-alalle, sillä minulla ei ollut mitään käsitystä siitä mille kirpputoreille kannattaa tai ei kannata mennä. Muutaman kerran niitä "ei kannata" -lokeroon kuuluvia paikkoja koluttuani ilmeisesti päätin jättää homman sikseen.

Muutama vuosi sitten löysin kirpputorit uudelleen. Sattui käymään niin, että laihduin huomattavan määrän lyhyessä ajassa ja tuohon samaan aikaan budjettini oli melkoisen tiukka. Uusia vaatteita oli kuitenkin saatava, sillä vanhat housut eivät pysyneet jalassa edes niittaamalla. En ole koskaan ollut "couple good key pieces" -tyylisen vaatekaapin käyttäjä, joten tiesin etten sellaista haluaisi varsinkaan nyt. Täysin uudet raamit saivat himoitsemaan sellaisia vaatteita joihin en ollut ennen uskaltanut edes vilkuilla (minun kohdallani oli siis kyse ihan van pillifarkuista ja muusta sellaisesta, ei mistään sen uskaliaammasta). Suuntasin siis silloisen työpaikkani nurkalla oleville kirpputoreille toivoen, että löytäisin edes jotain uutta päällepantavaa.

Siitä lähtien vaatekaappini sisällöstä noin 75% on ollut kierrätettyjä vaatteita ja asusteita. Tiettyjä vaatteita en mistään hinnasta ostaisi käytettynä, mutta esimerkiksi laukut, kengät, asusteet ja käyttövaatteet ostan suurimmaksi osaksi kirpputoreilta.

Nykyisin esimerkiksi taloudellinen tilanne on ajoittain ollut huomattavasti parempi, mutta huomaan silti suuntaavani kirpputoreille melko usein. Yksi syy tähän on se, että kirpputorilta saattaa löytää jotain sellaista mitä kotikaupunkini ei muuten edes tarjoa "normaaleissa" kaupoissaan.

Esimerkiksi Conversen all star lighteja en ole löytänyt yhdestäkään lappeenrantalaisesta liikkeestä (eikä budjettinikaan antaisi niitä juuri nyt hankkia), mutta tänään ne tulivat vastaan erään kirpputoripöydän alla hintaan 15€. Kunto oli erinomainen ja sisukset puhtaat, joten tuo hinta ei tuntunut missään. Pikaisen googletuksen tuloksena selvisi, että tuo sama pari maksaa uutena Footwaylla 65€. Olen löytööni erittäin tyytyväinen.

 

Monella tuntuu tuottavan päänvaivaa se, että mielikuva kirpputorilla käyvästä henkilöstä on jotenkin ryysyinen ja epäsiisti. Käytettyä tavaraa ostava henkilö ei voi olla hyväksyttävä tai ainakaan menestynyt. Tällainen ajattelutapa kannattaa kuitenkin heittää romukoppaan, ja sen sijaan ajatella, että parhaimmillaan käytetyn tavaran hankkiminen voi olla parasta polttoainetta omalle luovuudelle. Tästä hyvä esimerkki on ihastuttavan Jillian Owensin mahtavanupeankeksilisääylisanojasuperi ReFashionista -blogi.

Suosittelen kirpputorille pistäytymistä itse kullekin ja muutamat ystäväni ovat myös innostuneet koluamaan kirpputoreja. Nettishoppailijoille tuttua tunnelmaa tuovat esimerkiksi facebookin kirpputoriryhmät, joita on nykyisin joka sormelle riippuen omista mielenkiinnon kohteista.

Joten, ehkä ensi kerran esimerkiksi uusia vaatteita halutessasi suuntaatkin kulkusi paikalliselle kirpputorille!

Millainen on sinun suhteesi 2nd handiin?

p.s. kuvituksena käytin viimeaikaisia kirpputorilöytöjäni.